Oulu Monenlaista valon lähdettä on ehtinyt saada osakseen kaksikymmentä vuotta sitten syntynyt Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali.
Juuri ohitettu marraskuinen tapahtuma oli järjestyksessä XXI. Sanomalehti Kalevan kansainväliselle festivaalille perustama pääpalkinto - tiernapoikarivistöstä pienoisveistokseksi taiteilija Sanna Koiviston käsissä muuntunut Tähtipoika - astui tuolloin 21. kerralla 11. kerran julkisuusvaloon.
Lastenelokuvien festivaalille julkisuusvalokeila aukeni ensi kerran 1982 Taikalyhty-nimisen tapahtuman osana. Tulevan vuoden, 2003 ohjelmistoverho on jo sen verran raollaan, että kunniavieraaksi kaavaillaan näyttelijä Matti Raninia.
Jos taikasauva
olisi olemassa
Suomi-palkinnon perusteluissa esiin nostettu festivaalijohtaja Pentti Kejonen oli valmis tiistaina, Suomi-palkintopäivänä lausumaan ääneen kolme toivomusta.
"Toivon että lastenelokuvien festivaali elää, voimistuu ja jatkaa iloisen elokuvataiteen linjalla. Meininkinä, että on kiva tehdä, kiva osallistua. Se näkyy ulkomaisten vieraiden viihtymisenä, ja sitä myötä sana kiertää ympäri maailmaa elokuvaihmisten keskuudessa, että Ouluun on kiva tulla."
Vuosittain ilman satapäistä vapaaehtoisjoukkoa lastenelokuvien festivaali ei kuitenkaan toteudu.
"Osa on palkallisena, mutta monet tulevat senkin jälkeen, kun ovat siirtyneet toiselle puolelle maata. Tulevat viikoksi töihin. Siinä yksi salaisuutemme."
Kaksi jäljelläolevaa toivetta?
"Laajemmat esittämispuitteet tapahtumalle ovat tarpeen."
"Toivon, että kaupunkia ja ympäristökuntia koskeva lasten/nuorten elokuvakoulu toteutuu ympärivuotisena. Sehän nivoutuu maahamme kaavailtuun lastenkulttuurikeskusten Taikalamppu-verkostoon. Tekemispuoli festivaaliltamme on eräitä erillisprojekteja lukuunottamatta puuttunutkin."
Haasteet, onko
juhlilla mörköjä
Kaksikymmentä vuotta sitten lastenelokuvien esitystoiminta oli melkoisessa aallonpohjassa. Pakolliset Disneyt, eikä oikeastaan muuta.
Nyt päätänsä ei ole nostanut ainoastaan kotimainen tuotanto vaan myös kansainvälinen suurtuotanto.
"Perheet satsaavat nyt normaaliin elokuvateatteriohjelmistoon tuleviin lasten ja nuorten tuotantoihin, markkinavoimat vetoavat. Sen huomasi hyvin esimerkiksi kuluvan vuoden festivaalin palkintojenjakotilaisuudessa, jossa oli yllättävän vähän väkeä verrattuna aiempiin vuosiin. Tässä on haaste meille, miten suunnittelemme tapahtuman ohjelmistoa, miten toimimme."
Festivaalin koululaisesitykset ovat olleet aina loppuunvarattuja. Lisänäytöspaikkojen järjestäminen sille puolelle on festivaalijohtajan mukaan välttämätöntä kuten yhteistyön tiivistäminen koulujen kanssa muutoinkin: "Koululaisnäytökset varataan festivaalille täyteen päivässä. Kouluja kiinnostaa poikkeavuus esitysvaltavirrasta, sekä se että ohjelmisto esittelee eri kulttuureja."
"Meillä pitäisi olla varaa tuoda myös esittämiemme elokuvien tekijöitä Ouluun nykyistä enemmän. Se nimittäin näyttää kiinnostavan ja näkyy suoraan yleisömäärässä.Tekijöiden ja katsojien kohtaaminen on tärkeää."
Lyhty, lamppu ja
kaiken taika
Festivaalin järjestäjinä työskentelivät alussa rintarinnan Oulun Elokuvakeskukseksi sittemmin yhdistyneet Oulun kunnallinen elokuvatoimi ja elokuvakeskus.
Taikalyhty valaisi elokuvasanomallaan läpi marraskuun Oulua ja sen ympäristökuntia; seminaareja, luentoja, esityksiä yms.
Taannoisen Taikalyhdyn kuten lastenelokuvafestivaalinkin malli löytyi keskisemmästä Euroopasta. Taikalyhdyn loiste on sovellus pohjoismaisesta lainasta. Pentti Kejonen lanseerasi lyhdyn valoon saksalaisen lastenkuvion Frankfurtista.
"Alun alkaen minulla oli selkeä käsitys, ettei kyseessä ollut yhden kerran järjestettävä tapahtuma, vaan ennustin, että kymmenen vuoden kuluttua kyseessä voisi olla isokin juhla."
"Oulun pääkirjaston uusi rakennus valmistui samoihin aikoihin. Jo suunnitteluvaiheessa lähdimme ajamaan sinne esitystilaa. Tuli Pakkalan sali, jossa saman tien aloitettiin myös säännöllinen kunnallinen elokuvateatteritoiminta. Ilman salia festivaalin mahdollisuudet olisivat olleet huomattavan heikot. Silloisen elokuvayritystoiminnan kanssa ei yhteistyötä saatu aikaiseksi."
"Kunnallinen elokuvatoiminta tulkittiin yrityspuolella uhkatekijäksi. Eikä maassamme ollut Tampereen elokuvajuhlien lisäksi silloin edes muita alan festivaaleja. Joten kun lastenelokuvajuhlat toisena festarina maahamme perustettiin, ei sillä ollut sellaista statusta, että olisi otettu arvostaen avosylin vastaan."
Oulussa toimii tätä nykyä kaksi elokuvakeskusta, toinen näistä on POEM, Pohjoinen elokuva- ja mediakeskus, jonka ideologia edustaa kuluvan vuosituhannen tuottavuusajattelua, johon kuuluu myös koulutus. Mikä on sitten lastenelokuvajuhliakin järjestävän Oulun Elokuvakeskuksen linja?
"Se perusajatus minkä haluamme vaikuttavan festivaalillakin: Elokuvahistorian ja -tutkimuksen tunnetuksi tekeminen. Meidän täytyy kuljettaa traditiota - ei pelkästään katsomisen ja esittämisen suhteen vaan koko taidemuodon. Elokuvalla on oma historiansa, sen pitää meillä ohjelmistossa näkyä."