lap­set/vä­ki­val­ta Suomi kor­keal­la lasten vä­ki­val­ta­ti­las­tos­sa

Helsinki Suomessa lapset kohtaavat varsin paljon väkivaltaa, kertoo tuore tutkimus.

Helsinki Suomessa lapset kohtaavat varsin paljon väkivaltaa, kertoo tuore tutkimus. Näin siitäkin huolimatta, että lapsen ruumiillinen kuritus on meillä kielletty lailla.

Unicefin ja The Body Shopin raportin mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta on ongelma, joka on piilossa tai siitä vaietaan. Raportti arvioi, että 275 miljoonaa lasta kohtaa väkivaltaa vuosittain maailmassa. Suomessa vastaava luku on 61 000.

Tutkimuksessa oli mukana 35 maata, joista 15 on länsieurooppalaisia. Suomen luvut ovat korkeimpien joukossa.

Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki sanoo, että lapsiin kohdistuva väkivalta on otettava vakavasti. Ensimmäinen askel ongelman poistamiseksi on järjestelmällinen seuranta ja asioihin puuttuminen.

Väkivallan kokeminen ja näkeminen voi heikentää lapsen henkistä ja fyysistä kehitystä. Pienillä lapsilla se voi johtaa niin suureen ahdistukseen, että aivojen kehitys häiriintyy.

Ilmoita asiavirheestä