Kyllä sitkeys aina palkitaan, saattaa lapinlehmä miettiä näinä päivinä. Tämä sitkeydestään kuulu pieni, sarveton alkuperäiskarjan edustaja on vuoden 2006 maatiaiseläin. Alkuperäisiä asioita arvostava Maatiainen ry. rankkasi sen tunnustuksen arvoiseksi.
Lappilainen nauta on väriltään useimmiten valkoinen, mutta turpa ja korvat ovat mustat. Sen säkäkorkeus on vain noin 120 senttimetriä. Alkuperäiskarjan edustajat ovat poikkeuksellisen älykkäitä laumanjohtajia ja kiintyvät helposti hoitajaansa.
Lapinlehmä piti ennen sotia hengissä ihmiset monella pohjoisimman Suomen pientilalla ja tyytyi vastineeksi vaatimattomaan ravintoon, esimerkiksi havuihin. Sotimisen loputtua lapinlehmä kävisi lähes kokonaan, kun jalostetut lehmärodut valtasivat alaa.
Lapinlehmän pelastivat unohdukselta torniolaiset Leino ja Kerttu Lehto, jotka 1970-luvulla ryhtyivät toden teolla elvyttämään lehmäkantaa. Nykyisin iso nautajoukko majailee Pelson vankilan navetassa. Lapinlehmistä on pitänyt huolta myös taiteilija Miina Äkkijyrkkä, nykyinen Liina Long.
Lapinlehmä on silti yhä erittäin uhanalainen, sillä niitä on jäljellä vain noin kolmesataa yksilöä.
Lapinlehmän eksoottisuus on vienyt sen jopa valkokankaalle. Klaus Härön viime vuonna ohjaamassa elokuvassa Näkymätön Elina esiintyi lapinlehmän vasikka. Se ei välttämättä ollut itse erityisen ihastunut roolisuoritukseensa. Se joutui nimittäin pyristelemään suonsilmäkkeessä, josta se onnistuneesti pelastettiin.
Humala on vatsan ystävä
Maatiainen ry. halusi jakaa tunnustusta myös vanhalle puutarhakasville humalalle. Sitä on viljelty Suomessa keskiajalta lähtien oluen mausteeksi ja rohdoksi. Nyt hyötykäyttö on lähes unohtunut ja kasvi on koristeköynnöksenä.
Humalalla on poika- ja tyttökukat. Humalan käpymäiset hedelmät tulevat emikasvista ja harsumaiset kukinnot hedekasvista. Humala ilahtuu varjoisesta kasvupaikasta ja sairastuu helposti paahteessa. Kuivassa ja kuumassa paikassa se saa riesakseen humalahärmän, yökköset ja kirvat.
Humalan lääkinnällinen vaikutus on yhä voimissaan. Sen tiedetään parantavan ruuansulatusta, poistavan ilmavaivoja ja stressiä.
Elias Lönnrot kertoi Flora Fennicassaan vuonna 1866, että "hedelmä on vatsaa vahvistava ja keitettynä kääreiksi ajettumisiin, myöski vatsalle vävähtämisissä madoista jne.".
Hän uskoi humalan kelpaavan myös ruuaksi. "Sen ensimmäisiä taimia, ehkä vähemmän maukkaita, taidetaan keväällä syödä, ja ovatki terveellisiä."
Belgiassa tämä on ymmäretty, sillä siellä humalan keväiset versot ovat suurta parsan tavoin käytettävää herkkua.