Ensin sitä pidettiin vitsinä. Että lehmä märehtijänä muka röyhtäilisi ja piereskelisi niin paljon, että se kiihdyttäisi kasvihuoneilmiötä. Pari viime vuotta asiasta on puhuttu todella vakavissaan. Lihaa ei pitäisi syödä, ja jos on ihan pakko, niin mieluummin sikaa tai siipikarjaa, ei ainakaan nautaa. Eikä maitotuotteiden käyttöäkään suositella: hiilijalanjälki kasvaa.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n raportissa Karjan pitkä varjo (Livestocks long shadow) vuodelta 2006 on laskettu, että karjatalous tuottaa 18 prosenttia ilmastoa lämmittävistä kasvihuonepäästöistä. Luku on saatu laskemalla lihatuotannon koko elinkaaren ympäristövaikutukset eli rehujen kasvatus, eläinten kasvatusjakso, lihan jalostaminen elintarvikkeiksi sekä eläinperäisten tuotteiden kuljetukset.
Lisäksi lannasta maaperään valuneet nitraatit saastuttavat vesiä. Onpa karjataloudella osansa myös eroosiossa. Laiduntaminen kuluttaa maanpintaa, hedelmällinen pintakerros irtoaa ja lentää tuulen mukana pois.
Professori Leo Granberg Ruralia-instituutista toteaa, että tutkimus karjatalouden osuudesta kasvihuonepäästöihin on vielä niin tuoretta, että tulokset laskelmista ovat hämmentävän erilaisia. Granbergin mukaan arviot vaihtelevat 2-18 prosenttiin.
"Tutkimatonta kenttää on paljon. Kokonaisuuden hahmottamisessa tarvitaan sekä perusluonnontieteellistä että yhteiskuntatieteellistä tutkimusta."
Hän palauttaa karjatalouden ympäristöongelmana siihen, että ihmisiä on paljon. Meitä on noin 6,5 miljardia, ja nautoja 1,4 miljardia. Noin miljardi köyhää ihmistä elää karjanhoidosta. Naudat eivät sentään lisäänny yhtä ripeästi kuin ihmiset: esimerkiksi vuonna 1962 ihmisiä oli 3 miljardia, nautoja 0,9 miljardia.
Tilastokeskuksen mukaan maatalous tuotti vuonna 2006 seitsemän prosenttia Suomen kasvihuonekaasuista. Suomen koko nautakarja oli viime vuonna 902 700 eläintä, joista lypsäviä oli 287 500.
Maailmanlaajuisesti karjankasvatus lisääntyy paitsi väestönkasvun takia myös siksi, että maitotuotteiden ja lihan kulutus kasvaa siellä, missä elintaso nousee.
Kuluttajatutkimuskeskuksen mukaan suomalaisten lihan kulutus on säilynyt ennallaan viimeisimmät kolmekymmentä vuotta. Naudanlihan kulutus on ennemminkin laskenut kuin noussut 1970-luvulta, jolloin varsinkin naiset ja nuoret alkoivat lisätä siirpikarjan lihan syömistä.
Persoonallisuuksia
Pyhäntäläisen Kankaan tilan emäntä Sisko Lehtola ei ota kovin tosissaan lehmiin kohdistuvia syytöksiä. "Eiköhän se ole pieni miinus siihen verrattuna, miten vaatimattomissa oloissa lehmä voi tuottaa ravintoa, ja hyvin erilaisilla ravintokoostumuksilla", hän huomauttaa.
Sisko Lehtola on reissannut paljon maailmalla IFAP:in eli kansainvälisen maataloustuottajajärjestöjen liiton naiskomitean varapuheenjohtajana, Euroopan tuottajajärjestön johtokunnan ja MTK:n johtokunnan jäsenenä. Hän on nähnyt, miten esimerkiksi Ugandassa ja Keniassa lehmä tuo hyvinvointia perheille ja parantaa ravitsemustilannetta. "Lehmähän tuottaa kuitenkin pääasiallisesti maitoa."
Hän huomauttaa myös, että karjatalous on luontainen tuotantosuunta Pohjois-Suomessa, joka on selkeästi nurmenkasvatusaluetta.
