Nykyään suuntauksena on kasvattaa lapset erossa vanhemmista. Lapset sijoitetaan pois vanhempien luota – päiväkotiin. Kun lapset viedään perheen – heidän elämänsä keskipisteen – ulkopuolelle ikään kuin matkan päähän, he alkavat luonnostaan kaivata kodin lämpöä ja rakkautta.
Lapselle annetaan tämän lisäksi jo varhain liian suuri päätösvalta: hän joutuu tavallaan itse huolehtimaan itsestään. Tämän vuoksi lapselle saattaa tulla tunne, että häntä ei rakasteta.
Vanhemmuuteen liittyy rajojen asettaminen lapselle ja hänen ymmärryksensä mukainen vapaus. Se onnistuu rakkauden voimalla.
Rakkauden puute saa aikaan sen, että monet lapset voivat nykyään henkisesti huonosti. Monet käytöshäiriöt ovat lisääntyneet varhaiskasvatusstressin seurauksena. Lapsi, joka on jäänyt rakkautta vaille, on psykologisesti aivan erilainen kuin sellainen lapsi, jota on rakastettu. Edellinen jopa kasvaa eri lailla kuin jälkimmäinen.
On tutkittu, että lapsilla, jotka ovat kasvaneet ilman säännöllistä halaamista, hyväilemistä tai silittelemistä on epätavallisen paljon stressihormoneja. Jos pikkulasta laiminlyödään fyysisesti, sillä voi olla vakavia, pitkäaikaisia vaikutuksia.
Lapset, joilta evätään rakkaus, saattavat masentua ja purkaa turhautumistaan niihin, jotka ovat laiminlyöneet heitä, tai mahdollisesti koko yhteiskuntaan. Siksi on korkea aika ryhtyä kiireesti toimiin, ellei haluta menettää kokonaista sukupolvea, jonka mielestä ”heistä ei välitetä”.
Lapset ja nuoret, joita ei rakasteta eikä kaivata, saattavat karata kotoa päästäkseen ongelmistaan, mutta sen tehtyään he törmäävätkin vain entistä suurempiin vaikeuksiin kaupungeissa, joissa on rikollisuutta, huumeita ja moraalittomuutta.
Nämä asiat tähdentävät vanhempien fyysisen läsnäolon tärkeyttä lapsen elämässä. Miten muutenkaan vanhempien ja lapsen välille voisi kehittyä vahva tunneside?
Nykyään lapset viedään hoitoon, vaikka vanhemmat ovat kotona, siksi päivähoito on harvoin enää lasten, vaan vanhempien oikeus. Päivähoitopäivään liittyy melua ja se on lapselle työpäivä.
Jokainen valitsee itse, miten elämänsä elää, mutta vanhempien olisi tärkeä miettiä asiat lasten kannalta. Voi jättää statuksen perässä juoksemisen ja keskittyä elämässä olennaiseen: lasten kasvattamiseen. Lapsi on onnellinen ilman turhia tavaroita, hän haluaa vain aikaa ja rauhaa.
Kotivanhempi tietää, mitä hänen lapsensa päivän aikana tekee. Jos päiväkotiin viedään lapsi, joka ei vielä osaa puhua, vanhemmat ovat täysin hoitajan kertoman varassa. Lapsen tärkeät kehitysaskeleetkin saattavat jäädä kokonaan näkemättä, esimerkiksi juuri ne ensiaskeleet.
Lapsen kanssa vietetty aika lähentää huomattavasti vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Kotivanhempi ja kotihoitolapsi saavat rauhassa kiinnittyä toisiinsa ja lapsi saa tuntea turvallisuutta, mikä päiväkodissa voi monesti puuttua henkilökunnan vaihtuessa.
Kotihoito mahdollistaa lapsentahtisuuden ja lapsen huomioimisen yksilönä. Lapsi saa kehittyä omien tarpeidensa mukaisesti. Kotona rutiinit voidaan luoda lapsen tarpeet huomioiden, toisin kuin päiväkodissa, jossa kaikki esimerkiksi nukkuvat ja syövät tiettynä kellonaikana.
Kotihoitolapselle voi järjestää virikkeitä hänen omien taipumuksiensa ja kiinnostustensa mukaan. Kotihoidossa vanhempi voi myös tarttua lapsen herkkyyskausiin: lapsi saattaa esimerkiksi oppia lukemaan ja kirjoittamaan vuosia ennen kouluikää.
Kotona voi piirtää, maalata, muovailla, leipoa, laulaa ja soittaa, pihapiirissä pelata sulkapalloa ja leikkiä erilaisia leikkejä. Tämä kehittää hyvin sosiaalisia taitoja, toisten huomioon ottamista ja toisista huolehtimista – juuri kaikkea sitä, mitä tämän päivän lapset ja nuoret suuresti kaipaavat.
Jaana Uolamo
Akaa
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.