79-vuotias helsinkiläinen kirjailija Bo Carpelan on historian ensimmäinen kaksinkertainen Finlandia-voittaja. Sitä voi jo pitää kirjallisuuden hattutemppuna.
Palkintoehdokkaana Carpelan on ollut yhteensä viisi kertaa.
"Tämä on aikamoinen päivä. Eikä tällaista päivää enää tule mun elämässäni", kiitti Bo Carpelan. "Kuusi vuotta romaanin henkilöt ovat pyörineet päässäni. Nyt voitte lähteä. Kesän varjot voivat vihdoin haalistua. Revin tämän talon."
Ensimmäisen Finlandia-palkintonsa Carpelan voitti vuonna 1993 romaanilla Urwind/Alkutuuli. Toinen osuma on romaani Berg/Kesän varjot (Schildts/Otava), jonka on suomentanut Oili Suominen.
"Carpelanin kirja ottaa lukijan unenomaiseen syleilyyn, läpi maiseman ja muistojen, kaikkien aistien kautta vyöryvien havaintojen", perusteli valinnan tehnyt eduskunnan puhemies Paavo Lipponen.
Finlandia-palkinto jaettiin torstaina Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Palkinto on suuruudeltaan 26 000 euroa.
Bo Carpelan kilpaili omassa sarjassaan
Valistunut diktaattori Paavo Lipponen oli asettanut itselleen yhden kriteerin ylitse muiden: kieli ja ilmaisun rikkaus.
"Luin Kesän varjot kuusikon viimeisenä, eikä voittajasta ollut enää epäilystä. Valot ja varjot, äänet ja tuoksut, esineet ja ihmiset tekijä kuvaa nykykirjallisuudessa ainutlaatuisella runollisuudella", Lipponen suitsutti.
Kirjallisuuttakin approbaturin verran opiskellut eduskunnan puhemies oli lukenut Carpelanin 60 vuotta jatkuneesta tuotannosta tätä ennen vain edellisen Finlandia-voittaja Urwindin ja vähän hänen runojaan.
"Tämä oli ensimmäinen kerta kun sain herätyksen. Bo Carpelan onnistuu tekemään monikerroksista, moniulotteista kirjallisuutta. Hän on siinäkin suhteessa omassa sarjassaan. Kesän varjot nousee maailmankirjallisuuden luokkaan."
Ilman lapsenmieltä ihminen kuihtuu
"Lukeminen avaa ihmiselle tähtitaivaan. Se tekee meistä inhimillisiä", Carpelan painotti kiitospuheessaan.
"Kirja on elävä organismi: se muuttuu, me muutumme. Kirja ei ole todellisuuden peili vaan luo oman todellisuutensa, siinä sen vahvuus."
Carpelan arveli, että jollei hän itse olisi voinut lapsena juosta Rikhardinkadun kirjastoon, tuskin hän nyt olisi kirjailija.
Carpelanin mittavassa tuotannossa - etenkin lasten- ja nuortenkirjoissa - on usein vammaisia tai henkisesti haavoittuneita henkilöitä.
"He kiehtovat minua. He elävät borderline- eli rajatyyppeinä kahdessa maailmassa, meidän maailmassa ja jossakin maailmassa, jota me emme tunne. Minulle on hyvin tärkeää kirjoittaa näistä ihmisistä, jotka haluavat lentää, mutta eivät voi. Myös monet taiteilijat ovat rajatyyppejä."
Entäs lapset, pienet pojat? Niitäkin vilistää kirjoissanne, myös uusimmassa.
"Olen itse ollut sellainen", Carpelan hymähtää. "Lapsilla on mielikuvitusta vaikka kuinka paljon antaa muille. Mukana on leikkimieli, naiivius, lapsellisuus, jotka aikuisille ovat jonkinmoisia negatiivisia sanoja. Mutta jollei voi säilyttää lapsenmieltään, niin kuihtuu."
"Todellinen kypsyminen on kypsymistä takaisin lapsuuteen", Carpelan siteerasi suosikkikirjailijaansa, puolalaista Bruno Schultzea.
"Luulevatko ihmiset, että he voivat heittää pois lapsuutensa kuin se olisi vanha rätti tai hattu. Tässä maailmassa on vähän toivoa ainoastaan, jos voimme jollakin tavoin integroida lapsuutemme tähän aikuisten elämään."
Voisiko Lipponen lopettaa runoon?
Finlandia-diktaattori Paavo Lipponen nosti esiin myös kisan kolmea nuorempaa ehdokasta, Elina Hirvosta, Tuomas Kyröä ja Risto Isomäkeä.
"He ovat mielenkiintoisia kirjoittajia, käsittelevät kovin rankkoja teemoja. Isomäen jännitysromaani Sarasvatin hiekkaa on kypsä kansainväliseen jakeluun."
Finlandia-palkittu Bo Carpelan lopetti osuutensa Vanhalla ylioppilastalolla Tuomas Anhavan runoon.
"Jokainen puhe eduskunnassa ja sen ulkopuolella voisi päättyä runoon. Jos siitä voisi saada lain", hän ehdotti.
Lipponen kommentoi aloitetta palkintojenjakotilaisuuden jälkeen: "Pitäisiköhän sen olla jotakin itse kirjoitettua vai voiko lainata muilta?"
