Haitia riivaava sisällissota ei ole pääkaupungin Port-au-Princen slummialueilla Brochettessa asuvan Sonson Stivensonin, 12, pahin painajainen.
Hänen painajaisensa nimi on täti Wildor. Ikävä kyllä Wildor ei ole pahaa unta vaan Sonsonin tylyn arjen tärkein vaikuttaja.
"Täti on ihan mukava... tai ei kyllä ole. Hän antaa selkään nahkavyöllä, pakottaa polvilleen ja lyö. Ei aina... No, aika usein", Sonson mutisee välttelevästi.
Sonson on yksi Haitin oikeudettomista lapsiorjista eli restavekeista. Poika raataa seitsemän päivää viikossa ahtaissa oloissa elävän slummiperheen kotiapulaisena.
Amerikan köyhimmässä valtiossa on aina ollut tapana lähettää maaseudun suurperheiden lapsia palvelijoiksi "tädeille" kaupunkiin siinä toivossa että he saavat paremman koulutuksen, ruokaa ja ammatin puurtamisensa vastineeksi.
Käytäntöä noudatetaan muuallakin maailmassa, mutta Haitilla se on johtanut pysyvään ja hyväksyttyyn lasten sortoon. Siellä on nykyään eniten orjuutettuja lapsia maailmassa, vaikka mustat orjat 200 vuotta sitten vapauttivat Haitin Ranskan siirtomaavallasta nimenomaan vapauden ja tasa-arvon nimissä.
Ilmaistyövoimaa
slummeihin
Eri järjestöjen arvioiden mukaan restavekeja, "jonkun luona asuvia", on jopa 300 000. Heidän lisäkseen vanhemmistaan elää erossa noin 100 000 lasta, joko aids-orpoina tai katulapsina.
Tädit ovat joskus sukulaisia mutta yleensä täysin vieraita ihmisiä. Sonson asui vanhempiensa kuoltua jonkin aikaa oikean tätinsä eli äitinsä siskon luona. Tämä toimitti hänet kuitenkin palkkiota vastaan eteenpäin Wildorille, joka oli välittänyt markkinoille viestin tarvitsevansa uutta työvoimaa.
Isäntäperheet ovat yleensä kaikkea muuta kuin varakkaita. Suurin osa restavekeista päätyy slummeihin ilmaistyövoimaksi, joiden selkänahasta otetaan irti mahdollisimman paljon mahdollisimman vähin menoin.
Se tarkoittaa vielä niukempia aterioita kuin köyhä isäntäperhe itse syö, uuvuttavaa raatamista, yleensä koulun jäämistä väliin, kovaa kuritusta sekä tylyä tai välinpitämätöntä suhtautumista lapsen ongelmiin tai toiveisiin, arvioivat restavek-ongelmaan puuttuneet kansainväliset järjestöt Plan ja Pelastakaa lapset sekä paikallinen Foyer Maurice Sixto.
Harvat pääsevät
kouluun
"Käytännössä hyvin harvat restavekit pääsevät kouluun, vaikka vanhemmille niin uskotellaan lasta luovutettaessa. Yli 80 prosenttia Haitin kouluista on yksityisiä, mikä merkitsee korkeita kustannuksia vanhemmille. Restavekit ovat ensimmäisiä, jotka putoavat kun perheessä harkitaan keitä koulutetaan", sanoo Planin ohjelmajohtaja Michaela Kelly.
Huolimatta kansainvälisten järjestöjen aloittamista suojelutoimista, Haitin korruptoitu, varaton ja välinpitämättömästi asennoitunut hallinto ei ole kuitenkaan kyennyt muuttamaan virallisia lupauksia parannuksista teoiksi.
Päinvastoin restavekien hankkiminen on muuttunut entistä ammattimaisempien välittäjien toiminnaksi. Lapsia välitetään nykyään myös rajan yli Dominikaaniseen tasavaltaan - sokeriviljelmille, kengänkiillottajiksi ja prostituoiduiksi.
Sonsonin työpäivä täti Wildorin luona alkaa useimpien restavekien tapaan neljältä aamulla, on alkanut jo vuosien ajan. Hän auttaa tätiä pystyttämään katukioskin, jota tämä pitää asuntonsa edessä. Kannettuaan saippuaa, spagettia, jauhoja ja ruokaöljyä sisältävät pussit ja purkit tiskille, Sonson ryhtyy tiskaamaan aamiaisastioita, lakaisemaan lattioita ja pesemään pyykkiä.
