Lapseen kohdistunut väkivalta jää usein selvittämättä, koska lastensuojelutyöntekijät eivät kysy lapselta tapahtuneesta. Projektipäällikkö Mikko Oranen Ensi- ja turvakotien liitosta kertoo, että joissain tapauksissa lastensuojelutyöntekijä ei ole tavannut lasta lainkaan.
"Niin kauan kuin lapsilta ei kysytä, voidaan uskoa, että mitään vakavaa ei ole tapahtunut. Väkivallan käyttäjä perheessä on usein toinen vanhemmista, joten hän ei kerro asiasta. Lisäksi on tilanteita, että vanhempi on puhunut esimerkiksi tukistamisesta, mutta on jäänyt selvittämättä, mitä on todella tapahtunut", Oranen kertoo.
Ensi- ja turvakotien liitto aloitti vuonna 1997 Lapsen aika -projektin, jossa työntekijöitä koulutettiin kysymään lapselta väkivallasta. Projektin alussa joka kymmenes asiakkaana olleista lapsista oli kokenut, nähnyt tai kuullut väkivaltaa.
"Koska työntekijät uskaltavat ottaa väkivallan puheeksi lapsen kanssa, tilanne on muuttunut niin, että nykyään 30 prosenttia asiakkainamme olevista lapsista on kokenut väkivaltaa", Oranen kertoo.
Orasen mukaan lasten väkivaltakokemusten kirjo on laaja. Suurin osa väkivallasta ei ole vakavaa, mutta lasten kertomuksista on paljastunut myös potkimista, lyömistä ja kuristamista.
"Myös muissa Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on ilmennyt, että lapsi jää näkymättömäksi lastensuojelutyössä. Työntekijät ovat selittäneet, että heillä ei ole aikaa kuulla lasta tai he eivät tiedä, mitä pitäisi kysyä. Lastensuojelun työntekijöille tarvittaisiin ennen kaikkea koulutusta", Oranen sanoo.
Väkivallalle altistuneiden lasten asemaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmissä tarkasteltiin Lapset perheväkivallan varjossa -seminaarissa Helsingissä keskiviikkona.