En tiedä onko olemassa muuta niin kunnioitettavaa työtä kuin omaishoito. Suomessa oli 2018 noin 46 000 omaishoitajaa ja hoidettavien jakauma oli ikäihmispainotteinen. Peräti 67 prosenttia hoidettavista oli yli 65-vuotiaita, ja yleisin syy hoidon tarpeelle oli muistisairaus.
Omaishoidosta koitui kunnille säästöjä 2018 reilusti yli 2,5 miljardia, jos se lasketaan kokonaiskustannuksista, kuten hoitajien, lääkärien, keittäjien ja laitoshuoltajien sekä muista välillisistä menoista aiheutuneista kustannuksista.
Omaishoidosta puhuttaessa täytyisi muistaa myös ne äidit ja isät, jotka toimivat vammaisen tai sairaan lapsen omaishoitajana. Asiasta puhutaan vähän, vaikka omaishoidettavien lasten määrä on kuitenkin peräti 16 prosenttia.
Tähän ovat myös kunnat tarttuneet ja kaikessa hiljaisuudessa alkaneet leikata omaishoidon tukea koulunsa aloittaneen vammaisen tai sairaan lapsen omaishoidon tuesta. Leikkaus on kunnasta riippuen peräti 50–100 euroa kuukaudessa, ja vain sen johdosta, että omaishoidettava lapsi käy koulussa.
On käsittämätöntä, että Suomessa, jossa on pakollinen oppivelvollisuus, tämä pakko myös leikkaa jo entuudestaan hyvinkin matalaa omaishoidon tukea. Korkein hallinto-oikeus on antanut useita ratkaisuja tästä epäkohdasta ja todennut, että pakollinen oppivelvollisuus ei saa vaikuttaa omaishoidon tuen määrään alentavasti.
Ne kunnat, jotka leikkaavat omaishoidon tuesta, säästävät myös perusopetuksesta. Kouluihin kohdistuvat säästöt heijastuvat ensisijaisesti vammaisiin ja sairaisiin lapsiin koulunkäynnin avustajien vähennyksinä ja ryhmäkokojen kasvamisina.
Usein näitä perusopetukseen kohdistuvia säästöjä perustellaan taloudellisilla syillä ja omaishoidon tuen leikkauksia hoitoajan lyhentymisellä. Kuvitellaan, että vammainen tai sairas lapsi on näin koulun hoidettavana eikä omaishoitajan. Ajattelutapa on ristiriidassa siihen tilanteeseen, jossa hoidettavana on aikuinen. Aikuisen omaishoitaja voi käydä kokoaikaisessa palkkatyössä, eikä häneltä leikata omaishoidontukea sillä perusteella, että hänen työssäkäyntiaikanaan omainen ei ole hänen hoidettavanaan.
Vaikka omaishoidon tarpeen arvioinnin perusteet pitäisi olla yhtäläiset, niin lapset ovat eriarvoisessa asemassa. Usein kuvitellaan, että vanhempi hoitaisi lasta joka tapauksessa kotona. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että vanhemman täytyy suurella todennäköisyydellä jättäytyä pois työelämästä tai vähintäänkin tehdä lyhennettyä työaikaa hoitaakseen vammaista tai sairasta lastaan ja kuljettaakseen häntä kuntoutuksiin ja terapioihin.
Perustelu osoittaa täydellistä tietämättömyyttä vammaisten ja sairaiden lasten arjen haasteista. Ei lapsi ole koulun hoidettavana, vaan oppimassa ja hyvällä tuurilla luomassa uusia sosiaalisia suhteita ja taitoja. Mikäli lapsi tarvitsee hoitoa, niin kyllä koulusta pyydettäisiin hakemaan lapsi kotiin.
Vammainen tai sairas lapsi on kahden eri säästökohteen keskiössä ja on suorastaan käsittämätöntä, miten vähän asiasta puhutaan. Olisiko aika ottaa tämä pyyteetön työ vakavasti ja lopettaa laittomat omaishoidon tuen leikkaukset sekä miettiä toteutuuko tämän kaiken keskellä myös se tärkein etu, eli lapsen etu?
Nico Ojala
puheenjohtaja
Potilas- ja sosiaaliapu ry
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.