Päiväkotilasten vanhemmat ovat nousseet kapinaan Ylivieskassa. Sosiaalitoimiston puhelimet ovat käyneet kuumina sen jälkeen, kun lautakunta suuressa viisaudessaan päätti säästää ottamalla käyttöön päivähoidon varausmaksun.
Jos lapsen kesäajan poissaolo on heinäkuun loma-ajan lisäksi ollut yli kaksi viikkoa ja siitä on ilmoitettu ajoissa hoitopaikkaan, vapaa-ajalta ei ole peritty hoitomaksua. Lapsi on päässyt loman jälkeen samaan tuttuun ja turvalliseen kunnan kotiin, missä hän oli lomalle lähtiessään.
Nyt saman hoitopaikan saanti ei ole itsestään selvää. Paitsi, jos maksaa varausmaksun, joka on puolet vapaaksi otetun ajan hoitomaksusta. Tämä on jo johtanut siihen, että moni vanhempi harkitsee lapsensa irtisanomista hoidosta loman ajaksi, ettei tarvitse maksaa sellaisesta palvelusta, jota ei käytä.
Mutta se voi johtaa myös toisenlaiseen käyttäytymiseen: pidetään lapsi hoidossa, kun siitä kerran maksetaan. Näin siitä huolimatta, vaikka vanhemmat voisivat järjestellä lomiaan niin, että lapsella olisi mahdollisuus olla heidän kanssaan enemmän kuin kunnan virallisesti siunaaman lomakuukauden ajan.
Laki turvaa lapsen oikeuden kunnalliseen päivähoitoon. Sitä ei voida kiertää edes tyhjätaskuisessa kunnassa. Laki ei tosin määrää, että lapsen on päästävä vuodesta toiseen samaan päivähoitopaikkaan. Mutta, jos lakipykälien takaa halutaan lukea lapsen oikeuksia hyvään ja turvalliseen hoitoon, tutun hoidon jatkuvuuden pitäisi olla selvä kuin pläkki.
Näin ei kuitenkaan ole. Lapsen oikeudet muistetaan kyllä puheissa, mutta kunnallistalouden ruletissa lapset ovat samanlaisia pelimerkkejä kuin vanhukset, vammaiset ja sairaat. Kun epätoivoisesti yritetään nyhjäistä säästöjä tyhjästä, saatetaan tehdä suurta hallaa itse asialle - sille, mitä varten jokin palvelu on olemassa.
Tuskin Ylivieska on ainut paikkakunta, jossa eurojen puute panee tekemään tyhmiä päätöksiä siitä huolimatta, vaikka yleinen käytäntö on kulkenut aivan toiseen suuntaan. Monella paikkakunnalla on opittu lukemaan laissa määritellyn pakon takaa myös, mikä on hyväksi lapselle.
Päivähoitopaikan jatkuvuus koetaan lapsiperheissä tärkeäksi. Se luo perustan sekä vanhempien että lasten turvallisuuden tunteelle. Tämä puolestaan helpottaa aikuista jaksamaan työssä ja lasta sopeutumaan elämään kodin ulkopuolella muiden ihmisten kanssa.
Lasten päivähoidon kysyntä lähtee sekä perheiden että työelämän tarpeista. Halusimmepa tai emme, työssä on käytävä, jotta toimeen tultaisiin. Ne jotka muistavat vielä sen ajan, jolloin kuntien ei tarvinnut järjestää lasten hoitoa, eivät kaipaa paluuta menneeseen.
Kunnan kannalta katsoen on ymmärrettävää, että säästöjä haetaan. Kunnallistalous on syöksymässä, Ylivieskassa jo syöksynyt, kovaa vauhtia alamäkeen. Ja kun tärkeimmät tulolähteet - verotulot ja valtionosuudet - eivät ota riittääkseen, yritetään toimintoja viilata vastaamaan tuloja.
Kunnan yksittäisen toimialueen säästöjä voidaan verrata sunnuntaikalastajan toiveisiin: kun isoja kaloja ei saada pyytämälläkään, yritetään saada edes jotain; vaikka räkäkiiski, vaikkei sitä syö kissakaan.
Lasten päivähoidon varausmaksu on oiva esimerkki tästä. Sen taloudellinen hyöty on olematon, jos siitä on rahalla mitattavaa hyötyä edes saatavissakaan. Sen tämä osoittaa, että päättäjät ovat etääntyneet perin kauas lapsiperheiden arkisista huolista, joista turvallinen hoitopaikka on päällimmäisiä.