Suomalaislapsiin ja -nuoriin kohdistuu nykyisin raskaita paineita. Niitä synnyttävät yhteiskunnan yleiset arvostukset, mutta myös koulunkäynti ja kodit. Lapset ja nuoret tarvitsevat tukea ja aikaa enemmän kuin he nyt saavat.
Jokelan koulusurmien aiheuttaman havahtumisen takia lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat nousseet Suomessa vilkkaaseen keskusteluun. Aiheestakin. Vaikka ristiriitaisia näkemyksiä on siitä, ovatko lasten ja nuorten mielenterveyteen liittyvät vaikeudet kasvussa, joka tapauksessa kyseessä on laaja ongelma. Moni asiantuntija yhtyy arvioon, jonka mukaan noin joka kymmenes nuori kärsii toimintakykyä haittaavista mielenterveysongelmista.
Ne voivat ilmetä esimerkiksi ahdistuneisuutena, käyttäytymishäiriöinä tai masennuksena, ja nuorisolla myös päihdeongelmina sekä syömishäiriöinä. Tytöt ovat tässä suhteessa poikia haavoittuvampia. Vaikka tytöt menestyvät koulussa paremmin kuin pojat, he oirehtivat psyykkisesti voimakkaammin.
Erityinen suomalainen ilmiö ei ole kyseessä, sillä lasten mielenterveysongelmien arvioidaan olevan yhtä yleisiä kaikissa länsimaissa. Se ei kuitenkaan ole peruste jättää omaa ongelmaamme vähälle huomiolle.
Suomen tilanne tuntuu äkkipäätään ristiriitaiselta siksi, että samaan aikaan kuin suomalaislapset ja -nuoret oirehtivat, maassa päästään hurraamaan menestykselle koululaisten taitoja mittaavassa Pisa-raportissa. Sen tuloksesta onkin syytä olla tyytyväisiä. Toivottavasti Pisa-menestys vain ei johda koululaisten ongelmien vähättelyyn. Tai että Pisa-voitoista tulisi koulujärjestelmän ykköstavoite, johon pyritään hinnalla millä hyvänsä.
Pisa-menestyksen nostattamaa suurta innostusta on hetkittäin voinut lukea jopa merkkinä aikuisten nurjista asenteista - osoituksena ajattelutavasta, että lasten ja nuortenkin maailmassa tärkeintä on menestyä paremmin kuin muut. Tälle ajattelumallille ei pitäisi antaa lisää sytykkeitä. Maiden vertailu ei toki koske kehenkään nuoreen henkilökohtaisesti, mutta yksilökohtainen vertailu jättää aina jälkeensä menestyjien ohella häviäjiä: esimerkiksi oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia.
Kovenevistaodotuksista ei ole tarpeen osoittaa mitään yksittäistä tahoa, kuten kunnianhimoisia vanhempia, tarpeettoman vaativia opettajia tai oppimistavoitteet korkealle virittäneitä opetusalan päättäjiä. Kyse voi olla kaikista noistakin, mutta ehkä kaikkein eniten yleisestä ajattelutavasta, joka tuntuu viime vuosina lyöneen läpi koko yhteiskunnan, myös työelämän.
Kyse on kuin väärin ymmärretystä olympia-aatteesta: nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin - seurauksista välittämättä.
Masennuksesta tai ahdistuksesta kärsivien lasten ja nuorten vaikeuksiin pitää pyrkiä puuttumaan kotona, koulussa ja koko yhteiskunnassa ensisijaisesti siksi, että inhimillisyys vaatii sitä. Julkisen vallan roolina on varmistaa, että esimerkiksi kouluterveydenhoitajia ja -psykologeja on tarpeeksi. Tässä kohdassa on viime vuosina tehty selviä laiminlyöntejä, joihin nyt on onneksi herätty.
Koulu voi parhaimmillaan olla lapsille ja nuorille tärkeän tuen antaja, mutta kaikkien tärkein rooli on kuitenkin kodilla. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikaa. "Joudumme usein huolestuneena toteamaan, että lapsuus kiitää ohitse ilman että lapsi saa riittävästi tarvitsemaansa huomiota", kirjoitti jokin aika sitten Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jouko Lönnqvist. Joulukausi antaa useimmissa kodeissa mahdollisuuden korjata tätä tilannetta.