Netissä tapahtuva lasten seksuaalinen ahdistelu on hätkähdyttävän yleistä. Ilmiön kitkemiseksi voidaan tarvita uudenlaisia menetelmiä kuten poliisin peitetoimintaa.
Pelastakaa Lapset ry:n ja poliisin selvitys lasten ja nuorten ahdistelusta netissä antoi säpsäyttävän tuloksen: kolmasosa kyselyyn vastanneista alle 16-vuotiaasta ilmoitti vastaanottaneensa itseään selvästi vanhemmalta henkilöltä seksuaalisesti häiritseviä viestejä, kuvia tai videoita.
Suomessa on keskusteltu paljon vihapuheesta, aiheestakin. Lasten seksuaalinen ahdistelu verkossa näyttää kuitenkin olevan niin vakava netin pimeän puolen ilmiö, että sen torjunnasta pitäisi puhua ainakin yhtä painokkaasti. Tuoreen selvityksen perusteella nettiahdistelun uhreja on suomalaisissa lapsissa ja nuorissa vähintään tuhansia.
Ehkä keskustelun vaimeudessa on kyse siitä, ettei lasten seksuaalista ahdistelua netissä yksinkertaisesti mielletä erityisen vakavaksi ongelmaksi. Useimmitenhan tuo toiminta ei johda fyysisiin kohtaamisiin.
Tekojen vakavuuden mittarina voi kuitenkin pitää myös nettiahdistelun aiheuttamia jälkiseurauksia: joku lapsista tai nuorista selviää pienemmin vaurioin, mutta osa traumatisoituu syvästi ja pitkäaikaisesti. Näitä palasina olevia kasvuikäisiä näkevät niin poliisit kuin sosiaali- ja terveysviranomaisetkin.
Pahinta on, että kaikesta päätellen isoa osaa hyväksikäytön uhreista ei nyt auta kukaan. Heitä ei löydetä.
Lasten seksuaalisen hyväksikäytön kitkeminen netistä on varmasti työlästä. Usein hyväksikäyttäjä toimii taitavasti valehenkilöllisyyden turvin, voittaa nettiyhteydessä olevan lapsen tai nuoren luottamuksen ja onnistuu houkuttelemaan tämän harkitsemattomiin tekoihin, vaikkapa alastonkuvan ottamiseen ja lähettämiseen. Pahimmassa tapauksessa nuo kuvat päätyvät lapsipornosivujen kuvakokoelmiin.
Hyväksikäyttäjä voi myös lähettää lapselle pornahtavia kuvia itsestään. Röyhkeimmät houkuttelevat lapsia tapaamisiin ja myös onnistuvat siinä.
Näyttää siltä, etteivät lapset ja nuoret vanhempineen ole edelleenkään riittävästi perillä nettiahdistelun uhasta. Vastuu varoittelusta ja opastuksesta kuuluu ennen kaikkea vanhemmille, mutta myös koululle. Sopii toivoa, että tuore tutkimustulos havahduttaa kummankin osapuolen toimintaan.
Kysyä myös voi, onko yhteiskunnan läpiseksuaalistuminen luonut ilmapiiriä, jossa lapsi tai nuori ei enää osaa pitää kartettavana esimerkiksi seksuaalisesti virittyneiden kuvien jakamista netissä. Samaahan harrastavat nykyään aikuisetkin.
Yhtenä torjuntakeinona on meilläkin esitetty sellaista poliisin peitetoimintaa, jossa poliisi voisi lapseksi tai nuoreksi netissä tekeytymällä napata verkossa saalistavia hyväksikäyttäjiä. Esimerkiksi Ranskassa on voimassa tällaisen toiminnan mahdollistava laki, jonka avulla rikollisia on saatu kiinni.
Poliisin peitetoiminnalle pitää aina olla ehdottoman tarkat säännöt. Ongelmallista voisi olla, jos valeprofiili esimerkiksi toimisi rikokseen yllyttävästi. Tämän karikon voi kuitenkin tarkalla ohjeistuksella.
Lasten seksuaalinen ahdistelu netissä on kuin varkain kasvanut niin vakavaksi ongelmaksi, että uusien keinojen käyttöä ilmiön kitkemiseksi on pakko harkita.