Kaikissa hyvissä kasvatusoppaissa sanotaan, että vanhempien kuuluu laittaa lapselle rajat. Mutta kyllä se toimii myös toisin päin. Kuinka moni vauva onkaan maailmaan putkahdettuaan pistänyt vanhempiensa elämän täysremonttiin.
"Koko elämä meni uusiksi. Oli pakko alkaa elää lapsen rytmin mukaan ja olla koko ajan saatavilla lapselle", Simossa asuva taiteilija Mia Hamari muistelee vajaan viiden vuoden takaisia aikoja, jolloin Mio-poika syntyi ja myllersi kuin pikkuruinen tornado äidin sisäisen ja ulkoisen maailman pienimpiä sopukoita myöten.
"Olen yökuuhari ja valvon vaikka aamuun saakka, jos työ on kesken. Lapsen synnyttyä vuorokausirytmini muuttui täysin. Oli pakko alkaa elää säännöllisesti lapsen rytmin mukaan."
"Taiteilijan ammatti on niin itsekäs kuin olla voi. On tervettä kehitystä, että joutuu luopumaan olemasta oman elämänsä keskipiste ja asettamaan toisen ihmisen itsensä edelle ja itseä tärkeämmäksi", Mia Hamari miettii.
Mio toi äidin elämään uutta valoa ja energiaa.
"Olen kasvissyöjä. Yritän kaikin puolin elää terveellisesti. Lapsen syntymän jälkeen olen varmaan hymyillyt sataprosenttisesti enemmän kuin ennen."
Pojan kasvaessa Mia Hamari on tajunnut, että äitiys on myös luopumista.
"Olemme eläneet Mion kanssa kaksistaan ja vastuu on ollut minulla. Se ei ole ongelma. Olen itse halunnut, että asiat ovat näin, enkä ole rutissut kenellekään yksinhuoltajan elämän kurjuutta. Mion syntymästä lähtien olen ajatellut, että minun on hoidettava tämä homma niin hyvin kuin pystyn."
Mio täyttää syksyllä viisi vuotta.
"Jotta hän pääsee kasvamaan isoksi, minun täytyy päästää hänestä irti. Se on vaikeaa ja tavallaan pelottavaakin, mutta se on pakko hyväksyä. Vauvaa hoitaessani saatoin tuntea itseni korvaamattomaksi, mutta Mio on jo niin iso, että hän tekee melkein kaiken itse. Minua ei tarvita huolehtimaan ja auttamaan kuten ennen, mutta totta kai vastuu säilyy entisellään."
Mialla liittyy äitiyteen pelkoja, jotka ovat yhteisiä kaikille vanhemmille. Entä jos lapselle sattuu jotain, tai jos itselle sattuu jotain vakavaa, kuka silloin huolehtii lapsesta?
Mia Hamari on työstänyt pelkoja maalauksissaan.
"En tiedä, pystyisinkö käsittelemään niitä tämän kummemmin. En erittele enkä selitä, mutta yritän kuvata niitä töissäni."
Mio tepsutteli pienen itsevaltiaan tavoin sisälle äidin taiteeseen.
"Hän oli etenkin pienempänä hyvä malli, mutta nyt joudun välillä jo lahjomaan. Hän ottaa paidan pois, kun haluan nähdä miten luut ja kaikki muu asettuvat. Hän on yhteistyöhaluinen ja esittelee mielellään katsojille töitä ja niiden taustoja."
Nuorempana poika pullisteli kuin onnellinen pikku kerubi äidin silmien lämmössä, mutta oidipaalivaiheen väistyessä lapsi löysi paratiisistaan pienen käärmeveijarin.
"Hän pyysi vastikään, että voisinko laittaa hänelle maalauksessa housut jalkaan. Poikaa alkaa jo hävettää, kun kaikki näkyy", Mia Hamari nauraa.
Äiti ja poika viettävät kesää kotona Simossa, joen rannassa.
"Mio on rauhallinen, tutkiva luonnonlapsi. Hän penkoo kaikki ötökät ja mönkiäiset, kalastaa haavilla joesta vesikirppuja ja pikkurattisia ja tutkii niitä. Mieluiten hän olisi rannassa vaikka aamusta iltaan, jos joku joutaisi olemaan seurana."
"Jos Mioa ei olisi, tekisin varmaan töitä ympäri vuorokauden. Asuisin luultavasti Helsingin seudulla, sillä siellähän se taide-elämä pyörii. Yksin olisin tuskin palannut tänne korpeen."
"Mion vuoksi muutin. En halunnut jäädä kasvattamaan lasta Länsimäen lähiöön. Siellä ei voinut mennä edes paljasjaloin ulos, kun oli paljon lasinsiruja ja muuta roskaa."
Mia Hamari ei kiellä tuntevansa aika ajoin ammatillista yksinäisyyttä.
"Olen ainoa taiteilija näillä seuduin, ja varsinkin alussa jouduin selittämään tekemisiäni. Kun kerroin olevani vapaa taiteilija, ihmiset sanoivat, että niin niin, mutta mitä sinä oikeasti teet työksesi."