Monet lastenkodeissa asuneet nuoret jäävät ilman jälkihuoltopalveluja. Lastensuojelulain mukaan kunnilla on velvollisuus järjestää nämä palvelut nuorille, mutta hyvin usein ne eivät tavoita nuoria, kertoo lastenkotinuorten kasvatus- ja ohjaustyön menetelmistä Turun yliopistoon väitöskirjaa tekevä tutkija Eeva Timonen-Kallio.
Nuoret ovat lastensuojelun jälkihuoltopalveluiden piirissä, kunnes täyttävät 21 vuotta. Nuoret muuttavat pois lastenkodeista yleensä viimeistään 18-vuotiaina. Suomen lastenkodeissa asuu tällä hetkellä noin 8 000 lasta.
Timonen-Kallion mukaan vuosikausien hoito- ja kasvatustyö voi valua hukkaan, jos nuori jätetään yksin itsenäiseksi aikuiseksi kasvamisen kannalta ratkaisevassa elämänvaiheessa.
Nuoret tarvitsisivat tukea muun muassa arjen ja toimeentulon järjestämisessä sekä koulutukseen hakeutumisessa.
- Nuoret tarvitsisivat sosiaaliseen kasvattamiseen koulutetun tukihenkilön, joka opastaisi asioissa, joissa yleensä nuorta vanhemmat auttavat, Timonen-Kallio ehdottaa.