Yli puolet lapsista ja nuorista liikkuu terveyden kannalta liian vähän. Noin 20 prosenttia on suorastaan rapakunnossa. Vaikka kaikista ei tarvitse tulla urheilijoita, peruskunto on kansanterveydellinen kysymys. "Käsissämme on monitasoinen ja -tieteinen ongelma, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan monen ammattiosaajan yhteistyötä", tutkija Marko Kantomaa LIKES-tutkimuskeskuksesta sanoo.
Lapsen heikot motoriset taidot ja vähäinen liikunnallinen leikki ennustavat vähäistä liikuntaa ja heikkoa kestävyyskuntoa. Riittävä liikunta kehittää motorisia taitoja.
"Vähän liikkuvat lapset tulisi tunnistaa neuvoloissa, päiväkodeissa, kodeissa ja kouluissa. Lapsen kannustaminen ja aktiivisuuden tukeminen on tärkeää. Motivaatio ja liikunnan ilo katoavat, jos motoriset taidot ovat heikot", Kantomaa sanoo.
Normaalin kehityksen turvaamiseksi 7-18-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään 1-2 tuntia päivässä. Lapsuus on otollista aikaa liikuntatottumusten juurruttamiselle, sillä fyysinen aktiivisuus on huipussaan 4-5-vuotiaana ja siihen urautuminen alkaa jo 3-vuotiaana. Varhaislapsuudessa opittu liikkumattomuus on suhteellisen pysyvää. Päiväkoti ja koulu ovat tärkeitä, mutta keskeisin rooli on vanhemmilla.
"Useimmiten juuri aikuiset luovat esteitä lapsen liikkumiseen. Lapset kuljetetaan autolla kouluun, kauppaan ei kävellä, ja portaiden sijasta käytetään hissiä. Kysymys on pienistä asioista", Kantomaa sanoo.
Lasten liikuntaedellytysten kehittämiseksi viime vuonna alkoi valtakunnallinen Liikkuva koulu -hanke. Kempeleen Ketolanperän koulu on yksi pilottikouluista. Oppilaat ovat alakouluikäisiä.
"Koulujen liikuntatunnit eivät ole ainoa lääke liikkumattomuuteen, vaan tavoitteena on saada koko koulupäivä fyysisesti aktiiviseksi. Moniin oppiaineisiin voidaan soveltaa oppimista liikkuen. Tärkeintä on sisäisen motivaation synnyttäminen. Liikkumisen täytyy tuntua kivalta, ja se voi tapahtua huomaamatta koulupäivän aikana", rehtori ja liikunnan opettaja Tapio Ala-Rautalahti sanoo.
Liikkuvassa koulussa on tavanomaisten välituntien lisäksi yksi puolen tunnin välitunti. Määrärahalla tehtiin välinehankintoja, ja pihavarastosta lapset saavat hakea liikuntavälineitä välitunnilla.
"Meillä on siellä sählymailoja, frisbee-lautasia, palloja, tasapainolautoja, lapioita ja puujalatkin", iloitsevat Artturi Ahola, Salla Kokkonen, Katariina Leskinen ja Jyri Kallio.
"Tämä on hyvä asia myös vähemmän sosiaalisille lapsille. Eräs tyttö seisoi aina välitunnit yksin. Kun välineet hankittiin, hän muuttui täysin ja liikkuu nyt aktiivisesti", luokanopettaja Elina Kauppi kertoo.
Lähialueen lapset kulkevat koulumatkansa pääosin pyörällä tai kävellen. Koulutusta on myös vanhemmille.
Jos leikki pitää vauhdissa lapsuusvuosina, romahdus seuraa viimeistään 12 ikävuoden jälkeen. Näin on varsinkin tytöillä.
"Media-aika lisääntyy, internet ja pelit vievät aikaa. Tämä on haaste kaikille toimijoille. Keskenään kilpailevat monenlaiset kulttuurit, kun tarjonta on runsasta", Ala-Rautalahti pohtii.
Entä mikä on koululiikunnan osuus? Ovatko liikuntatunnit liian lajikeskeisiä? "Kyllä ne varmasti ovat ja toivottavasti tähän saadaan tulevaisuudessa muutos", myöntää Kantomaa, joka on toiminut myös liikunnanopettajana.
"Koulun tehtävä on tarjota mahdollisuuksia. Pääasia ei ole tietyn lajin syvällinen oppiminen, vaan oppilaan taitotaso suhteessa tehtäviin on mitoitettava oikein. Kehittyvät taidot motivoivat jatkamaan, liian haastava tehtävä voi lopettaa kiinnostuksen. Kilpaileminen toisia vastaan ei saa olla itsetarkoitus", Ala-Rautalahti sanoo.