Oulu Lastensuojelutarpeen kannalta kesä on vähintään yhtä vilkas kuin muutkin vuodenajat. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin tilastojen mukaan lähes kolmannes huostaanotoista osui kesäkuukausille vuosina 2000 ja 2001 Oulussa ja Rovaniemellä.
Viranomaiset pystyvät kuitenkin hoitamaan kesällä vain kiireiset tapaukset. Esimerkiksi Oulun ja Rovaniemen kaupungeissa toiminta keskittyy päivystyksiin, ja ennaltaehkäisevää työtä voidaan jatkaa vasta syksyllä.
Huostaanottojen määrä on kasvanut koko 1990-luvun. Viime vuoden tilastot koko maan huostaanotoista ovat vasta valmistumassa. Kehittämispäällikkö Salla Säkkisen mukaan jo alustavista tiedoista voi nähdä, että huostaanottoja tehtiin jälleen edellisvuotta enemmän.
Pulaa sekä sijaisista
että määrärahoista
Sijaismäärärahat riittävät vain pieneen osaan todellisesta tarpeesta. Lisäksi sekä Ouluun että Rovaniemelle on ollut vaikeaa saada lomittajia sosiaalityöhön.
Lyhyet sijaisuudet eivät juuri houkuta alan ammattilaisia - pitkiin määräaikaisuuksiin ja vakinaisiin työsuhteisiin pyrkijöitä taas riittää.
"Koko maassa on sama sijaisongelma. Lapin yliopistosta ei edes valmistu tarpeeksi sosiaalityöntekijöitä Pohjois-Suomen tarpeisiin", kertoo Oulun kaupungin sosiaalityön vs. tulosyksikköjohtaja Jari Mäki-Runsas.
Äkilliseen lastensuojelutarpeeseen vastaava sosiaalipäivystys Oulussa on kiinni kesäkuun 17. päivästä heinäkuun loppuun. Virka-aikana sosiaalityöntekijät vastaavat puhelimeen, mutta iltasella mahdollisista tapauksista pitää ilmoittaa poliisille.
Mäki-Runsaan mukaan sosiaalipäivystyskokeilun perusteella voi sanoa, että kiireellisen sosiaalityön tarve on kasvanut Oulussa reippaasti. Kokeilu jatkuu taas syksyllä, jolloin päivystystä on neljänä iltana viikossa.
"Pakko uskoa, että tullaan kesällä toimeen ilman päivystystä", toteaa johtava sosiaalityöntekijä Kari Hyppönen Oulun kaupungista.
Hyppösen mukaan vähintään puolet sosiaalityöntekijävahvuudesta on kesälomakaudellakin töissä. Akuutit lastensuojelutoimet luvataan hoitaa, mutta ennaltaehkäisevään työhön ei riitä resursseja.
"Tilanne on sama ympäri Suomenniemeä", Hyppönen huomauttaa.
Huostaan otettuja lapsia on Oulussa reilusti yli valtakunnallisen keskiarvon. Myös avohuollon asiakkaita on Oulussa tavanomaista enemmän. Kari Hyppönen epäilee, että tilanne kuvastaa tyypillisen kasvukunnan kipuja: juurten ja verkostojen puuttuminen saattaa lisätä muuttaneiden pahoinvointia.
"Täytyy muistaa, että kaikki muuttajat eivät ole it-alan palveluksessa."
Tulosyksikköjohtaja Mäki-Runsas huomauttaa, että verrattuna muiden suurten kaupunkien huostaanottotilastoihin Oulu asettuu keskiarvon alapuolelle.
Kuuma kesä
teettää töitä
Sosiaalityöntekijä Hyppösen mukaan kesän kulku on aina vaikeasti ennustettavissa. Alkoholin kulutus kasvaa kaikkina kesinä, mutta helteellä alkoholia kuluu erityisen runsaasti myös lastensuojelun asiakasperheissä.
"Kesän vilkkaus on suoraan verrannollinen keliin. Varsinkin kaupungeissa päihteiden käyttö saattaa riistäytyä käsistä", Hyppönen kertoo.
Sosiaali- ja terveysviraston tulosaluejohtaja Elisa Lintula Rovaniemen kaupungista vahvistaa, että kesäisin kasvava alkoholin kulutus aiheuttaa usein kiireellisiä huostaanottoja.
Myös Rovaniemellä joudutaan pitäytymään vain minimitoiminnassa. Sosiaalityöntekijöiden lomat keskittyvät heinäkuulle, jolloin toiminta on väistämättä päivystyskeskeistä. Ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä ei voida tehdä, koska lomalla ovat kaikki yhteistyökumppanitkin, kuten neuvolat, koulut ja päiväkodit.
Rovaniemen kaupungin lastenkoti on kuitenkin tänä vuonna päätetty pitää kesällä auki. Myös ensi- ja turvakoti auttaa koko kesän.
Alkuvuonna rovaniemeläisiä lapsia sijoitettiin kodin ulkopuolelle kymmenen prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
"Mihinkähän tämä jatkuva kasvu vielä johtaa", Lintula huokaa.