Kerro joku lapsuuteesi liittyvä muisto Kajaanista.
Synnyin Kajaanissa, mutta muutimme pian syntymäni jälkeen Kuopioon, jossa asuimme 11 vuotta. Kesät vietimme äitini synnyinseudulla Sotkamossa. Muutimme takaisin Kajaaniin mennessäni viidennelle luokalle. Joulun alla opettaja jakoi meille näytelmätekstin, joka oli tarkoitus esittää koulun joulujuhlassa. Luin tekstin ja sanoin opettajalle, että näytelmä on surkea. Opettaja sanoi, että kirjoita sitten parempi. Ja minä kirjoitin.
Näytelmän ainekset olivat samat, mutta tein niiden pohjalta uuden näytelmän, muokkasin dialogia ja hahmoja toisenlaisiksi, terästin juonenkäänteitä. Se on yksi varhaisista kokemuksistani, että ei ole mikään pakko tyytyä annettuun.
Esikoisromaanissasi yksin elävä nainen adoptoi lapsen Kiinasta. Mikä sai sinut kirjoittamaan aiheesta?
Aloin kirjoittaa Saksia 1998, tosin silloin en tiennyt, että siitä syntyisi adoptioaiheinen romaani. Kirjoitin kohtauksia, joissa nainen yrittää saada kontaktia pieneen tyttöön, ja epäonnistuu jatkuvasti. Jossain vaiheessa tajusin, että minulla on romaanin alku käsissäni. Aloin miettiä, miksi naisen ja lapsen suhde on niin vaikea, ja tätä kautta adoptioteema tuli romaaniin. Aiheet sinänsä eivät minua kiinnosta. Minua kiinnostavat konfliktit. Romaanin teema rakentuu sitten siihen ympärille.
Onko kirjasi fiktiota vai kertooko se sinusta itsestäsi?
Fiktiota. Päiväkirja on foorumi, jossa voin kertoa itsestäni ja kirjoittaa itselleni. Kirjaa kirjoittaessani pyrin kadottamaan itseni ja löytämään muita ääniä. Omasta elämästä ammentaminen tuottaa yleensä aika tympeää kirjoitusta. Paitsi jos kyseessä on Marguerite Duras, tai joku hänen veroisensa.
Voisitko itse kuvitella istuvasi lentokoneessa matkalla Kiinaan tapaamaan uutta lastasi?
En usko, että asia koskettaa arkielämän tasolla minua koskaan. Tilasin kirjaa varten palvelunantajien tietopaketteja ja ilmoittauduin adoptioinfoonkin, mutta lopulta jouduin perumaan sen päällekkäisten menojen takia. Omia adoptiohaluja kirjoitusprosessi ei herättänyt. Minun ja tutkijamieheni taloudellinen tilanne on myös sen verran epävakaa, ettei meitä edes hyväksyttäisi adoptiovanhemmiksi.
Olet aktiivinen toimija taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä. Mikä siinä mättää eniten?
Omakohtaisesti olen kokenut kipeimmin työttömyysturvan täydellisen puuttumisen. Taiteilija tai tutkija ei oikeastaan voi joutua työttömäksi, koska hän ei voi koskaan todistaa työvoimaviranomaisille, että hänen työnsä on loppunut. Se kun on henkistä työtä laadultaan, eivätkä viranomaiset vielä ole keksineet keinoa, jolla ajattelua voisi kontrolloida. Jo pelkkä apurahan hakeminen voidaan tulkita "omassa työssä työllistymiseksi", mikä on absurdia.
Mitä tekisit asian hyväksi, jos olisit eduskunnassa?
Itse asiassa yksi "tatusoturi" on jo saatu eduskuntaan, vihreitten Outi Alanko-Kahiluoto. Hän on yksi Tatusotu-työryhmämme perustajajäsenistä.
Tällä hetkellä työministeriön selvitys apurahansaajien työttömyysturvan ongelmista on lausuntokierroksella ammattiliitoissa. Katsotaan, mitä siitä seuraa.
Laura Lindstedtin esikoisromaani Sakset julkaistaan 16. elokuuta.
Laura Lindstedt
Syntynyt 1976 Kajaanissa
Esikoisteos Sakset ilmestyy 16.8.
Valmistunut filosofian maisteriksi, työskentelee kirjallisuuden tutkijana Helsingissä.
Harrastaa elokuvia, valikoitujen naisartistien musiikkia sekä taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan parantamista.
Kajaanilaislähtöinen Laura Lindstedt kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä viidennellä luokalla.