On jo yhdeksäs vuosi ja yhdeksäs kerta, kun Myllytullin taideluokkien lopputyöt on koottu julkiseksi näyttelyksi.
Takana on kolmen kuukauden intensiivinen työskentely, matkanteko tyhjältä työpöydältä valmiiseen teokseen. Kukin nuori taiteilija on tehnyt varsinaisen teoksen lisäksi portfolion, jossa arvioi työprosessinsa kulkua.
Tällä kertaa teemana on lapsuus. Vaikka aihepiiri kuulostaakin äkkiseltään melko tavanomaiselta, jopa lattealta, näyttely todistaa päinvastaista.
Nuoreen aikuisuuteen kasvavien 9.-luokkalaisten suhde lapsuuteen on vielä tuore kiinnostava. Nyt tehdään ikään kuin välitilinpäätöstä: pian ovat pakolliset koulut takanapäin, ollaan lapsuuden ja aikuisuuden taitepisteessä.
Teema on varsin väljä, ja vaikuttaa siltä, että siitä on otettu kaikki irti. Näkökulmat vaihtelevat laidasta laitaan, samoin materiaalit ja ilmaisun keinot.
Nuorten kekseliäisyys ja mielikuvituksen juoksu on omaa luokkaansa - vanhoilta parroilta olisi samasta teemasta syntynyt toki yhtenäisempi mutta toivottoman paljon tylsempi näyttely.
Nyt kisällintyöt ovat päätyneet installaatioiksi ja veistoksiksi, performansseiksi, web-sivuiksi, ja toki myös kaksiulotteisiksi maalauksiksi, piirustuksiksi ja valokuviksi. Kaikkea on kokeiltu uteliaasti ja reippaan rennolla otteella.
Myös tyylit vaihtelevat, totta kai. Joillekin teema on antanut vapauden olla vielä kerran lapsi, ilmaista itseään siihen tapaan ja samalla leikkimielellä. Näyttelyn töistä ainoita useampaan kertaan toistuvia tyyppejä ovat nukkekotimaiset asetelmat.
Yllättävän moni nuori on päätynyt kertomaan lapsuudestaan käsitetaiteen keinoin.
Vaikka kullakin taiteilijalla on omansalainen ilmaisukeinojen paletti, teosten sisältöpuoli rönsyilee hieman vähemmän. Useimmat kertovat oman lapsuutensa onnellisista ajoista, kodista, perheestä ja leikeistä.