Lasten ja lapsiperheiden köyhyys on Suomessa kääntynyt nousuun. Asian ei pitäisi tulla päättäjille yllätyksenä, sillä köyhien perheiden hätä on ollut toistuvasti esillä julkisuudessa.
Pitkään jatkunut heikko talouskehitys koettelee monia väestöryhmiä, mutta pikkulapsiperheiden kohdalla köyhyys on osoittautunut kaikkein vaarallisimmaksi. Seuraukset voivat vaikuttaa vielä aikuis-iällä toimeentulo-ongelmina ja syrjäytymisenä.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuore 2010-luvun lapsiköyhyyttä selvittänyt tutkimusraportti kertoo, että noin kymmenen prosenttia lapsista on köyhiä. Vuonna 2014 kyseessä oli 63 400 perhettä, joissa laskutavasta riippuen eli noin 126 000 lasta.
Kyse on merkittävästä määrästä lapsia ja Suomen tulevaisuuden rakentajia. Huolestuttavaksi asian tekee se, että lasten ja lapsiperheiden köyhyys on alkanut yleistyä muutaman vuoden vähenemisen jälkeen. Sitä ennen köyhyysaste kasvoi aina vuoteen 2007 asti, jolloin lukema oli kolminkertaistunut vuoteen 1995 verrattuna.
Lapsiperheiden ahdinkoon ei ole puututtu, eikä tilannetta ole korjattu edes talouden hyvinä vuosina. Lapsiperheiden tulonsiirtoihin kohdistuvia leikkauksia perustellaan taas säästötarpeella.
Heikon koulutuksen omaavien yksinhuoltajien ja heidän lastensa köyhyys on tuttu asia. Uutta on se, että lapsiperheköyhyys ulottuu enenevästi myös korkeasti koulutettujen ja työssäkäyvien ihmisten perheisiin erityisesti pikkulapsivaiheessa. Vanha hokema siitä, että työ on parasta sosiaaliturvaa, ei välttämättä pidä kaikilta osin paikkansa.
Lapsiperheiden köyhyydessä on perimmältään aina kyse poliittisista ratkaisuista. Julkisessa puheessa kannetaan huolta lapsista ja lapsiperheistä, mutta kovin konkreettisia parannuksia ei ole nähty moneen vuoteen. Päinvastoin, lapsilisiä on leikattu ja päivähoito-oikeutta rajoitettu. Ideologisista syistä pienten lasten vanhempia ajetaan milloin kotiin milloin töihin.
Tilanteen parantamiseksi on olemassa keinoja, joita THL:kin esittää. Lapsiperheiden tulonsiirtojen reaalikorotukset ja vähimmäisvanhempainrahan tasokorotukset auttaisivat. Harkinnanvaraisessa toimeentulotuessa pitäisi päästä eroon alueellisista eroista.
Opintotuen lapsikorotukset ja pienten lasten vanhempien opintolainojen takaisinmaksun lykkääminen olisivat keinoja helpottaa tilannetta. Merkittävä on, että lasten kokopäivähoitoa ei hankaloitettaisi kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien kohdalla.
Koulutuksen merkitys syrjäytymisen ja köyhyyden ehkäisyssä tunnetaan laajasti. Koulupudokkaita ei pitäisi päästää haavista läpi.
Joulun aikaan on myönteistä havaita, että ihmisten auttamishalu on kasvanut. Raha- ja tavaralahjoituksia on tarjolla hyväntekeväisyyteen entistä enemmän. Täsmälahjoituksilla apu menee varmasti oikeaan paikkaan. Parasta on, kun antamisen ilo on myös hyödyllistä.
Hyvinvointiyhteiskuntaa ei silti pitäisi muuttaa hyväntekeväisyysyhteiskunnaksi.