Nurmes Sanataidekurssilla ohjaaja antaa kirjoittamiseen alkusysäyksen. Syntyy kirjoitusta fantasian ja reaalimaailman leikkauskohdassa - ollaan sanataiteen perusopetuksessa Päätalo-instituutin luovan kirjoittamisen kurssilla, ja kirjoittajat ovat 8-13-vuotiaita tyttöjä. Tai, ollaan Oulun yliopistollisen sairaalan sairaalakoulun oppilaiden kanssa miettimässä, miltä tuntuisi aamulla herätä ja huomata muuttuneensa joksikin eläimeksi.
Lisensiaatintutkimukseni sisältönä oli Päätalo-instituutin (Taivalkoski) ja Sairaalarinteen (Oulun yliopistollinen sairaala) sanataideprojektit, joihin osallistui vapaaehtoisesti ala-asteikäisiä koululaisia. Tutkimukseni aikana pidin kohderyhmille luovan kirjoittamisen kurssikokonaisuudet kevätkaudella 2000, ja tästä kertyneen aineiston työstin lisensiaatintutkimukseksi Luova kirjoittaminen ja lapsen kehitys. Havaintoja Päätalo-instituutin ja Sairaalakoulun sanataideprojekteista.
Sanataidetoiminta lasten parissa on vielä uutta. Koska itse olen toiminut kirjoittajaohjaajana sekä aikuisten että lasten parissa jo vuosia, syntyi teoreettinen kiinnostukseni lasten luovan kirjoittamisen tutkimiseen nimenomaan käytännön työstäni käsin. Suomessa tältä alueelta ei ole aiemmin tehty tieteellistä tutkimusta.
Siirtymä villiin tilaan
Lasten kirjoittamissa tarinoissa on voimakkaasta fiktiivisyydestään huolimatta aistittavissa elävä elämä ja kouluikäisen lapsen sisäinen maailma iloineen, toiveineen, pelkoineen ja epävarmuustekijöineen. Kun lapsi kirjoittaa, hänen ajatuksensa siirtyvät villiin tilaan, joka ei ole "täällä" tai "tuolla" vaan lapsen sisällä. Mitä lapset itse kirjoittavat, se on yksi lähtökohta työlleni.
Tarinat sisältävät myyttisiä elementtejä, unenomaisia episodeja, väkivaltaa ja eläintarinoita. Ikään kuin maamerkkeinä nousevat tekstimerestä myös maininnat nukkumisesta, syömisestä ja isän kuolemasta. Ajattelen, että nämä sisältävät jonkin merkityksen. Kirjoituksissa heijastuu meneillään oleva lapsen kehitys, myös välähdyksiä aiemmista vaiheista.
Tarinan sisältämät piilotajunnan ilmentymät alkavat hiljalleen avautua toisella tasolla Carl Gustav Jungin arkkityyppien avulla. Aiemmin "oudolta" tuntuva lapsen kirjoitus tulee uuteen valoon. Lapsi siis tiedostamattaan käsittelee tärkeitä asioita näennäisesti harmittomien kirjoitelmien kautta. Luova kirjoittaminen parhaimmillaan antaa mahdollisuuksia elämän läpityöstämiseen.
Taide leikkinä
Lapsen kehitysvaiheiden erityispiirteiden tunnistaminen on tärkeää kaikessa lapsen kasvamiseen liittyvässä toiminnassa - myös sanataideohjaajan on syytä tietää vaiheet pääpiirteissään. Ohjaaja osaa reagoida lapsen ajatuksiin ja kirjoituksiin luontevasti.
Kirjoittajaprojektien aineistoissa on keskenään poikkeavuutta. Näyttää siltä, että sairaalakoulun oppilaiden luovuus ei ole täysin lasten käytössä, elämän voimavarana, mutta heillä olisi keinoja käsitellä erilaisia asioita esimerkiksi kirjallisuusterapeuttisella painotuksella. Itse toimin molemmissa projekteissa puhtaana taiteen edustajana, mutta tunnustan kirjallisuuden minää eheyttävät mahdollisuudet.
Aggression tai jähmettyneisyyden symbolit kertovat lapsen tarpeesta käsitellä häiritsevää, purkaa sisäistä ahdistuneisuuttaan.
