Katulamput heittävät kelmeän valon Kalevalan pääraitin Lenininkadun lumen peittämälle pinnalle. Jalkakäytävällä keskustaa kohti taivaltaa nuori pariskunta lastenvaunuja työntäen. Ohi huristaa auto, sitten toinenkin. Kulkukoira lähtee juoksemaan perään räkyttäen. Nenään kantautuu savun haju. On lauantai-ilta ja lähellä lämmitetään saunaa.
"Tulkaa peremmälle", KlavdiaHaurinen toivottaa aurinkoisesti hymyillen ja viittoo vieraat sisään olohuoneeseensa.
Haurisen punainen puutalo Kalevalan ydinkeskustassa on monen karjalaistalon lailla ulkoapäin nenälleen tuiskahtaneen näköinen, hieman vinksallaan. Sisällä rapistuneen maalipinnan takana on kuitenkin lämmintä ja kodikasta. Lattiat ovat mattojen peitossa, kirjahylly koriste-esineiden ja valokuvakehysten täyttämä.
Liedelle nostetaan vesipannu. Eivätkö vieraat ottaisi teetä?
76-vuotias Haurinen asustaa kodissaan yksinään. Lapset ovat levittäytyneet Pietariin, Petroskoihin ja toiselle laidalla Kalevalaa. Kullakin on tahollaan omat perheet, oma elämä. Puoliso saateltiin hautaan kaksi vuotta sitten. Nainen ei valita, vaikka viime aikoina lonkkakin on alkanut ikävästi kipuilemaan.
"Eteenpäin on pakko mennä", hän tuumaa. Silmät ovat nähneet kovia, mutta niiden tuike on säilynyt pehmoisena.
Samanmoinen pilke paistaa naapuritalon Valentina Nifantievan katseesta. 74-vuotias nainen on Klavdian sydänystävä, kuten muutama muukin lähitalon yksin asuva vanhus. Ikänaiset tapaavat toisiaan päivittäin teenjuonnin, kaupassakäynnin ja maailman parantamisen merkeissä.
"Tänä talvena on ollut lauhaa, enimmillään vain 23 pakkasastetta. Toissavuonna pakkasta oli yli 40. Silloin oli kylmä", Nifantieva jutustelee ja loihtii venäläiselle vieraanvaraisuudelle tyypillisesti välittömästi teepöydän täyteen keksejä, leipää, juustoa ja makkaraa.
Kädessä oleva nenäliina pyyhkäisee tämän tästä silmiin kihoavia kyyneleitä.
"Hyvä tääl on olla, oikein hyvä", hän kuvailee elämää Kalevalassa. Naapuri Haurinen yhtyy hyrinään. Mikäs tässä on elellessä, kun eläke suurin piirtein riittää elämiseen.
Pikkukaupassa kuhinaa
Kalevalan raittia värittävät pienet ruokakaupat, joita pistää silmään sieltä täältä. Paikallisiin palveluihin kuuluvat muun muassa sairaala, palokunta, rajavartiolaitos, peruskoulu, päiväkoti, poliisi, posti, lennätin, leipomo, saha, parturit, kaksi hotellia, apteekkia ja tavaratalo. Hiljattain kylään on tiensä löytänyt muutama taksi.
Kunnallista vesijohtoverkostoa ei ole. Puuvessojen koristamien talojen pihoihin tuodaan vettä säiliöautolla kolme kertaa viikossa. Kylään tulee sähköt, lämpöä saadaan puista ja kaukolämpöverkostosta.
Kyläläisten ajanviettomahdollisuuksiin kuuluvat erilaiset urheilulajit, käsityöt ja kulttuuri konserttien muodossa. Joskus kylässä pysähtyy sirkus. Erilaisia tapahtumia pyörittävät myös seurakunnat. Kylässä on ortodoksinen, luterilainen ja helluntaiseurakunnan kirkko, joista kukin on vuosien saatossa löytänyt oman kohderyhmänsä.
Maanantaiaamuna kylän ytimessä torilla pysytetään myyntikojuja. Kymmenkunta kauppiasta myy muun muassa kenkiä, mattoja, koruja, laukkuja, dvd-levyjä, lakanoita, peittoja, tyynyjä ja vaatteita.
"Osta hyvä villapaita. Vain 30 euroa", Ilhom Aypov kauppaa englanniksi. Hän on tullut torille Kirgisiasta Keski-Aasiasta saakka. Edellisen kerran mies nähtiin paikkakunnalla uuden vuoden alla.
"Silloin kauppa kävi hyvin. Nyt myynti on ollut heikkoa", Aypov harmittelee. Mies poimii hanakasti kalevalaisten ruplat taskuunsa. Eurotkin kelpaavat, villapaidan hinta pompsahtaa roimasti alaspäin ja kaupat syntyvät.
Kauppaa yritetään tehdä myös paikallisessa tavaratalossa. Kaksikerroksisesta kaupasta löytyy muun muassa kodinkoneita, astioita, vaatteita ja koriste-esineitä. Kutakin tuotetta on tarjolla lähinnä vain yksittäiskappaleita. Lehtihyllyä koristaa venäjänkielinen vuoden 2006 Cosmopolitan. On kuin kello kävisi täällä eri tahtiin.