Kankaan tilan pari vuotta sitten valmistuneessa navetassa vasikat, hiehot ja lehmät tekevät uteliaina tuttavuutta vieraisiin. Silmiin katsottuna sympaattisia märkäturpia nämä maidon-, lihan- ja metaanintuottajat.
Navetassa on neljäkymmentä lypsävää ja nuori karja. Kun uuden navetan laajennus on valmis, tiloihin mahtuu 90 päätä, mutta lypsävien osuutta tilalla ei aiota nostaa.
Nykymittapuulla tila on enemmänkin pieni kuin suuri. Sisko ja Pentti Lehtola ovat laskeneet, että tila on sen kokoinen, että he pystyvät omalla toimintatavallaan nauttimaan työstään.
"Maatalouden harjoittaminen on yrittäjyyttä ja bisnestä, mutta jos tekee lehmien kanssa töitä seitsemänä päivänä viikossa, niin kyllä sen täytyy olla myös elämäntapa."
Sisko Lehtola opiskeli aikoinaan Helsingissä ja toimi myöhemmin opettajana Ruukin maatalousoppilaitoksessa. Kaikkina näinä vuosina paluu navettaan on aina tuntunut rentouttavalta.
"Jos olet lehmälle hyvä, niin se on sinulle hyvä. Kun niiden kanssa elää vuosikausia, suhteesta tulee läheinen. Aina joukossa on persoonallisuuksia, joista on vaikea luopua, kun sen aika tulee. Kun Kaisa-muori esimerkiksi lähti, niin kyllä minä itkin."
Kaisa-muori eli kymmenvuotiaaksi. Yleensä lehmä saa elää noin 5,5-vuotiaaksi. "Ikä riippuu siitä, miten lehmä pysyy terveenä. Saisi se ikä pitempi olla", Sisko Lehtola toteaa.
Myös lihan hinta vaikuttaa lypsävän elämän pituuteen. Kun naudanlihan hinta laski EU:n myötä, tuli kannattavammaksi pitää lehmää vanhemmaksi kuin aikaisemmin. Toisaalta ikää lyhentää se, että eläinlääkäripalveluja saa huonosti.
"Eläinlääkärin saa vain sairaustapauksia hoitamaan, mutta ennalta ehkäisevä terveydenhuolto puuttuu kokonaan", Lehtola kertoo Pyhännän tilanteesta.
Kankaan tilan karja on ayshire-rotua. "Olemme ayshiren ystäviä, koska ne ovat persoonallisuuksia. Meidän mielestämme lehmässä saa olla vähän luonnetta. Friisiläiset ovat meille liian rauhallisia."
Sisko Lehtolalla on tapana antaa ystäviensä nimiä vasikoille. Esimerkiksi Heikki Haaviston puoliso Maija sai kerran kunnian. "Kerroin MaijaHaavistolle, että lempilehmäni teki niin ihanan vasikan, että annoin sille nimeksi Maija."
Myös Liisa Jaakonsaarella on ollut Lissu-kaima Kankaan tilalla, sen kunniaksi, että työministerinä ollessaan Jaakonsaari oli tilalla päivän "maatalousharjoittelijana".
Victoria eli Vicky-lehmä taas on saanut nimensä Sisko Lehtolan ugandalaisen ystävän mukaan.
Lehmästä ei saa tehdä sikaa
Myös professori Sirpa Kurppa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT) on katsonut lehmiä silmiin eri puolilla maapalloa. Hän arvioi, että lehmän metaanipäästöistään saama yleistuomio saattaa osittain johtua mittaamisen yksipuolisuudesta. Nykyinen elinkaarimittausmenetelmä tuo esiin naudan haitallisimmat puolet, mutta ei ota huomioon naudantuotannon mukanaan tuomia etuja.
Ruuansulatuksensa takia lehmä on biokaasuprosessori, mutta toisaalta niin Suomessa kuin koko maailmassa on alueita, joissa nurmi kasvaa luontaisesti, mutta mikään muu ei juuri kasva. Sellaisilla alueilla karjanhoito on paras vaihtoehto.
