Mistä kertovat lisääntyneet huostaanotot ja lastensuojelun nykyinen tilanne? Ne kertovat vanhempien itsekkyydestä. Tämä itsekkyys tapahtuu aivan huomaamatta, koska nykyinen sukupolvi on kasvanut individualistiseen ajatteluun ja talouskasvun ihannointiin.
Aikamme ilmiö on, että lapsia halutaan itsekkäistä syistä, koska lapsia ”kuuluu hankkia” tietyssä elämänvaiheessa, mutta heihin ei haluta sitoutua ja ajatella heidän parasta. Halutaan jatkaa omaa huoletonta ja vapaata elämää ilman velvollisuuksia ja vastuita.
Lapseen sitoutuminen tarkoittaa hänen elämäänsä osallistumista ja hänen tarpeidensa ja tunteidensa laittamista etusijalle, omien itsekkäiden halujen ja tarpeiden edelle.
Se tarkoittaa lapsen huomioimista tunnetasolla – rakastamista – ja se on loppuiäksi sitoutumista, vaikka lapsi vähitellen itsenäistyy ja irtaantuu vanhemmistaan.
Mutta lasta ei voi milloinkaan deletoida omasta elämästään, eikä jättää täysin oman onnensa nojaan. Aikuinenkin lapsi tarvitsee vanhempiaan mutta eri tavalla. Lapsi tarvitsee juuret, joihin palata, henkisen kodin, joka on vanhempien parisuhde.
Lapset tarvitsevat sen tunteen, että heitä rakastetaan ja että he ovat aina vanhemmilleen tärkeitä. Lapsen syntymä mullistaa koko elämän ja haastaa vanhemmat kasvamaan vanhemmuuteen.
Lapsi ei ole esine, jota voi heitellä joka suuntaan, tai kulutushyödyke, joka ensin hankitaan hetken huumassa ja sitten kun kyllästytään, siitä hankkiudutaan eroon. Näin voidaan toimia, koska yhteiskunta on muuttunut kulutuskeskeiseksi.
Vanhemmuuteen tarvitaan tietynlaista uhrautumista, johon ei välttämättä olla nykypäivänä kovin valmiita.
Se on kokonaisvaltaista huolenpitoa pienestä ihmisestä 24/7 ja hänen hyvinvointinsa asettamista tärkeimmälle sijalle elämässä – eli omista etuuksista joustamista ja luopumista, kuten omasta ajasta ja menoista.
Lapsi tarvitsee aikaa, turvaa ja läsnä olevaa vanhemmuutta mutta nykyään vanhemmilla on tarve omaan aikaan, rahaan ja itsensä hemmotteluun. Juostaan rahan, tavaran ja statuksen perässä, laiminlyöden samalla perheen ja lasten tarpeet.
Suomi on aika lapsikielteinen maa; lapsia ei kovin haluta tai hyväksytä mukaan yhteisöön, siksi vanhemmat jäävät monesti liian yksin kasvatustehtävän kanssa. Yhteisöllisyyden puute aiheuttaa yksinäisyyttä, mikä myös tekee lastenkasvatuksesta rankempaa.
Lapset suljetaan päiväkoteihin pitkiksi päiviksi ja vanhemmat saavat vapauden luoda uraa, tienata rahaa tai olla jouten. Lapsi voi tuntua rajoitteelta niistä, joiden on vaikea luopua omista menoistaan ja harrastuksistaan. Juhliinkin kutsutaan monesti aikuiset ilman lapsia.
Lasten kasvattaminen vaatii tietynlaisen asennoitumisen. Siihen tarvitaan pysähtymistä kiireestä ja kuuntelemista, mitä lapsilla on sanottavaa, sekä elämän perusasioihin keskittymistä ja luopumista turhasta.
Vanhemmat haluavat kuitenkin jatkaa samaa elämää kuin ennen lasten syntymää ja lapset kärsivät aikuisten itsekkäistä valinnoista. Ei eletä lasten ehdoilla ja ajatella lasten parasta vaan toimitaan oman edun mukaisesti.
Nyt on vanhempien aika pysähtyä keskittymään olennaiseen, eli lasten rakastamiseen ja hoivaamiseen. Se lisäisi kaikkien henkistä hyvinvointia ja vähentäisi lastensuojelun tarvetta. Lasten suojeleminen on vanhempien tehtävä.
Jaana Uolamo
Akaa
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.