Oululaiseen sunnuntai-iltaan oli sijoitettu melkoisen yhtäaikaisesti kolme yleisötapahtumaa: Kärppien peli, Absolute Ensemblen toinen konsertti ja Tuiran kamarikuoron konsertti. Tästä ylitarjonnasta huolimatta väkeä riitti Karjasillan kirkkoonkin ihan mukavasti.
Konsertin ohjelma sisälsi romantiikan ajan vastakohtia Franz Lisztin ja Johannes Brahmsin musiikin muodossa. Sävelkielen eroavaisuuksien lisäksi oli mahdollista vertailla katolisen ja luterilaisen kirkkomusiikin eroja.
Luterilaista perusvakavuutta edustaa Brahms, jonka kuulluissa teoksissa kuolema on niin keskeinen laulunaihe, että Ville Valokin jää toiseksi. Musiikki tietysti on lumoavan kaunista, mutta tekstien kaiken turhuutta korostava sanoma on tarkemmin lukiessa aika depressiivinen kokemus. Nämä tekstit ovat tietysti peräisin Raamatusta, mutta aika valikoiden on Brahms katkelmansa etsinyt.
Marko Patrosen johtamana Tuiran kamarikuoro muotoili Brahmsin kaksi Motettia op.74 sävykkäästi ja hyväsointisesti. Säveltäjän barokkinen polyfonia soi selkeänä ja linjakkaana. Kokonaissoinnissa kuoro tosin kärsii perinteisestä ongelmasta, eli miesäänten vähyydestä. Nytkin naisiääniä oli yli kaksinkertainen määrä eikä tällaisesta jakaumasta voi mitenkään syntyä ihanteellista balanssia.
Sari Hourula esitti Brahmsin Neljä vakavaa laulua, eikä tunnelma niiden myötä ainakaan hilpeämmäksi muuttunut. Hourulan tumma ääni sopii hyvin laulujen resignoituneen synkeään maailmaan.
Pianisti Juhani Miettunen ei käsiohjelman perusteella ole varsinainen ammattimuusikko, mutta mallikkaasti hän Brahmsin haastavan satsin parissa työskenteli. Kivinen kirkkosali ja flyygeli ovat yleensä aika epätoivoinen yhdistelmä, eikä Miettunenkaan kaikkia kumisevan soinnin karikkoja pystynyt välttämään.
Väliajan jälkeen kuoro esitti Risto Laitisen johdolla Franz Lisztin Missa choraliksen, ja tällä kertaa oma psykologinen ilmastoni tervehti ilolla wagneriaanisen mehevää soinnutusta ja valoisuutta, joka Lisztin sävelittämästä katolisesta messutekstistä välittyi.
Näin laajassa ja massiivisessa teoksessa kuoron eri äänialojen välinen epäsuhta tuli selvemmin esille, ja olipa loppua kohti kuultavissa myös lisääntyvää kireyttä korkeiden äänien soinnissa. Lisztin visiot tuskin ovatkaan kovin kevyitä toteutettavia laulajille.
Kokonaisuus oli kuitenkin vakuuttava. Laitinen osoitti taas kerran hallitsevansa myös musiikillisen kemian.