"Lehmä tuottaa päivittäin maitoa, ja se on hyvä valkuaisainelähde. Tietyissä olosuhteissa lehmä on ihmiselle elinehto."
Sirpa Kurppa pohtii, että jokin taika lehmässä täytyy olla, kun ihminen on sen aina kuljettanut mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Lehmän sopeutuvaisuus on vertaansa vailla. Esimerkiksi Jakutian karja Siperiassa on sopeutunut erittäin ankariin oloihin.
Hän muistuttaa karjatalouden hyvistä vaikutuksista maaperälle. Iän kaiken on tiedetty, että karjan laiduntaminen parantaa maata. Se lisää maan orgaanista ainesta sekä parantaa rakennetta ja sen myötä vesitaloutta.
Sellaistakin lehmän metaanintuotannon vähentämiseksi on vakavissaan esitetty, että lehmille ryhdyttäisiin syöttämään enemmän energiaa sisältävää ravintoa, jolloin kaasuntuotanto vähenisi. Lehmän pitäisi siis syödä kuin sika.
Ratkaisun myötä menetettäisiin juuri se lehmän hieno ominaisuus, että se elää, voi hyvin, tuottaa maitoa ja lihaa kuitupitoisesta ravinnosta, jota ihminen ei voi itse käyttää suoraan ravinnokseen.
Ei karjaa kuiville alueille
Elääkseen ja voidakseen hyvin lehmä tarvitsee paitsi kuitupitoista ravintoa myös paljon vettä. Sirpa Kurpan mielestä lehmiä ei ole maailmassa liikaa, ainakaan vielä, mutta jos lihan kysyntä ja karjanpito kuivilla alueilla kasvaa räjähdysmäisesti, ollaan ongelmissa.
Jotta nautakarjan pito olisi maailmanlaajuisesti kestävällä pohjalla, karjatalous pitäisi Kurpan mielestä keskittää alueille, joissa sadetta tulee riittävästi ja heinäkasvit kasvavat hyvin, mieluiten ympäri vuoden. Nautojen kasvattaminen esimerkiksi osissa Aasiaa ja Lähi-idässä ei ole kestävällä pohjalla, koska näille alueille pitää tuoda sekä vettä että rehua.
"Sen sijaan esimerkiksi sateisessa Uudessa-Seelannissa, joka on maailman suurin maitotuotteiden viejä, on hyvät luontaiset olosuhteet karjataloudelle. Myös Suomessa vettä on hyvin saatavilla", Kurppa sanoo.
Tuotannon ekotehokkuuden parantamiseksi pitäisi Kurpan mielestä kiinnittää huomio esimerkiksi siihen, miten keinosiemennyksen avulla suunnataan vasikantuotanto niin, että saadaan hallitusti mahdollisimman hyvä aines maidontuotantoon tai lihaksi. Tuotantotavoitteisiin pitäisi kiinnittää huomiota jälkeläisten ruokinnassa.
Tutkimista olisi myös lypsävien uusimisnopeudessa. Nykyisin lehmä poijitetaan vain pari kertaa elämänsä aikana.
"Karja uusitaan nykyään kovalla vauhdilla. Tuotantokauden pidentäminen olisi ekologisesti järkevää", Kurppa pohtii.
Oman lukunsa lehmän osaan ympäristöasioissa tuo nousussa oleva biokaasun tuotanto. Tekniikka ja sovellutuksia on jo olemassa sille, että lannasta ja yhdyskuntajätteistä tuotetaan energiaa. Suomessakin on jo muutama biokaasulaitos. Alan pioneeri on laukaalainen maanviljelijä Erkki Kalmari, jonka maatila toimii itse tuotetulla biokaasulla, samoin hänen autonsa.
Jos biokaasun tuotanto jätteistä oikeasti alkaa laajassa mitassa korvata uusiutumattomia energianlähteitä, voi arvio lehmän hiilijalanjäljestä heittää vielä häränpyllyä. Silloin lehmä on taas kerran osoittanut monipuolisuutensa.