Lappilaisesta perinteestä ja suomalaisesta joulusta kaavaillaan kolmiulotteista animaatioelokuvaa. Tuotanto on aloitettu Rovaniemellä Lapin yliopiston, kaupungin elinkeinokehittämisen yksikön, Santatelevision ja belgialaisen animaatiotuotantoyhtiö Neuromedian kesken.
Syksyllä valmistuvaa minuutin kestoista pilottiohjelmaa varten on kehitetty muun muassa kolmiulotteinen joulupukki, tonttu ja poro.
Koordinaattori Miikka Raulo uskoo, että luoduista hahmoista on hyötyä, vaikka rahoitus täyspitkään elokuvaan jäisi saamatta.
"Kolmiulotteisia animaatiohahmoja voidaan heijastaa esimerkiksi matkailumessujen valkokankaalle puhumaan yleisölle", Raulo kaavailee.
Työryhmän mukaan hahmojen suunnittelussa on otettu huomioon animaation tapahtumapaikan eri yksityiskohdat. Esimerkiksi pukin vyöstä löytyy lappilaisista perinneasuista tutut värit.
Hankkeen tavoitteena on animaation tekemisen ja matkailun tukemisen lisäksi tietokoneanimoinnin osaamisen kokoaminen Rovaniemen seudulle.