Valtion omistuksessa olevassa 25 neliön kokoisessa ruokatavarakaupassa käy päivittäin noin 500 asiakasta. Joka päivä aamusta iltaan auki olevasta liikkeestä ostetaan eniten leipää ja maitotuotteita.
"Tämä seinä on myös hyvin suosittu", myyjä Irina Lutskina hymähtää ja osoittaa olut-, viini- ja viinapullojen täyttämiä hyllyjä.
Viina vie miehiä hautaan
Liiallinen alkoholinkäyttö onkin Kalevalan suurimpia ongelmia. Eniten juovat miehet. Alkoholi on tällä haavaa nuorten miesten yleisin kuolinsyy. Hälyttävää on se, että viime vuosina myös naisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Kylää kiertäessä tyhjiä pulloja sattuu silmään siellä täällä. Hangessa makaava pullopataljoona kielii, että väki on ollut ihailemassa Keski-Kuittijärven rannalla maisemia. Törmälle autonsa parkkeeraa Igor Jegarov. Puinen kontti selässään jäälle tarpova mies aikoo pilkille.
"Ennen tämä järvi oli hyvä matikkapaikka. Nyt siitä on kalastettu aika paljon. Jos saan saalista, se menee ruuaksi."
Luontaistalous on yksi kalevalaisten tärkeimmistä toimeentulon lähteistä. Sitä tarvitaan, kun valtaosa kylän teollisista työpaikoista on kadonnut taivaan tuuliin. Isoimmat tuotantolaitokset ovat lopettaneet toimintansa yksi toisensa jälkeen. Työttömyys koettelee etenkin miehiä.
Alkoholismi ja työttömyys heijastuvat Kalevalaan jonkinasteisena toivottomuutena. Pienillä tuloilla taiteilevissa taloissa voidaan pahoin, eikä kaikilta löydy yrittämistä ja tahtoa päästä elämässä eteenpäin.
Oman leimansa kyläläisiin lyö maan synkkä historia. Etenkin miesten muistoissa syvällä kytee aika, jolloin pelko oli osa arkipäivää. Stalinin vainojen aikaan noutamaan saatettiin tulla keskellä yötä.
Ruokakaupan ovesta kotiaan kohti suuntaa Aleksi Melentjeff. 68-vuotias mies on työskennellyt vuosikymmenet kuorma-auton kuljettajana, nyt hän on eläkeläinen. Ennen Melentjeff jaksoi ahertaa harrastelijateatterin parissa, nyt elämä on yksioikoisempaa. "Hyvä, jos saan leipäpalan kaupasta."
Aivan kokonaan ei toivo Kalevalasta ole sammunut eikä kylä ole hiljentynyt. Elämänmakuisinta menoa löytyy paikallisesta yläkoulusta eli 7.-11. luokan oppilaille tarkoitetusta rakennuksesta. Runsaan 650 lapsen koulussa on välitunnin aika ja käytävät täyttyvät remuavista koululaisista.
17-vuotias Nadja Peksujeva haaveilee kondiittorin urasta. Ikätoveri Ruslana Haritova puolestaan kaavailee opiskelevansa kirjanpitäjäksi.
Tulevaisuuden turvaamiseksi neitojen täytyy opiskella hanakasti. Lahjakkaimmat lapset pääsevät jatkokouluttautumaan stipendien turvin. Peksujevan ja Haritovan vapaa-aika kuluukin pitkälti läksyjen parissa. Välillä ulkoillaan ja katsotaan televisiota.
Nadjan 16-vuotias veli Stopa Peksujev sen sijaan ei lukemisesta niin piittaa.
"Minulla on mopedi", hän kuvailee harrastuksiaan.
Siirtäkää saunaa
Kylän toisella laidalla vanhainkodin seinien sisällä arki rytmittyy ruokailujen mukaan. Asukkaita on 30, henkilökuntaa 24.
"Täällä on ihan hyvä olla", kuvailevat Kerttu Cemonova, Martta Sepanova ja Valentina Hotier. Ajan kultaamissa muistoissa asiat olivat ennen paremmin. Nyt riittää, että on olemassa joku paikka elämän ehtoovuosia varten.
Vanhainkotikiinteistö kaipaisi remonttia. Taloon tehtiin hiljattain palotarkastus, jonka lopputulos toi harmillisen yllätyksen.
"Sauna on liian lähellä. Sitä pitäisi siirtää muutama metri", Tatjana Grosheva päivittelee.
"Se on ollut siinä vuosikaudet. Nyt vain joku keksi, että se on liian lähellä", hän puhisee.
Päähänpistoja, niitä totisesti venäläishallintoon mahtuu. Vanha karjalaiskylä on kuitenkin tottunut yllättäviin käänteisiin, eikä se jaksa niistä hetkahtaa. Runonkerääjien laulumaana tunnettu pitäjä kohauttaa olkiaan ja hymähtää. Elettiinhän sitä ennenkin.