Elokuvaohjaaja Claes Olsson ja kirjailija Anna-Leena Härkönen tutustuivat toisiinsa Akvaariorakkaus-elokuvan aikoihin 1990-luvun alussa ja ovat siitä lähtien etsineet uutta yhteistä projektia. Sopiva sauma ilmaantui 11. helmikuuta ensi-iltansa saavan Onnen varjot -elokuvan tiimoilta.
Prosessi nytkähti käyntiin vuonna 2001, kun Härkönen tarjosi Heikosti positiivinen -kirjaansa Olssonille. Tämä ei kuitenkaan innostunut kirjasta vaan aiheesta.
"Se on niin henkilökohtainen kirja synnyttämisen tuskasta ja ilosta. Minulla oli miehenä vaikea päästä siihen kiinni", Olsson kertoo.
Olssonia kiehtoi nimenomaan lapsen rooli perheunelmassa. Useimpien mielessä on perinteinen perhemalli vanhempineen ja lapsineen. Onnen varjot on elokuva siitä, mitä tapahtuu, jos unelma ei toteudu, eli jos lapsia ei siunaannu.
"Minua kiinnosti myös se prosessi, miten ihmiset pääsevät kriisin läpi. Sen takia elokuvassa on kaksi perhettä, jotka suhtautuvat lapsettomuuteen ja lapsen saamiseen hieman eri tavalla. Näin voidaan peilata, miten eri ihmiset ja ympäristö reagoivat siihen", Olsson toteaa.
"Tässä elokuvassa kriisi on lapsettomuus, mutta periaatteessa se voisi olla mikä tahansa parisuhteen kriisi."
Jatko-osien
tekeminen tyhmää
Onnen varjoja on markkinoitu Akvaariorakkauden sisarteoksena. Anna-Leena Härkösen mielestä teoksia yhdistää vain se, että niillä on sama käsikirjoittaja, sama ohjaaja ja samat päänäyttelijät. Myös huumori on samantyyppistä.
Härkösellä itsellään ei ollut minkäänlaista kiusausta jatkaa Akvaariorakkauden Saaran (Tiina Lymi) ja Jonin (Nicke Lignell) tarinaa, vaikka tuotantopuoli asiaa ehdottikin. "En koskaan aio tehdä jatko-osia, en ikinä mihinkään. Minun mielestäni niiden tekeminen on tyhmää", hän sanoo.
Ohjaaja-tuottaja Olsson myöntää suoran jatko-osan tekemisen houkuttaneen.
"Kävi se mielessä, mutta aika nopeasti luovuimme siitä. Ratkaisu antoi paljon enemmän vapautta Anna-Leenan kirjoittamiselle. Emme olleet riippuvaisia siitä, millaisia henkilöitä he ovat, tai millaiset vanhemmat heillä on, tai millaisista ympäristöistä he ovat kotoisin", hän selvittää.
"Olen kutsunut Onnen varjoja henkisesti sisarteokseksi, koska jos Akvaariorakkaus käsitteli parikymppisten seksuaalista identiteettiä suhteessa parisuhteeseen, niin tässä mietitään perheen identiteettiä kymmenen vuotta myöhemmin."
Härkönen ei kirjoittanut rooleja erityisesti Lignelliä ja Lymiä silmällä pitäen, sillä näyttelijät varmistuivat vasta kesken käsikirjoitusprosessin. Olsson halusi kaksikon mukaan joka tapauksessa.
"On helppoa käyttää tuttuja ihmisiä. Kaiken auktoriteetin ja seurustelupelin voi jättää pois ja mennä suoraan asiaan. Silloin uskaltaa myös sanoa suoraan mielipiteensä ratkaisuista. On sellainen fiilis, että kaikki tekevät samaa leffaa", Olsson perustelee.