Elokuvassa Hotelli ”Amerikka” kitaristi-Jagger ja hänen kaverinsa kuuntelevat salaa länsimaista rokkia kielletyn Radio Luxemburgin kanavalta ja villiintyvät siitä. Eletään 1980-lukua Liettuassa, jossa neuvostovalta pitää köyhää kansaa otteessaan. Musiikki välittää nuorten elämään mukaansatempaavaa iloa maailmasta, jossa kansaa ei kahlita pakotteilla.
Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin teemamaana on tänä vuonna Liettua. Ohjelmistossa on muun muassa liettualaisia klassikkoelokuvia, joiden aikahaitari ulottuu 1950-luvulle asti.
Festivaalin taiteellinen johtaja Anna Asplund ja operatiivinen johtaja Mika Anttolainen kertovat Liettuan nousseen esille, sillä maan elokuvainstituutissa oli sopivasti digitalisoitu klassikoita, joiden joukosta löytyi paljon lasten- ja nuortenelokuvia. Suomen tapaan myös Liettuassa on hiljattain vietetty satavuotisjuhlallisuuksia.
Yleisölle tarjoutuu mahdollisuus kurkistaa aikaan ja paikkaan, joka on toisaalta niin lähellä ja toisaalta niin kaukana. Yksi lähtökohta onkin ollut tuoda nähtäville jotain sellaista, josta ei oikein tiedetä.
– Liettualaisten elokuvien kautta pääsee sukeltamaan maailmaan, joka suomalaiselle lapselle ja nuorelle on täysin käsittämätön, eli kun aina on jokin suurempi voima taustalla, Anttolainen toteaa.
Näytösten yhteydessä kuullaan elokuvien tekijöiden lisäksi elokuva-asiantuntija Dovilė Grigaliūnaitėa, joka taustoittaa elokuvien syntyajankohtia.
Liettuan lähihistoriaa lukuun ottamatta yli sadan elokuvan ohjelmistosta ei erotu jotain tiettyä yksittäistä teemaa. Asplundin mukaan lasten- ja nuortenelokuvien yleisin muoto on kasvutarina.
– Lastenelokuvissa korostuu rohkeus ja erilaisuuden arvostaminen ja ongelmat näyttäytyvät yleensä hyvin selkeinä. Nuortenelokuvissa taas kuvastuu tietynlainen hämmennys, kun kaikki ei olekaan enää niin selvää.
Nuortenelokuvien kilpailu on tänä vuonna laajempi kuin koskaan aiemmin. Asplundin ja Anttolaisen mukaan siinä on nähtävissä sama piirre kuin kotimaisten elokuvien sarjassakin: digitalisoituminen on mahdollistanut alalle tulon monenlaisista eri taustoista ja tekijäkaartiin on ilmaantunut nuoren polven edustajia, joilla on kerrottavanaan tarinoita omasta nuoruudestaan.
– Nuortenelokuvien kilpailu on hyvin monipuolinen ja värikäs. Suomen Oscar-ehdokas Hölmö nuori sydän on kovassa seurassa, Anttolainen sanoo.
Festivaalin tekijöiden ei ole helppo valita ohjelmistosta suosikkiaan. Asplund päätyy pienen aprikoinnin jälkeen lastensarjassa kilpailevaan hollantilaiselokuvaan Yksin metsässä. Siinä videopelien parissa viihtyvä 9-vuotias Bruno tempaistaan älylaitteettomalle lomalle Ruotsiin, missä hän joutuukin erilaisten sattumien summana selviytymään yksin keskellä luontoa.
Asplundin mielestä elokuva tuo kiinnostavan näkökulman lasten tietokoneella pelaamista koskevaan keskusteluun, joka turhan usein tahtoo typistyä pelkkään peliajan rajoittamiseen. Hän toivoo, että vanhemmat kiinnostuisivat myös siitä, mitä lapsi pelimaailmassa tekee ja mitä hän siitä saa.
Anttolainen puolestaan nostaa esille yli 16-vuotiaille suunnatun islantilaisen nuortenelokuvan Let Me Fall, joka kertoo huumeita käyttävän teinitytön pohjakosketuksesta. Anttolaisen mukaan elokuva on riisuttu kaikesta sokerikuorrutuksesta ja koskettaa siksi poikkeuksellisen syvältä.
– Se on niitä elokuvia, jotka kaikkien tuonikäisten soisi näkevän. Siinä nousevat tietyt kysymykset, ja niihin haluaa vastaukset. Tämän elokuvan jälkeen nuori kyllä miettii, että ehkä ei koskaan halua edes kokeilla huumeita.
Myös festivaalin taiteellisena johtajana kolmatta kertaa toimiva Asplund korostaa elokuvan voimaa.
– Uskon tosissani, että elokuvalla muutetaan maailmaa. Kun itse olen saanut katsella näitä elokuvia kolme vuotta, olen kokenut, että koko ajan opin jotain.