Dystopiaromaanissa Tie eletään globaalin katastrofin jälkeistä aikaa. Vauva joutuu heti synnyttyään vartaaseen kypsennettäväksi ja aikuisten suihin, koska muuta ruokaa ei ole.
Kamalaa. Paljon kivempaa on miettiä, minkä värisellä sähköautolla ajaa kesämökille sikailemaan. Sellaiseenhan on taas lupa, sillä olemme alkaneet kierrättää ja lisätä kasviksia lautaselle.
Epärehellistä, eikö, mutta Opetushallituksella on tarjota jotain vieläkin epärehellisempää, nimittäin yrittäjyyskasvatusta. Se on päivän Sana. Digi-Suomea survotaan uuteen uskoon, ja tämä talouskasvun satavarma Viagra kampeaa käyrän niin jyrkkään kulmaan, että hyvinvointi leviää varmuudella yhteiskunnan joka sektorille.
Mutta miten tämä vaikuttaa koululaisiin?
Jos lapsi keksii jotain, ei hän enää ole keksijä vaan yrittäjä – varsinkin jos keksinnön voi tuotteistaa. Näin vaahtoaa jokainen punafarkkuinen poninhäntäkonsultti.
Opettajia koulutetaan tähän lahkolaisuuteen, jotta käännyttäisimme viattomat lapset sen seuraajiksi. Mutta kaikista ei ole yrittäjäksi, niin vaativaa toimenkuvaa täyttämään, edes aikuistuttuaan. Tässä esimerkki:
Joka päivä ohitan tyhjän liikehuoneiston, joka lasiseinäisenä kurvina houkuttaa minua perustamaan tilaan yrityksen. Mutta mitä osaan? Mikä olisi minun ”juttuni”?
Kirjadivaria Kuusamossa ei ole!
Teettäisin hyllyt paikallisella puusepällä. Ostaisin kuolinpesiä, mielellään kokonaisen divarin varastoineen. Luokittelisin ja hinnoittelisin tuotteet. Myisin myös netin kautta.
Palkkaisin työntekijän, sillä yksin on ikävää. Mukavan, positiivisen, kiireettömän elämän arvostajan, joka voisi joutohetkinä soittaa nurkkapianolla muutaman vaimean preludin. Kyllösen Tuukka sopisi hommaan kuin nakutettu, mutta ei kaveria tämmöiseen konkurssin odotteluun voi vetää mukaan.
Tarjoaisin tietysti teetä ja keksejä kaikille asiakkaille, kirjan ystäville. Vaan entä myynti? Pelkäänpä, ettei asiakkaita löytyisi tarpeeksi, ja ainoastaan tämän havainnon verran minussa on aitoa yrittäjää.
Peruskoulu-sana viittaa perustaitoihin, lukemiseen ja laskemiseen. Näiden taitojen syventäminen olisi entistä tärkeämpää, mutta Opetushallitus luo tilalle hömppähourulaa.
Pyritäänkö tosiaan siihen, että nuori ryhtyisi tulevaisuudessa vähintään ideologiseksi yrittäjäksi eli kuuluisi uuteen oman onnensa seppä -köyhälistöön eikä rasittaisi isänmaataan nostamalla minkäänlaista työttömyyskorvausta?
Yrittäjyyskasvatuksen vartaan kääntelyssä totutaan siihen, että kärsimys ja syyllisyys omasta toimeentulosta kuuluvat elämään.
Lasten pitää saada olla lapsia, ei uhrilihaa yrittäjyysihannoinnin alttarimenoissa.
Kirjoittaja on kuusamolainen kirjailija.