Ohjaaja Juha Hurme rakensi Teuvo Pakkalan romaaneista oululaisille Vaaran. Se on Suomen kantaesitys.
"Vaara on tietenkin Kakaravaaran lyhenne", sanoo Oulun kaupunginteatterissa vieraileva tuottelias teatteriurakoija.
"Mutta esiin nousee myös sanan toinen merkitys: miten ihmisiä tuhotaan ja miten he tuhoavat itsensä kristinuskon ideologian väärinkäytöllä. Sitä Pakkala purkaa tavalla ja toisella. Se on se vaara, epäinhimillisyyden riski."
Hurme sanoo, että kristinuskon teema on jutussa tosi pinnassa.
"Niin se on Pakkalallakin. Oikeastaan tajusin vasta tätä tehdessä, että se tulee vastaan koko ajan. Ei sitä ole tarvinnut kauheasti nostaa."
Väärä tulkinta ja fundamentalismi
Kristinuskon väärinkäytön tematiikalle on omistettu Vaarassa kokonainen kohtaus, jossa kirjailija itsekin kärjistää voimakkaasti.
Hurmeen mukaan Pakkalan teesi on, että lapsi menee pilalle, ja sitä tulemaa sanotaan aikuiseksi.
"Elsan äiti eli Viioska ja Nikkilän emäntä äityvät semmoiseen vimmaan, että kiittävät Jumalaa siitä, että Viio hukkui, Nikkilän Janne kuoli ja Nikkilä rampautui. He työstävät suruaan muuttamalla tosi irvokkaalla tavalla Jumalan ylistykseksi nämä kohtuuttomat vaivat", Hurme innostuu.
"Pikkuinen Elsa on läsnä ja hänen mielensä myrkyttyy pikku hiljaa. Elsa menee sekaisia näistä ajatuksista ja kärsii valtavien tunnontuskien alla, koska joutuu miettimään vääristä aineksista liikkeelle lähtien moraalin ja uskon kysymyksiä."
Sovittaja-ohjaaja korostaa, ettei Pakkala hyökännyt kristillistä uskoa vaan sen väärää tulkintaa vastaan.
"Miten siitä tulee fundamentalistinen ideologia. Asia laajenee yleispäteväksi ja kyseessä voisi olla muukin uskonto. Siihen minä tietenkin tähtään."
Paljas-Pekka
paljasti totuuden
Kaiken maailman klassikoita läpi kahlannut Hurme löysi Pakkalan jo 8-vuotiaana. Volter Kilpi ja Aleksis Kivi ovat hänelle kevyttä kauraa Pakkalaan verrattuna. Eritoten Hurme ihailee Pakkalan oivaltavaa ja selvänäköistä lapsikuvausta.
"Pakkala pyhitti lapsuuden ilman sakkariinia ja kultausta. Lähtökohta on ihan filosofinen: hän antaa lapselle ihmisen arvon eikä katso lasta ylhäältä päin."
"Sinä aikana lapsuus nähtiin harmillisena vammaisvaiheena ihmisen elossa, jolloin ihminen ei ole tuottava yksikkö, vaan tyhmä, kuriton ja kääpiö. Pakkala käänsi tämän kuvan. Jaan ajattelutavan hyvin omakohtaisesti Teuvo Pakkalan kanssa", Hurme tunnustaa.
Hurmetta kosketti lapsena novelli Arka kohta, tarina Mylly-Pekasta ja Paljas-Pekasta.
"Meikäläinenkin vammaisen käden omistajana kyllä tajusi, mitä Pakkala kirjoitti. Että heikko kohta on itse kullakin. Heikko kohta voi olla myös näkymätön asia. Tämmöisiä elämän perustotuuksia olen Pakkalalta oppinut."
Hurmeen mielestä Kiven runo Paimentyttö on avain Teuvo Pakkalaan: "Katri, pieni karjanpaimen, askartelee ahol laakeal..."
"Siinä on kuvattu lapsi samalla nerokkuudella kuin Pakkalalla. Aleksis Kivi olisi osannut, mutta sen aikainen yleisö ei tajunnut sitäkään runoa eikä Kivi ymmärrettävästi jatkanut tällä tiellä. Mutta Pakkala otti syötön vastaan."
Hurme ei halunnut oululaiseeposta
"Pakkala asui Oulussa, kirjoitti Oulusta ja juttu tehdään Ouluun. Tämä kaikki on hyvä. Mutta ei tarvitse mennä yhtään pidemmälle", Hurme painottaa.
Hän muistuttaa, että Pakkala kirjoitti tyyliteltyä taidekieltä eikä Oulun murretta. Niinpä näyttämöllä puhutaan Pakkalan kieltä eikä yritetä murteistaa sitä.
"Kaikki paikallisvitsit ja lisätyt jutut jätetään puskateatterille. Se on terve esteettinen periaate. Ei mitään huoraamista paikallispatrioottisuuden suuntaan. Pakkala on kansalliskirjailija. Se tarkoittaa, että teksti toimii myös Utsjoella ja Porvoossa."
Juha Hurme puhuu Teuvo Pakkalan teksteistä ja ohjaustyöstään yleisölle avoimessa taiteilijatapaamisessa Oulun kaupunginkirjastolla lauantaina 12.4. kello 15.
Vaaran kantaesitys Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 12.4. kello 19.