Suomen tarve olla läsnä ulkomailla on pikemminkin kasvussa kuin vähenemässä. Kun samaan aikaan on säästettävä, yhtälö on vaikea ja johtaa suurlähetystöjen roolin muutokseen.
Suomen ulkoministeriöllä on käsissään aito ongelma. Tarve olla läsnä maailmalla omien edustustojen kautta on jatkuvasti kasvussa. Samaan aikaan valtionhallinnon tuottavuusohjelma pakottaa karsimaan menoja, etenkin henkilöstökuluja.
Osaratkaisuna ongelmaan Suomi ryhtyy kokeilemaan "kevytlähetystöjä", joihin lähetettäisiin kotimaasta vain suurlähettiläs ja konsuli. Kaikki loput palvelut hankittaisiin tarpeen mukaan asemamaasta.
Kokeilun onnistuminen edellyttää tietenkin sitä, ettei ulkoministeriö vaadi kahdelta ihmiseltä täysmittaisen edustuston työpanosta. Mutta jos "kevytlähetystömalli" toimii kohtuullisesti, sen avulla voidaan turvata Suomen läsnäoloa maailmalla. Riisuttu lähetystö voi kuitenkin sopia vain maihin, joiden kanssa suhteet eivät ole kovin vilkkaat.
Pitkään eli kuvitelma, että Suomen EU-jäsenyys vähitellen vähentäisi omien edustustojen tarvetta. Todellisuus on osoittanut toista. EU:ssakin jokaisella maalla on yhä omat asiansa ajettavana, eikä edes ajatus yhteisistä edustustoista läheisimmän naapurin Ruotsin kanssa toimi. Yhteisten tilojen käyttö on asia erikseen. Siitä on pohjoismainen lähetystörakennus Berliinissä hyvä esimerkki.
EU:n laajeneminen on pikemminkin pakottanut avaamaan edustustoja niihinkin uusiin jäsenmaihin, joissa Suomi ei ennen ollut edustettuna omin voimin. Uusia paineita tulee muutenkin. Kansalaiset matkustavat nykyään maailman ääriin, ja jos siellä jotain sattuu, ulkoministeriöitä huudetaan hätiin. Thaimaan tsunami oli tästä ääriesimerkki.
Ei kuitenkaan ole realistista odottaa, että välitöntä konsuliapua voisi olla läsnä aina ja kaikkialla. Siihen eivät Suomen rahkeet koskaan riitä.
Käsitys ylellisestä diplomaattielämästä ei pidä paikkaansa, sillä lähettilään arki on pitkää päivää ja paperityötä. Silti perinteistä edustamistakin tarvitaan. Ulkoministeriön päätös lopettaa lähes kaikki suomalaiskokkien virat lähetystöistä on taloudellisen pakon sanelema ratkaisu, mutta se ei ainakaan helpota Suomen etujen ja kulttuurin markkinointia keskeisissä pääkaupungeissa. Mielikuvillakin on merkitystä, ja suomalaisella ruoalla on oma merkitys niiden synnyssä.
Vielä paljon rajumpi oli kuitenkin Matkailun edistämiskeskuksen linjaus. MEK aikoo lopettaa oman toimistoverkkonsa ulkomailla. Jäljelle jää vain 30--40 henkilöä, joiden tehtävänä olisi "Suomi-kuvan rakentaminen" -- Suomesta käsin.
Matkailu on kasvavia elinkeinoja Suomessa, mutta tosiasiassa MEK:in päätös vaikeuttaa pahoin Suomen markkinointia ulkomailla matkailumaana. Nyt aiotaan etsiä korvaavia toimintamuotoja. Kehnoin ratkaisu olisi yrittää työntää näitä tehtäviä suurlähetystöihin, joissa ei ole siihen koulutettua henkilökuntaa eikä resursseja. Opetusministeriön alaisuudessa toimii kulttuuri-instituutteja, Tekesillä on muutamia omia toimipisteitä ulkomailla ja vientiä edistävällä Finprolla useita. Kovin monet instanssit toimivat Suomen nimissä, eikä hallinnon reviirirajoja ole aina helppo ylittää.
Suomenkin kuuluu edistää omia etujaan maailmalla läsnäolollaan. Koska resurssit ovat rajalliset, uudenlaiset ratkaisumallit ja eri toimijoiden yhteistyö ovat yksi keino onnistua haasteessa.