Elokuvajuhlien kotimaisten pääpalkintojen saajat näyttävät hyvin erilaisilta teoksilta, mutta on niissä yhteistäkin. Sekä pitkä dokumentti Ponitytöt että varttitunnin fiktio High Hopes katsovat asioita lasten näkökulmasta.
-- Halusin antaa tallin tytöille kunnolla tilaa kuvassa. Pysähdyimme kerrankin oikeasti kuuntelemaan tyttöjen ajatuksia ja mielipiteitä, kertoo elokuvaohjaaja Selma Vilhunen Ponitytöistä. Dokumenttia on tehty hartaasti, sillä sitä varten kuvattiin vantaalaisen ratsastuskoulun elämää vajaan kolmen vuoden aikana. Katsojalle muodostuu kuva siitä, mitä on siirtyä lapsuudesta teini-ikään ja mitä intohimoinen harrastus tytöille antaa.
Vilhunen tuntee aiheensa, sillä hänelläkin on ratsastustausta. Elokuvan teema onkin muhinut hänen mielessään jo kymmenen vuotta.
-- Halusin osoittaa myytiksi sen väitteen, että tytöt eivät osaisi olla hyviä ystäviä keskenään. Näytämme, miten eri-ikäiset tytöt elävät ryhmässä ja auttavat toisiaan kasvamaan.
Liian suuria toiveita
High hopes eli suuret toiveet ovat näkökulmasta riippuen joko hyve tai vitsaus. Mazdak Nassir kuvaa sadunomaisessa tarinassaan keksijävanhempia, jotka yrittävät tehdä lapsestaan lentotaitoisen.
-- Ihmiset yrittävät saavuttaa aina vain enemmän, keinoja kaihtamatta. Lapset pannaan harrastamaan varhaisessa vaiheessa, ja kasvatus on käynyt suorituskeskeiseksi, Nassir luonnehtii elokuvansa teemoja.
Tarinan takana on käsikirjoittaja Juhana Lumme. Nassir toteutti fiktion yleismaailmallisessa miljöössä, puhtaasti ja ilman puhetta. Pieni perhe elää kaivosmaisessa suljetussa tilassa, jossa vanhemmat nikkaroivat riippukeinujaan ja muita keksintöjään.
Iranista 18 vuotta sitten Suomeen muuttanut Nassir opiskelee neljättä vuotta ohjaajaksi Taideteollisessa korkeakoulussa.