YTY-teatteri Ylivieskassa: Haikarapolska. Käsikirjoitus Sirkku Peltola, ohjaus Raimo Hentunen, valot ja äänet Sini Latvala, Ville Finnilä, Jarkko Pinola, Mari Heikkilä, lavastus ja puvustus Marjo Pinola ja ryhmä. Rooleissa: Juhani Löfbacka, Marjo Prittinen, Eini Sorvisto, Risto Koskela, Anna-Liisa Visuri, Esko Niemelä, Sari Anttila, Niina Mattila, Jarkko Pinola, Leena Voltti, Mari Heikkilä, Timo Karjalainen, Sini Latvala. Seuraavat esitykset: su 25.1. ke 28.1. ja to 29.1.
Sirkku Peltolan ei niin kovin monen vuoden takainen Haikarapolska on komedia kipeästä aiheesta. Lapsettomuus ei ole enää tabu, vaan siitä puhutaan kuten muistakin ennen vaietuista aiheista.
Komedia on yksi tapa tarttua asiaan, joka on monen pariskunnan murhe. Omia lapsia haluttaisiin, mutta niitä ei kuulu. Naisen biologinen kello tikittää, lähipiiri lisää paineita jatkuvalla utelullaan ja lapsiperheet ympärillä alkavat ahdistaa. Lähes tieteelliseen työskentelyyn verrattava lapsenhankinta kuumemittareineen ja kelloineen syö romantiikkaa ja arki kaatuu päälle.
Kun siihen lisätään vielä lapsettomuusklinikoiden härski rahastaminen keinoja kaihtamatta, ei ihme, että unetkin alkavat muistuttaa kauhukertomuksia.
Tarun (Marjo Prittinen) ja Einon (Juhani Löfbacka) elämä on kaikkea tätä. Hermostuttava raskaustestien kyttääminen kuukausittain syö sekä miestä että naista. Anopin (Anna-Liisa Visuri) ja naapurissa asuvan, lähes kanien vauhtiin lisääntyvän pariskunnan (Eini Sorvisto ja Risto Koskela) muka hyväntahtoiseksi tarkoitettu myötäeläminen vain pahentaa asiaa. Onneksi elämä jaksaa yllättää.
Haikarapolskassa on, vastoin odotuksia, onnellinen loppu.
Raimo Hentunen on lähtenyt ohjauksessaan absurdille tielle. Rohkein vedoin tyypitellään henkilöt, joissa ei tekstin perusteella kyllä juuri lihaa olekaan. Niinpä hermostuneet ovat todella hermostuneita, makeat imeliä ja kamalat suorastaan pelottavia.
Vapaalla kädellä toteutettu komedia kääntyy väkisin farssin puolelle ja kevenee hetkittäin ehkä liikaakin. Tarina pysyy kuitenkin kasassa.
Kuten harrastajajoukossa aina, niin nytkin näyttämölle astelee uusia näyttelijöitä. Marjo Prittinen debytoi YTYn palkeilla ja heti pääosassa. Vähemmän tuttu on myös Risto Koskela. Molemmat selviytyvät osastaan mallikkaasti, kuten ensi-illassa jännittäneet sukulaiset ja ystävät poistuessaan totesivat: "Hyvinhän ne kaiken muisti." Toki he pystyivät muuhunkin.
Juhani Löfbacka ei mielestäni ollut tällä kertaa parhaimmillaan toisaalta flegmaattisena, toisaalta hermostuneena tai ylirunollisena aviomiehenä. Puhe puuroutui, eleet olivat pakotetun oloisia ja muutoinkin tuli tunne, että hän oli väärässä näytelmässä. Huolellisuutta kaipasin myös muutamiin muihin repliikkeihin, ettei komedian terä mutinaan taittuisi.
Kokonaisuutena Haikarapolska on hauska kaksituntinen, mutta oikeasti lapsettomuudesta kärsivien kannattaa ottaa huumori jo kotoa mukaan.