Kahdeksanvuotiaan helsinkiläistytön murhasta tehty selvitys kertoo, että viranomaiset ovat reviiriensä vankeja ja että lapsen etu jää liian usein muiden tekijöiden varjoon.
Helsinkiläisen kahdeksanvuotiaan Eerika-tytön murha viime vuoden toukokuussa nostatti keskustelun lastensuojelun tilasta Suomessa. Murhasta tehty selvitys paljastaa, että lastensuojelussa on vakavia puutteita, joiden korjaamiseen on ryhdyttävä viipymättä.
Tässä tapauksessa onnettominta oli se, että isänsä ja tämän naisystävän luona asuneen lapsen huonosta kohtelusta oli tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia, mutta nämä eivät johtaneet mihinkään.
Yhdelläkään viranomaisella ei ollut kokonaiskuvaa siitä, mikä oli lapsen tilanne. Kuten tapausta tutkinut työryhmä toteaa, tyttö jäi yksin hätänsä kanssa.
Suomessa kuolee joka vuosi kymmenkunta lasta perheväkivallan seurauksena. Lisäksi satoja lapsia vammautuu. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon on lapsia, jotka kantavat perheväkivallan jättämää henkistä ahdistusta sisällään koko elämänsä.
Jokainen kuolema ja fyysinen tai psyykkinen vammautuminen ovat liikaa, vaikka kaikkia ei saada koskaan estetyksi.
Helsinkiläistytön tapauksesta tehty selvitys osoittaa, että lastensuojelun kanssa on tekemisissä iso joukko eri viranomaisia aina lastensuojelusta neuvolaan, päiväkotiin, kouluun ja poliisiin saakka.
Naapurit, koulu ja lapsen biologinen äiti olivat kyllä tehneet ilmoituksia lapsen huonosta hoidosta lastensuojeluviranomaisille, mutta nämä eivät saaneet hälytyskelloja soimaan. Ei, vaikka väkivallasta oli selviä merkkejä. Niinpä tytön kohtalona oli tulla surmatuksi julmalla tavalla.
Eri viranomaiset ovat usein liiankin arkoja puuttumaan ilmoitettuihin laiminlyönteihin tai epäkohtiin. Monesti perheiden yksityisyyden suoja ja vanhempien oikeudet ajavat lapsen oikeuksien edelle.
Tältä osin arvostukset ovat vinksallaan. Lapsen oikeus turvalliseen kasvuun ja elinympäristöön on nostettava muiden oikeuksien edelle.
Viranomaisten yhteistyötä eivät saa muodolliset raja-aidat kahlita niin kuin helsinkiläistytön tapauksessa kävi. Liiallinen aikuisten yksityisyyden turvaaminen saattaa kääntyä lopulta lasta vastaan.
Yksityisyyden ylenpalttinen turvaaminen saattaa vaikeuttaa viranomaisten välistä yhteistyötä perheväkivaltatapausten selvittämisessä. Näin ei saisi olla, vaan yhteistyö on saatava sille tasolle, että tieto kulkee ja että kokonaiskuva on niiden viranomaisten tiedossa, jotka ovat viime kädessä vastuussa lapsen turvallisuudesta.
Tapausta tutkinut ryhmä esittää useita toimenpide-ehdotuksia, jotta vastaisilta murhenäytelmiltä vältyttäisiin. Keskeistä ehdotuksissa on kehittää sellaisia yhteistyötapoja, joilla varmistetaan tiedonkulku eri viranomaisten kesken. Niinikään korostetaan lasten pahoinpitelyn varhaisen tunnistamisen merkitystä.
Lastensuojelussa eletään pitkälti kädestä suuhun. Päälle kaatuvia ongelmia yritetään ratkoa, mutta voimavaroja ei jää ennaltaehkäisevään työhön. Osittain kyse on resurssipulasta, mutta osittain myös työmenetelmistä, joita hallinto hallitsee.