Lavalla Amorp­hik­sen kanssa – Oulun yli­opis­tos­sa tut­ki­taan vir­tuaa­li­sen etä­kon­ser­tin vai­ku­tuk­sia

Arttu Niemelä testaa Emotiv-pääpantaa, jonka avulla seurataan hänen tunnetilojaan virtuaalikonsertin aikana. Mikko Rajanen asettaa Niemelän ihoon myös sensoreita, jotka kertovat kasvojen liikkeistä, kuten hymyilystä ja kulmien kurtistamisesta.

Kuva: Matti Räty

Olli Levaniemi on tehnyt töitä 3D:n ja virtuaalitodellisuuden kanssa parinkymmenen vuoden ajan. – Kyllä tässä varmasti uusia liiketoiminnan muotoja ollaan kehittelemässä, jotta ihmiset pääsevät osallistumaan isoon live-tilanteeseen paikasta riippumatta. Tekniikkahan on ollut olemassa jo kymmeniä vuosiä, mutta vasta nyt alkaa olla netissä kaistaa tämmöisiin juttuihin.

Kuva: Matti Räty

Pimeänä lauantai-iltana väkeä virtaa Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan edustalle. He ovat tulleet paikalle kokeakseen Suomen tunnetuimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuvan Amorphiksen maailmankiertueen päätöskeikan.

Samaan aikaan bändi valmistautuu UnderThe RedCloud-konserttiinsa Helsingin keskustan The Circus -klubilla.

Yliopistolle kerääntynyt väki aikookin osallistu bändin etäkonserttiin virtuaalisesti, sillä se striimataan suorana 360 asteen kameroilla nettiin.

Oulun yliopiston LeaF-laboratoriossa halutaan tutkia, miltä etäkonserttielämys tuntuu virtuaalitodellisuudessa verrattuna esimerkiksi mobiililaitteiden kaksiulotteiseen kuvaan.

Lisäksi tarkoitus on tarkkailla, millaisia tunnetiloja 360 asteen kokemus yleisössä aiheuttaa.

Tutkijat selvittävät myös, esiintyykö konsertin aikana cybersicknessiä eli pahoinvointia, joka on melko yleistä virtuaaliteknologian laitteita käytettäessä.

Kokemuksen syvyys laitteesta kiinni

Laboratorio-olosuhteissa keikkatunnelmaan pääseminen on kieltämättä haasteellista, mutta kun virtuaalilasit asettelee silmilleen, tilalla ei ole enää väliä. Osa virtuaalikeikan yleisöstä nauttii rennosti nojatuolissa, joku nurkkaan käpertyen, kun taas toiset osallistuvat konserttiin keskellä lattiaa tavallisilla tuoleilla istuen.

Olli Levaniemi on tehnyt töitä 3D:n ja virtuaalitodellisuuden kanssa parinkymmenen vuoden ajan. – Kyllä tässä varmasti uusia liiketoiminnan muotoja ollaan kehittelemässä, jotta ihmiset pääsevät osallistumaan isoon live-tilanteeseen paikasta riippumatta. Tekniikkahan on ollut olemassa jo kymmeniä vuosiä, mutta vasta nyt alkaa olla netissä kaistaa tämmöisiin juttuihin.

Kuva: Matti Räty

Oulun yliopiston tutkimuksessa käytetään eritasoisia virtuaalitodellisuuslaseja: pahvisankaisten lasien ohella testattavana olivat Samsungin VR Gear -laitteisto sekä PlayStationin VR-laitteisto.

Kokeillaanpa ensin niitä pahvisia. Amorphiksen virtuaalikeikalla ei ole tarjolla eturivin paikkoja, vaan eipä hätää, kokija siirtyy suoraan bändin kanssa lavalle. Ei kovin upottavaa mutta hieman huippaavaa, kun lavalta käsin katsoo alas yleisöön.

Kokemus on jo toinen, kun vaihtaa PlayStation 4:n virtuaalilaseihin. Amorphiksen laulajan tullessa suoraan nenän eteen melkein hätkähtää. Hänen keikkahikensäkin voi melkein haistaa.

Upottavuutta häiritsevät paikoin epäselvä kuva sekä kömpelöt lasit. Silti, lyhyenkin katselun jälkeen, olo on hieman pökkyräinen takaisin arkitodellisuuteen palatessa.

Virtuaalisen keikkakokemuksen immersiivisyys eli upottavuus onkin pitkälti riippuvainen siitä, millainen laitteisto vastaanottajalla on käytettävissään. VR-teknologia tuskin koskaan pystyy korvaamaan live-keikkakokemusta paikan päällä.

Upottavaan kokemukseenkin on vielä matkaa.

– Aika hyvä kokemus, mitä nyt bajamajat ja kaljateltat puuttuvat, tokaisee tutkimukseen osallistunut mies Kiss-paidassaan lasiensa takaa.