Lappeenrannassa vauvan kuoleman aiheuttanut kurkkumätä on samaa kantaa kuin Venäjällä ja Baltiassa esiintyvä sairaus.
"Suomalaisilla ei ole mitään pelättävää. Kyseessä on yksittäinen tapaus. Vertailussa selvisi, että bakteerikanta ei ole sama, joka aiheutti meillä epidemian 1990-luvulla", sanoi ylilääkäri Jaana Vuopio-Varkila Kansanterveyslaitoksen mikrobiologiselta osastolta torstaina Helsingissä.
"Nyt näyttää alustavasti siltä, että Lappeenrannassa esiin tullut kanta on liikkunut entisen Neuvostoliiton alueella ja Baltian maissa. Siellä on tavattu useita eri bakteerikantoja."
Vuopio-Varkila muistuttaa varsinkin Venäjälle ja Baltian maihin matkustavia kunnossa olevien rokotusten tärkeydestä.
Lappeenrannassa on kurkkumätätilanne Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Pekka Suomalaisen mukaan ”täysin rauhoittunut”.
"Kurkkumätää on tavattu vain menehtyneestä vauvasta ja yhdestä hänen lähiomaisistaan", kuvasi Suomalainen tilannetta Lappeenrannassa.
Kolmekuukautinen vauva kuoli kurkkumätään Etelä-Karjalan keskussairaalassa marraskuussa. Yksi vauvan perheenjäsen todettiin oireettomaksi taudinkantajaksi. Häneltä löytyi kurkusta bakteeri, mutta hän on saanut kaikki rokotukset eikä hänellä ole hätää.
Kurkkumätä yltyi Suomessakin epidemiaksi 1990-luvun puolivälissä, kun entisten neuvostotasavaltojen alueella oli paha kurkkumätäepidemia. Meillä tapauksia oli lähinnä aikuisissa kymmenkunta.