Oulun kaupunginteatterin remontin edetessä sanotaan löytyneen ikäviä yllätyksiä niin, että kustannusten kasvu pakenee päätöksenteon edellä. Rakennustoimikuntaa johtava apulaiskaupunginjohtaja Silja Hiironniemi vaikenee niin kustannusten alkuperäisen arvion riittämättömyyteen vaikuttaneista syistä kuin lopullisen hinnan suuruudesta. Laskun maksajilla, kaikilla oululaisilla, on kuitenkin täysi oikeus odottaa hanketta johtavilta mahdollisimman tyhjentävää tietoa työn kustannuksista.
Remontin hinnaksi arvioitiin 16,75 miljoonaa euroa elokuussa 2001. Työt viivästyivät, kun museovirasto ei hyväksynyt aiottua julkisivun muutosta sellaisenaan ja kun Vänmannin saaren kaavoitustakin jouduttiin tarkistamaan. Vuonna 2002 aloitettuun korjaukseen budjetoitiin 18,5 miljoonaan euroa. Nyt tiedetään, ettei se riitä. Ei riitä 20 miljoonaa euroakaan, johon raja asetettiin lokakuussa 2003, kun aiemminkin tiedossa olleiden homeongelmien todellinen laajuus paljastui. Kuuma kysymys on, mihin lopulliset kustannukset asettuvat.
Remontti on suunniteltu kehnosti. Niin on, vaikka yllätyksiin vedotaan. Niitä olisi paljastunut paljon vähemmän, jos talon kunto olisi tutkittu etukäteen kunnolla. Menetelmiä siihen olisi ollut enemmän kuin käytettiin. Suurpiirteisyyden pitäisi yhteisten asioiden hoidossa kuulua jo kauas menneisyyteen.
Käsistä karkaava loppusumma on erityisesti kunnallisvaalivuonna kiusallinen. Osa päättäjistä haluaa jo vierittää vastuuta myös naapurikuntiin. Sellaisesta on hyvä keskustella, mutta asiaan olisi pitänyt tarttua ennen remontin aloittamista, jo suunnitteluvaiheessa. On kohtuutonta huudella muita vastaamaan omista erheistä.
Kunnallisia palveluja käytetään muutenkin Oulun seudulla ristiin. Esimerkiksi kaupungin uimahallien korjausten aikoihin lukuisat oululaisperheet kävivät Kempeleen Zimmarissa. Monet käyttävät sitä yhä, mutta ei siitä ole naapurissa juuri kulmia kurtisteltu.
Oululaiset musiikin ystävät nautiskelevat kesäisin Oulunsalo soi -tapahtumasta, ja Haukiputaan ylläpitämät hiihtoladutkin kelpaavat oululaisille. Varmaan naapurikunnista silti käytetään enemmän Oulun kustantamia palveluja. Samalla tosin kannetaan myös rahaa isoon naapuriin.
Suurta kustannusten tasausta merkitsisi Oulun ja ympäröivien kuntien liitos. Kaupunki ei ole ainakaan aktiivisesti pyrkinyt sellaiseen. On vannottu yhteistyön nimiin, ja se toimiikin kohtuullisesti. Silti on aina välillä löydyttävä rohkeutta kysyä, suoriutuisivatko veronmaksajat nykyistä halvemmin kuluin, jos byrokratian päällekkäisyyksiä karsittaisiin.
paakirjoitus@kaleva.fi