KAJAANI Pohjoisen pallonpuoliskon loputtomissa havumetsissä elävä suuri ja harmaa lapinpöllö on saanut ihmisten mielissä miltei samanlaisen tarunomaisen maineen kuin sopuli. Pöllö saattaa olla vuosikymmenet täysin kateissa ja sitten jonakin vuonna, ilman helposti selitettävää syytä, pöllöjä saattaa näkyä satoja tai jopa tuhansia yksilöitä.
Monen taigavyöhykkeen eteläpuolella asuvan lintuharrastajan elämän suurin haave on joskus päästä näkemään tuo salaperäinen taigametsän vaeltaja. Useimpien kohdalla toive ei toteudu koskaan, mutta oikeaan aikaan oikeaan paikkaan matkaava onnekas harrastaja voi päästä toteuttamaan haaveensa.
Tiedon lisääntymisen ja tiedonkulun parantumisen myötä haaveittensa täyttymyksen on kuluvana kesänäkin kokenut muutama innokas länsieurooppalainen lintuharrastaja, kun lapinpöllöjä on pesinyt jonkin verran Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rajoilla, joitakin yksittäispareja muuallakin Suomen taigametsissä.
Lapinpöllö on kooltaan suuri ja yleisväriltään harmaa pöllö. Sillä on keltaiset silmät ja niiden ympärillä kapeat, samankeskiset renkaat.
Loputonta ruokamaiden etsintää
Lapinpöllön koko elämä on loputonta vaellusta. Laji pysähtyy aloilleen ainoastaan pesimäajakseen ja silloinkin vain, jos jostain löytyy riittävän runsasmyyräinen alue poikasten kasvattamiseen. Ellei myyriä löydy, pöllö jatkaa ruokamaiden etsintää läpi kesän.
Vaeltelu alkaa jo pöllön ensimmäisenä elinkesänä. Myyrien massaesiintyminen päättyy miltei aina jyrkkään kantojen romahtamiseen jo kesän aikana, ja myyrähuippualueella syntyneet pöllönpoikaset joutuvat lähtemään liikkeelle viimeistään syksyllä välttääkseen nälkäkuoleman. Myös vanhojen lintujen on lähdettävä myyrättömistä metsistä, sillä jopa 99 prosenttia lapinpöllön ravinnosta on myyriä, eivätkä muut ravintokohteet riitä pitämään pöllöjä hengissä.
Vaelluksen alkaessa emot eivät enää ole poikasten tukena. Poikaset lähtevät synnyinmetsästään kaikkiin ilmansuuntiin ja risteilevät pohjoisen taigametsävyöhykkeellä ristiin rastiin, kunnes löytävät uuden myyrähuippualueen. Mikäli myyräkatoalue on laaja, suurin osa nuorista linnuista ei koskaan löydä uusia ruokamaita, vaan menehtyy jo ensimmäisen talven aikana.
Jos lähialueilta löytyy hyvät ruokamaat, pöllöt eivät vaella pitemmälle. Joskus myyräkatoalue voi kuitenkin olla hyvin laaja ja pöllöjen vaellus voi yltää tuhansien kilometrien päähän.
Nämä kaukovaellukset ovat selitys sille, miksi pöllöjä joskus ilmaantuu runsaasti kuin tyhjästä sellaisille alueille, joilla niitä ei ole tavattu vuosikymmeniin. Vain harvoin pöllöjen äkillinen runsastuminen on seurausta muutamien lähialueiden metsissä piileksineiden pöllöparien onnistuneesta, runsaasti poikasia tuottaneesta pesinnästä.
Hyvänä ravintovuonna runsaasti poikasia
Lapinpöllön soidin alkaa taigametsissämme jo helmikuussa. Koiraan matala puhallussarja kuuluu vain muutamia satoja metrejä ja hukkuu helposti yötuulen huminaan tai liikenteen kohinaan.
Naaras valitsee yleensä pesäpaikakseen vanhan haukanpesän, josta kevätaurinko on sulattanut lumet pois. Varsin usein pesäpaikkana on paksun, katkenneen puun kanto, jonka yläpään syvennykseen naaras muovaa pesäkuopan. Kanto voi olla useita metrejä korkea tai vain vajaan metrin tumppi, tärkeintä on, että sen suhteellisen tasaiseen latvaan saa syntymään kuopan munia varten.
Jos sopivaa haukanpesää tai kantoa ei ole tarjolla, pöllöemo voi kaivaa pesäkuoppansa muurahaispesän lakeen, suuren kiven päällä olevaan sammalmättääseen tai jopa tasaiselle maalle. Pesäpaikan valinnassa ratkaiseva tekijä on se, että paikka on muninnan alkaessa huhtikuussa lumeton ja kuiva.
Naaras munii tavallisesti kahdesta neljään ja hyvinä myyrävuosina jopa seitsemän munaa. Jos ravintotilanne on hyvä, muninta alkaa huhtikuun puolivälissä. Keskinkertaisena myyräkeväänä muninta alkaa vasta vapun jälkeen.
Joinakin vuosina myyräkannat voivat romahtaa jo haudontakauden aikana ja silloin pöllöt lähtevät välittömästi etsimään uusia ravintomaita. Mikäli sellaiset löytyvät nopeasti, pöllöt voivat aloittaa pesinnän uudelleen kesäkuussa ja poikasia voi tavata pesässä vielä elokuun alussakin.
Jos ravintoa on tarjolla runsaasti, poikasia voi kehittyä lentoon jopa kuusi. Useimpina vuosina ravinnon niukkuus kuitenkin karsii nuorimpia poikasia ja maailmalle lähtee vain yhdestä kolmeen poikasta pesintää kohti.
Lapinpöllön kiertolaiselämä alkaa jalkaisin, kun vielä lentokyvyttömät poikaset kulkevat emojensa huollossa synnyinmetsässään.
Useimmista muista pöllöistä ja päiväpetolinnuista poiketen lapinpöllö ei ole lainkaan reviirilintu. Parhailla ruokamailla parit voivat pesiä vain sadan metrin välein. Huikeimmilla myyrähuippualueilla voi muutaman neliökilometrin alueelta selvitä lentoon kymmeniä poikasia.
Jos myyrähuippu kestää seuraavaan kevääseen, poikaset tulevat pesimään lähialueilla. Lähes aina myyräkannat kuitenkin romahtavat ja poikaset lähtevät joukolla liikkeelle. Joskus poikaset löytävät uudet myyrämaat jopa tuhansien kilometrien päästä alueelta, jolla lapinpöllöä ei ole tavattu vuosikymmeniin.
Myytti tyhjästä syntyvästä taigametsien vaeltajasta saa jatkoa.