"Olin pystykorva koira nimeltään Jeppe joku oli hypnotisoinua minut koiraksi menin koirana jätskikauppaan kaikki nauroivat minulle kun olin koira sitten näykin kun minulle ei tarjottu jätskiä Sitten itkin koko päivän kun minulle ei tarjottu jätskiä." (8-vuotias tyttö)
Taiteen terapeuttisina tavoitteina voi olla omien tunteiden ilmaiseminen, rentoutuminen, itseensä tutustuminen. Taiteen avulla voidaan ennalta ehkäistä, paljastaa, läpi työstää, ratkaista elämään liittyviä ongelmia. Taide on verrattavissa leikkiin, johon voi sijoittaa tunteita symbolisella tasolla. Kun taide tarjoaa esteettisen kokemuksen, se saa samalla aikaan mielihyvää.
Sairaalakoulun lasten kohdalla ongelmat heijastuivat eri tavoin, paperille purkautui turvallisella tavalla tunnesumaa, myös myönteisiä elämyksiä.
Myyttisiä matkoja
Lapsi kirjoittaa, ja jotakin liikahtaa hänen sisällään. Mielenkiintoisia liikahduksia on näkyvissä lasten kirjoittamissa tarinoissa: syntyy myyttisiä matkoja maan alle, metsiin ja vesistöihin.
"Kaipasin vähän jännitystä elämääni ja päätin lähteä etsimään aarretta jo viikon kuluttua olin täysissä varusteissani luolan suulla suuri joukko ihmisiä parveili ympärilläni toivottamassa minulle onnea. Ensimmäiset askeleeni olivat horjuvia; vielä oli mahdollista perääntyä. Sitten tein lopullisen päätökseni ja astuin sisään luolaan." (12-vuotias tyttö)
Seikkailussa sankari saa voiton vastustajastaan, ehkä siinä sivussa on eliminoitu omat vanhemmat ja näin päästy todellisen itsenäistymisen alkuun. Tarinoissa kataleptiset kuolleet heräävät henkiin häiritsemään tavallisen kuolevaisen arkea.
Yllättäen "viattomaksi" arkipäivän kirjoitustehtäväksi tarkoittamani kirjoitelma-aihe paljastuu useissa lasten kirjoituksissa myyttisen matkan kuvaukseksi. Ajattelen, että tällä on oma merkityksensä latenssi-ikäisen elämässä, ja tätä luomaani näkemystä vasten tarina saa tulkintansa. Matka liittyy voimakkaasti heidän ikäänsä ja meneillään olevaan kehityskauteen: pian ollaan siirtymässä lapsuudesta nuoruuteen.
Initiaatio lasten tarinoissa on tarve erottautua omaksi persoonakseen, ja tämä erottautuminen merkitsee vapautta. Myyttien ja satujen yhtenä tehtävänä on ilmaista vaaroja, jotka ovat ihmisen elämäntiellä. Kun lapsi kirjoittaa seikkailuja, fyysisiä vastoinkäymisiä ja voittoja, nämä vertautuvat psyykkisiin ponnistuksiin ja voittoihin.
Sanat unen kaltaisia
Mistäkö lapsen kirjoittamat symbolit ja myyttiset kuvaukset syntyvät? Osittain piilotajunnasta. Mitä varten? Lapsipsykoanalyysin kehittäjä Anna Freudin mielestä ajatukset, fantasiat ja sanat ovat unen kaltaisia. Uni näyttää sanomansa symbolien muodossa. Ehkä saman tilan voi saavuttaa vapaan assosioinnin rennossa tilassa. Mieleen nousee vanhoja muistoja, myös harmillisia, hautautuneita asioita, joita ihminen on halunnut unohtaa.
Miksei kirjoittaisi sisäisen tekstinsä vapaan assosioinnin rennossa tilassa?
Sanataiteessa tarvitaan kuvailevia malleja, kuinka luovan kirjoittamisen kurssien sisältöjä voidaan luoda, miten lasten kirjoittamisharrastusta voidaan aktivoida, mitä terapeuttisia mahdollisuuksia kirjoittajatoiminnasta voidaan löytää, kuinka luovaa kirjoittamista voidaan toteuttaa lapsilähtöisesti koulu- ja sairaalatoiminnassa.
Luova kirjoittaminen soveltuu käytäntöön myös ongelmia ennalta ehkäisevänä, lapsen persoonallista kasvua ja kehitystä tukevana toimintana: mahdollistuu erilaisten aiheiden käsitteleminen tarinatasolla.
Kirjoitus perustuu Pirjo Suvilehdon pitämään esitelmään Hyvärilän auditoriossa 13.7.2002 Nurmeksen Bomba festival -tapahtumassa.