A-na-na-sa-kää-mä! Nyt minä teen verta! Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen kohottaa koeputken kasvojensa korkeudelle ja esittelee aikaansaannostaan ylpeänä. Saalastinsaliin kerääntynyt satapäinen lapsikatras todistaa koeputkessa olevan nesteen värin todella vaihtuneen punaiseksi. Vieläpä aika sakeaksi sellaiseksi.
"Tämähän on melkein kuin Mika Myllylän veri Lahdessa", Lajunen höystää.
Lapsilauma ei hoksaa stand up --kemistiksi itsensä tituleeraavan Lajusen heittoa, muttei sillä niin väliä olekaan. On tieteiden taikayö ja yliopisto on avannut ovensa lapsille. Tieteentekijät pyrkivät valottamaan akateemisia salaisuuksia heille, joita ei yliopistolla juurikaan näy.
Korkeakouluviitan riisuminen ei ole mitenkään helppoa. Yliopistomaailman käsitteet pyyhkivät taikayön pääkohderyhmän eli lasten yli komeasti. Esimerkiksi Saalastinsalin aikuisyleisön Lajuselle uudeksi taikasanaksi tarjoaman "innovaatioyliopiston" lapset ottavat yhtä kuivasti vastaan kuin rehtorin Mika Myllyllä -viskaisun.
Lajusen puheissa vilahtelee kasvihuoneilmiöitä, nanometrejä ja rautatiosynaatteja, minkä lisäksi piirtoheittimellä väläytellään hiuksia nostattavan hankalia kemiallisia kaavoja.
"Aika tylsä taikuri", 11-vuotiaat Anniina Aikio ja Siina Kähkönen summaavat.
Viisain siis heittää puheet sikseen ja jatkaa hommia. Siis kemiallisia taikatemppuja. Niitä yliopiston johtomies tuntuu osaavan lasten mielestä tehdä. Nesteiden väri vaihtuu yhdestä toiseen, kemiallinen reaktio toisensa jälkeen kerää taputukset.
"Olen nähnyt monta taikuria, mutta en näin hyvää. Temput ovat jänniä", 9-vuotias Roope Partanen kiittelee.
Lapsiystävällisissä tunnelmissa eletään myös Tietotalo 1:ssä. Luokanopettajaopiskelijat ovat ideoineet 5-10-vuotiaille tarkoitetun metkan matikkaseikkailun, jossa lasten täytyy ratkaista erilaisia merirosvohenkisiä päässälaskutehtäviä.
"Ihan lellihelppoja tehtäviä", 8-vuotias Sami Papponen pyhähtää reitin jälkeen. Hän kiersi seikkailuradan menestyksekkäästi yhdessä 5-vuotiaan pikkuveljensä Teemu Papposen kanssa.
"Matikka on mun lempiaine koulussa", isoveli valottaa.
Papposten poikien äiti Hinni Papponen on yliopistolla töissä, joten tieteiden yön tarjontaan oli ehätetty tutustua etukäteen. "Täällä on paljon lapsille sopivaa ohjelmaa", hän kiittelee.
Samaa mieltä tuntuu olevan jälkikasvukin, joka kirmaa kohti seuraavaa tapahtumapaikkaa. Kuuluu itkua, tömiseviä juoksuaskelia, ilakoivaa puheensorinaa. Yliopisto on tulvillaan lapsiperheitä, joiden ansiosta tieteiden taikayö tuo siitä esiin tyystin toisenlaiset kasvot. Sellaiset, joita moni katselisi mielellään useamminkin.