Niin sanottu valikoiva lehdistötuki sisällytetään tästä eteenpäin yleiseen puoluetukeen. Tästä päättäessään hallitus samalla käytännössä toteutti puoluetuen korotuksen.
Vanhasen hallitus teki viime torstaina päätöksen, jota tiedettiin hallitusohjelman linjauksen pohjalta odottaa: parlamentaarisin perustein jaettu lehdistötuki sisällytetään vastedes kokonaisuudessaan yleiseen puoluetukeen. Tuki jaetaan käytännössä kokonaan puolueiden kansanedustajien lukumäärän mukaisesti.
Kiinnostava yksityiskohta on, että kun valtion lehdistötuki samalla nousee kolmanneksella viimevuotisesta, tuli hallitus samalla livauttaneeksi mojovan korotuksen puoluetukeen. Päätöksen tuloksena puolueille jaetaan niiden tiedotustoiminnan ja viestinnän tukeen tänä vuonna 18 miljoonaa euroa.
Jos muutosta voi jostakin kiittää, niin ainakin siitä, että tuen määräytyminen puhtaasti kansanedustajanpaikkojen mukaan on yksiselitteisen selvä jakotapa. Tähän asti vain puolet tuesta on määräytynyt kansanedustajaluvun mukaan ja loput niin sanottuna valikoituna tukena. Vielä viime vuonna esitykset valikoidusta tuesta teki erillinen lehdistötukilautakunta.
Nyt tekemäänsä päätöstä hallitus perustelee EU-määräyksellä: erilliseltä lehdistötukimomentilta jaettavaa tukea pidetään EU:n lainsäädännössä yritystukena, kun taas puolueille parlamentaarisesti annettava avustus viestinnän ja tiedotustoiminnan tukemiseen on poliittisen toiminnan tukemista, jota EU ei näe ongelmaksi.
Tuki on tästä eteenpäin 90 000 euroa kansanedustajaa kohden. Asiasta ovat ilahtuneita ainakin pienten puolueiden äänenkannattajat, sillä entinen tuki suosi suurimpia puolueita ja niiden pää-äänenkannattajia. Esimerkiksi viime vuonna Demari sai valikoitua tukea 1,7 miljoonaa, keskustan Suomenmaa 946 000, kokoomuksen Nykypäivä 876 000 ja Kansan Uutiset 785 000 euroa.
Se kuinka suuren tuen esimerkiksi kyseiset lehdet tästä eteenpäin saavat, on nyt puoluetoimistojen vallassa. Pitää toivoa, että muutos ei tee puoluelehtien väestä nykyistä nöyrempiä puolueen viestin sanansaattajia. Tosin kytkös on ollut tiukka jo tähän asti. Lehdistötukilautakuntakin on ollut puoluetoimistojen väen miehittämä.
Kiinnostava erityiskysymys on se, millaisia tukisummia vastedes heruu maan ruotsinkielisille, virallisesti sitoutumattomille lehdille. Esimerkiksi Hufvudstadsbladet sai viime vuonna valikoivaa lehdistötukea 200 200 euroa ja pieni Åbo Underrättelser 180 000 euroa. Voivatko sitoutumattomat lehdet ottaa RKP:n kautta tulevaa rahaa ja kestääkö puolestaan lehtien talous, jos ne eivät ota?
Lehdistötuenperusteita ei ole Suomessa kyseenalaistettu aikoihin. Demokraattiseen, moniääniseen yhteiskuntaan kun kuuluvat myös poliittiset lehdet. On lehdistötuella silti varjopuolensakin, sillä se vaikuttaa osaltaan alan kilpailutilanteeseen. Se, että raha juoksee puoluelehdille vastedes puoluetoimistojen kautta eikä suoraan lehdille, ei muuta perusasetelmaa mitenkään. Ja kun valtiolta tulee kansanedustajamäärän perusteella jaettava varma potti, se voi laiskistaa lehtiä esimerkiksi ilmoitushankinnassa. Pääsevätkö ne vähemmillä ponnisteluilla kuin tukea vaille jäävät lehdet?
Kun tuki jaetaan nyt puolueille "niiden tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen", voi kysyä, onko termi lehdistötuki enää lainkaan oikea. Puolueiden nettipalvelut ovat toki nykyaikaa, mutta lehdistötuen mahdollinen käyttö niihin alkaa olla enemmän piilopuoluetukea kuin lehdistötukea. Lehdistötuen pitäisi yhä mennä ennen muuta puoluelehdille.