"Minut itseni yllätti yksinkertaisesti se lastenohjelmien määrä. Se oli suuri yllätys", summaa tutkija, filosofian tohtori Annikka Suoninen. "Sitä tarjontaa on paljon, ja tällä hetkellä tulee vielä pari tuntia enemmän viikossa kuin vuosi takaperin."
Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskuksessa työskentelevä Suoninen on tutkinut lasten mediakäyttöä 20 vuotta. Hän selvitti liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä yhden satunnaisesti viime syksyltä valitun viikon ohjelmien määrää ja sisältöä.
Tiivis rajaus kohdisti tutkimuksen alle 10-vuotiaille suuntautuviin ohjelmiin.
Seitsemällä maksuttomalla kotimaisella televisiokanavalla (YLE TV1, TV2, Teema sekä FST, MTV3, Nelonen ja Subtv), esitettiin 33 tuntia 19 minuuttia lastenohjelmaa. Kun kahden Yleisradion kanavan päällekkäinen tarjonta poistetaan, ohjelmaa oli 29 tuntia 7 minuuttia.
"Sisällöllisesti se ei kauheasti yllättänyt. Kun ryhtyi laskemaan kuinka paljon prosenteissa oli animaatiota tai ulkomaista draamaa, niin nehän olivat kovia lukuja," Suoninen pohtii. "Kun sisällöllisesti katseli esimerkiksi sukupuolikuvaa, etnisyyttä ja väkivaltaa, ne jossain määrin hämmästyttivät räikeydellään."
Prime timen ulkopuolella
Suoninen laskee television tarjoavan lastenohjelmia keskimäärin neljä tuntia päivässä ikäluokalle, joka katsoo televisiosta keskimäärin vähän yli tunnin päivässä. Tarjonta sijoittuu kuitenkin kauas prime timen (klo 18-23) ulkopuolelle.
Varsinkin kaupallisilla kanavilla prime timea hallitsevat pääsääntöisesti nuorille aikuisille ja alle keski-ikäisille suunnatut ohjelmat, koska tämän joukon oletetaan kuluttavan eniten ja se kiinnostaa mainostajia. Siis tositeeveetä, sarjoja sekä uutisia. Lastenohjelmat sijoitetaan aamuihin ja illansuuhun.
"Yleisradiossa lastenohjelmien tekijät taistelevat jatkuvasti, koska he haluaisivat ohjelmapaikan paremmaksi. Vuosia aikaisemmin esimerkiksi Pikku Kakkonen lähetettiin kello 18-18.30. Se oli huomattavasti parempi ohjelmapaikka kuin nykyinen."
Suoninen tunnustaa realiteetit. Hän toivoisi, että nimenomaan Yleltä löytyisi hieman myöhempi vaihtoehto, jotta vanhemmilla olisi edes periaatteessa mahdollisuus seurata ohjelmia lastensa kanssa.
"Jos siellä olisi lastenohjelmaa yhtenä vaihtoehtona, niin ehkä ne lapset katsoisivat pikkuisen vähemmän tositeeveetä ja muuta."
Vanhat sarjat rasistisia
Suoninen tutki yli kymmenen vuotta sitten Yleisradion toimeksiannosta lastenohjelmien sukupuolikuvaa. Tarkastelussa oli mukana muitakin kuin Ylen kanavia.
"Siihen nähden on tullut muutosta, että tyttöjen ja naisten osuus henkilöhahmoista on noussut ja varsinkin kaupallisella puolella on semmoinen uudehko ilmiö kuin selkeästi tytöille suunnatut sarjat (kuten Winx-klubi), joissa on tyttöpäähenkilöt."
Ne tasapainottavat selkeästi pojille suunnattuja sarjoja.
Suoninen kritisoi sitä, että nämä aktiiviset tyttöhahmot ovat hirvittävän turhamaisia kiinnittäen valtavasti huomiota ulkonäköönsä, muotiin sekä kuluttamiseen.
Tytöille suunnatut seikkailusarjat ovat myös aivan yhtä väkivaltaisia kuin poikienkin sarjat. Aikuishahmot ovat kaavamaisen perinteisiä: Äiti tekee kotitaloustöitä ja isää ei näy.
"Yllättävintä oli se, miten Yleisradiolla ohjelmat olivat niin valkopestyjä, että kotimaisista lastenohjelmista ei löytynyt ensimmäistäkään vierasperäistä hahmoa", Suoninen sanoo.
"Näissä paheksutuissa amerikkalaisissa ohjelmissa on se vähemmistökiintiö. Lastenohjelmissa 4-5 hengen ryhmissä täytyy olla yksi afroamerikkalainen."
Uusintoina näytettävien vanhojen lastenohjelmien, kuten 1980-luvulla tehdyn Turtlesin tai luultavasti 1970-luvulla tehdyn Scoopy doon jaksoista osa on avoimen rasistisia tyyliin kaikki rosvot ovat tummia ja kaikki tummat ovat tyhmiä.