Perhevapaat rasittavat naisvaltaisia palveluyrityksiä. Kustannusten tasaus on lopultakin otettava vakavasti tuloneuvotteluissa.
Naisvaltaiset työnantajat ovat vuosikymmeniä ihmetelleet, miksi perhevapaista johtuvat kustannukset lankeavat pelkästään niiden kontolle. Miesvaltaiset teollisuusyritykset ovat päässeet ja pääsevät kuin koira veräjästä. Sen sijaan palvelualan taloudellinen rasitus on kasvanut sitä mukaa kuin perhevapaita on lisätty.
Toki vastuuta on yritetty vierittää myös isien työnantajille. Kovin hyvin siinä ei ole onnistuttu. Perinteistä isyyslomaa voi pitää enintään 18 päivää äitiys- ja vanhempainrahakauden aikana. Tämä loman isä voi ottaa yhtä aikaa äidin kanssa, ja nuoret isät ovat käyttäneet oikeutta suhteellisen ahkerasti.
Sen sijaan suomalaisisät eivät ole lämmenneet uudelle isyysvapaan pidennykselle eli niin sanotulle bonusvapaalle. Kansaneläkelaitoksen mukaan ensimmäisten viiden kuukauden aikana bonusvapaata käytti vain hieman yli 400 isää, kun samaan aikaan perinteisellä isyyslomalla oli yli 20 000 isää.
Isien oikeus isyysvapaaseen pidentyi vuoden alussa 12 arkipäivällä edellyttäen, että isä pitää vanhempainvapaasta vähintään sen 12 viimeistä arkipäivää. Sen jatkoksi isä saa 1-12 päivää bonusvapaata. Bonusvapaalla isän on tarkoitus olla vauvan päävastuullinen hoitaja.
Hallitus arvioi, että noin 20 prosenttia isistä käyttäisi pidennettyä isyysvapaata. Todellisuus on surkea tavoitteeseen verrattuna. Uutta bonusvapaata ovat käyttäneet ennen kaikkea keski- ja hyvätuloiset ja hieman varttuneemmat isät. Tämä paljastaa armotta, että palkan suuruus ratkaisee, kuka perheessä jää hoitamaan vauvaa. Tehtävä lankeaa lähes automaattisesti synnyttäjälle, ovathan miesten miesten palkat keskimäärin noin 25 prosenttia korkeammat kuin naisten.
Työelämän tasa-arvossa on vielä paljon tehtävää. Yhtä lailla epätasa-arvoista on se, miten yhteiskunta kohtelee naisvaltaisia työnantajia. Niiden vastuulle jäävät perhevapaista koituvat kustannukset. Jo yksi työntekijälle syntyvä lapsi maksaa palveluyrittäjälle lähes 7 700 euroa.
Palvelualojen ammattiliiton PAM:n puheenjohtaja Ann Selin ihmettelee (HS 3.11.), kuinka kauan palvelualat vielä joutuvat tukemaan teollisuutta. Tästähän tosiasiassa on kysymys. Palveluyritykset maksavat lähes kokonaan esimerkiksi äitiyslomista koituvat kustannukset. Pelkästään synnytyksistä koituvat menoerä on vuosittain 160 miljoonaa euroa.
Perhekustannusten tasauksista on puhuttu ainakin pari vuosikymmentä. Mitään ei ole tapahtunut. Sitten ihmetellään, kun yrityksissä ajatellaan, että synnytysiässä oleva nainen on riskisijoitus. Pääministeriä myöten on ihmetelty, miksi lapsia syntyy niin vähän. Jos nuorille ei ole tarjolla kuin määräaikaisia pätkätöitä, raskaaksi hankkiutuminen voi merkitä työpaikan menetystä, sanoipa laki mitä tahansa.
Teollisuus on aina vastustanut kiivaasti kulujen jakamista, koska se lisäisi alan kustannuksia. Palveluyritysten vaatimukset torjutaan myös huomauttamalla, että se maksaa, joka kulun aiheuttaakin. Vastaavasti voisi huomauttaa, että yhteisvoimin on pidetty yllä myös teollisuuden kilpailukykyä.
Asia voidaan ratkaista, jos vain halutaan. Hallituksen onkin kolmikannan nimissä vaadittava tulopoliitikkoja ottamaan vaatimus lapsikustannusten oikeudenmukaisesta jaosta vakavasti. Asiantilaa voidaan korjata esimerkiksi verovähennyksillä tai rukkaamalla työnantajamaksuja uuteen uskoon tai jollakin muulla tavoin.