"En halua myydä kioskissa, mutta joskus on pakko. Täti väittää aina, että pihistän asiakkaiden maksamia rahoja. Se hävettää ja surettaa. En ole sellainen", Sonson sanoo.
Banaani tai
selkäsauna
Tädin omien lasten lähdettyä kouluun Sonson saa aamiaiseksi kahvia ja leipää, joskus banaanin. Sekä nyrkistä tai nahkakavyöstä, jos Wildor ei ole tyytyväinen aamuaskareiden tulokseen.
Iltapäivällä koittaa hetkellinen vapaus. Toisin kuin useimmat tädit, Wildor on päästänyt Sonsonin kouluun, jonka kansalaisjärjestö Maurice Sixto on perustanut restavekeille. Siihen tarvittiin tosin pitkää suostuttelua, mutta sen taidon järjestön itsekin slummeissa asuvat työntekijät osaavat.
12-vuotias poika on vasta toisella luokalla. Oppiminen kiinnostaa, mutta uuvuttaa.
"Restavekit ovat innokkaita ja hyviä ottamaan vastaan varsinkin suullista opetusta, mutta lukemiseen perustuva opiskelu tuottaa vaikeuksia. Heidän keskittymiskykynsä on hyvin lyhyt, ja päivän kotityöt näkyvät väsymisenä. Eivätkä he arvosta itseään lainkaan", sanoo Sonsonin opettaja Adeléne Abraham.
Vuosien orjuutuksen ja tylyn kohtelun tuloksena myös Sonsonin käsitys itsestään on heikko.
"Koulussa on mukavaa, mutta en toivo mitään. En osaa", sanoo Sonson.
Compas-laulajan
ura haaveena
Jacmelin kaupungissa etelärannikolla katulapsena elänyt Frederic Jerome sen sijaan osaa jo toivoa, kovastikin. Noin 13-vuotias poika vaihtoi aikanaan tylyn isoäidin komentelun katulapsen vähintään yhtä rankkaan arkeen: autojen pesuun, nälkään, poliisilta piilotteluun ja portaiden alla nukkumisen.
Nyt hän asuu Planin tukemassa Aspen suojakodissa katulapsille, opiskelee heille Jacmelin musiikkiopistoon perustetussa luokassa ja haaveilee perinteisen haitilaisen compas-laulajan urasta.
"Osaan laulaa hyvin ja kohta tunnen kaikki nuotitkin. Sitten saankin alkaa soittaa kitaraa", Frederic näyttää taitojaan sormi nuottiviivastolla.
Erittäin kaltoin kohdellut lapset saavat usein takaisin tahdonvoimansa ja elämänilonsa, kun vain saavat mahdollisuuden kasvaa ja toipua rauhassa, korostaa Planin rahoittaman aids-turvakeskuksen Arc-en-Cielin johtaja Danièlle Reid Penette.
Aids-lapset
hylätään kadulle
Turvakeskus pitää yllä aids-lasten orpokotia. Haitin hiv-tartuntaluvut kuuluvat maailman korkeimpiin. Aids-uhrien auttaminen on tärkeää taisteltaessa myös lapsiorjuutta vastaan, sillä hiv-positiivisten lasten syrjintä Haitilla on yhä erittäin yleistä.
Aidsiin sairastuneiden tai kuolleiden lapset hylätään usein oikopäätä, ja he päätyvät yleensä katulapsiksi tai restavekeiksi. Toisaalta tartunnan saaminen merkitsee yhtä usein restavekin potkaisemista kadulla.
Useimmilla lääkitystä saavilla lapsilla on kuitenkin edessään täysipainoinen nuoruus, korostaa Penette. Näin uskoo myös aids-orpo Magdala Adelson, 10, joka juottaa appelsiinimehua Tanja-nukelleen ja alkaa sitten lääkitä tätä.
"Tanja voi nyt oikein hyvin ja on iloinen, mutta on hän ollut sairaskin. Mutta ei hän enää usein ajattele sitä", Magdala Adelson kertoo nuken kautta omaa tarinaansa.