Viimeaikainen keskustelu antaa ymmärtää, että meillä on kaikki huonommin kuin muilla. Puhumme paljon Suomen rakennemuutoksesta ikään kuin olisimme ainoat maailmassa, jonka talouden liitokset natisevat. Itse asiassa kaikki maailmatalouden rakenteet heiluvat ja muuttuvat.
Yksi globaalin muutoksen ajureista on rahoitusmarkkinakriisi ja sen jälkimainingit. Julkisen ja yksityisen sektorin taseiden siivoaminen velkakuplan jälkeen on vaikeaa, sillä taloudet eivät kasva.
Siivoaminen on kuitenkin uuden alun aikaansaamiseksi välttämätöntä. Euroopassa tätä ei vieläkään oikein tahdota hyväksyä. Onneksi Yhdysvallat, jossa yksityinen sektori alkaa olla siivousurakkansa tehnyt, on jälleen valmis ottamaan maailmantalouden veturin roolin.
Finanssikriisi selittää Suomen ahdingon ja rakennemuutostarpeen vain siltä osin kuin se hidastaa maailmantalouden kasvua, heikentää suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntää ja kiristää rahoituksen saatavuutta sääntelyn kiristyessä.
Rahoitusmarkkinakriisi on paljon vahvempi selittäjä rakennemuutokselle esimerkiksi Espanjassa tai Portugalissa, Kreikasta puhumattakaan.
Suomelle paljon tärkeämpi muutosajuri, vanhenevan väestön lisäksi, on maailmalla käynnissä oleva hiljainen teollinen vallankumous. Teollisen muutoksen aiheuttama rakennemuutoksen tarve oli nähtävissä jo ennen kriisiä.
Vuodesta 2000 lähtien Suomi on ollut hitaassa pudotuksessa, jossa vaihtotaseen ylijäämä on hiljalleen kutistunut. Nyt se on muuttunut vajeeksi.
Samalla vaihtosuhde, se mitä tuottamistamme tavaroista maksetaan verrattuna siihen, mitä me maksamme muiden valmistamista tuotteista, on laskenut vääjäämättä.
On totta, että samanaikaisesti esimerkiksi Suomen tärkeän tuontihyödykkeen, öljyn, hinta on noussut, mutta tämä ei selitä vaihtosuhteen heikkenemistä kokonaisuudessaan.
Teollisessa vallankumouksessa teknologiat ja mediat muuttuvat ja samalla kuluttajan käyttäytyminen. Vanhat teknologiat ja toimintatavat haastetaan, digitalisaation myötä uudet välineet valtaavat alaa. Maailma muuttuu, mutta Suomen talous ei reagoi riittävän nopeasti.
Samalla kun perinteisiä teollisia työpaikkoja katoaa ja uusia syntyy palveluihin, syntymisvauhti ei aivan riitä kattamaan katoavien työpaikkojen jättämää lovea. Samalla ihmisiä jättäytyy pois työvoimasta. Työllisyysaste oli syyskuussa laskenut jo 67,3 prosenttiin.
Teollisia toimialoja tarkastellessa shokki näkyy meillä voimakkaimmin paperi- ja elektroniikkateollisuudessa sekä vientikohdemaiden rakenteessa. Vientimme ei ole vieläkään toipunut vuoden 2009 romahdusta edeltävälle tasolle.
Lähes 55 prosenttia viennistämme kohdistuu EU-maihin, ja kriisin aikana olemme menettäneet markkinaosuuksia nopeammin kasvavissa nousevissa talouksissa.
Heikentyvä vientimenestys ajaa Suomea velkaantumaan ja vie pohjan julkiselta sektorilta, jonka koko on jo 57 prosenttia bruttokansantuotteesta. Mikään verotuksen kiristys ei tätä voi pelastaa, sillä mitä kireämpi verotus on, sen vähemmän talous kasvaa.
Voiko Suomi sitten selvitä voittajana tästä muutoksesta? Ilman muuta voi. Rakenneshokistaan huolimatta Suomi on erinomainen maa. Meillä on sivistynyt koulutettu kansa, huippuinnovaattoreita, erinomainen infrastruktuuri, korruptoitumaton ja läpinäkyvä järjestelmä, biomassaa, kaivannaisia, puhdasta vettä, ict-osaamista, ja pitkä raja Venäjän kanssa.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi. Kaikkea tätä luetellessa on helppo ymmärtää eurooppalaisten kollegoiden hämmästys suomalaisten valittaessa kurjuuttaan. Kun perustekijämme ovat näin vahvat, emme saa ymmärrystä niiltä, jotka tulevat kaukana takana.
Suomen suurin haaste ei siis ole kouluttamaton kansa, innovatiivisuuden puute, korruptio, harmaa talous tai köyhyys kuten eteläisen Euroopan maissa.
Meidän pahin vihollisemme on oma asenteemme. Uudistavien politiikkapäätösten lykkääminen loputtomien raporttien kirjoittelun varjolla, verotuksen kiristysvimma, katoaville työpaikoille lisäajan ostelu veronmaksajan rahoilla, politikointi sekä loputon skandaalien ja rötösherrojen jahtaaminen vahvistavat kriisitilanteessa syöksykierrettä.
Jos asenteemme ei muutu, me epäonnistumme ja hyvinvointiyhteiskuntamme pohja putoaa pois.
Ehdimme vielä kääntää kelkkamme. Kriisi velvoittaa ajattelemaan optimistisesti ja rohkeasti perinteisten kaavojen ulkopuolelta.
Suomi voi menestyä vain, jos omaksumme yrittäjämäisemmän asenteen. Asennemuutoksen lisäksi meidän on valittava oikeat panostuskohteet. Työmarkkinajoustoja on lisättävä ja työn tuottavuus on saatava nousuun.
Tämä on mahdollista, jos pääomamarkkinamme uudistetaan ja panostamme jälleen teknologiseen etumatkaamme.
Oikeilla päätöksillä Suomella on mahdollisuus muuttaa itsensä rakennemuutoksen uhrista sen ajuriksi maailmaa myllertävissä luovan tuhon teknologioissa.
Raaka-ainerikkautemme avaavat ovia yhteistyöhön maailman johtavien yritysten kanssa. Materiaalitekniset edistysaskeleet mahdollistavat irtikytkentöjä resursseja tuhlaavasta toiminnasta.
Innovaatiokykymme ja -järjestelmämme vahvistavat yritysten uusiutumista. Kaikki tämä mahdollistaa sen, että Suomen teollisuus ja palvelut menestyvät jälleen maailmalla.
Eikä aikaakaan, kun ihmettelemme kuinka saatoimme olla niin pessimistisiä marraskuussa 2013.
Kirjoittaja on Elinkeinoelämän keskusliitoin kilpailukyky ja kasvu -vastuualueen johtaja.