Ranskassa asuu noin viisi tuhatta suomalaista. Yksi heistä on 47-vuotias Sinikka Ropponen-Brunel. Inarinjärven maisemissa syntynyt, lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Sinikka palaa juurilleen pari kertaa vuodessa.
"Sinne Lappiin, Koppelon kotikylään on pakko päästä", hän sanoo Pariisin kodissaan. "Kaikki lomat pyritään viettämään siellä ja lapset tulevat mukaan, mieskin aina kun pääsee."
Sinikka lähti 18-vuotiaana Helsinkiin ja tapasi siellä tulevan ranskalaisen miehensä Yannin. Transiitti eteläisessä Suomessa kesti vain vuoden, ja matka jatkui Pariisiin arkkitehtuuria opiskelemaan. Hän valmistui kahdeksan vuoden kuluttua. Pariskunnalla on kaksi arkkitehtitoimistoa, parikymmentä vuotta pyörinyt Pariisin toimisto ja nyt uudet tilat Montreuil'ssä.
Alusta alkaen Brunelit saivat puuarkkitehtuurin spesialistin leiman. "Meille tuli tilauksia, joissa puu näytteli suurta roolia. Vuosien varrella siitä on tullutkin meille ensisijaisen tärkeä materiaali", Sinikka selvittää näyttäen valokuvia toimiston saavutuksista.
Niitä ovat muun muassa Noisy-le-Secin kulttuuritalo, Ivry-sur-Seinen monitoimitalo ja Fontainebleaun ekotalo. Useimmissa on käytetty vaaleata, pohjoismaista puuta yksin tai yhdistettynä muihin materiaaleihin. Suomalaisuuteen liittyy hänen mielestään käytännönläheisyys ja yksinkertaisuus.
Kaikki lapset
puhuvat suomea
Lapin lakeudet ovat muuttuneet seitsemännessä kerroksessa sijaitsevaan asuntoon. Kodin ikkunoista avautuu urbaani avaruus yli Pariisin kattojen. Kaukana häämöttää Eiffelin huippu, toisella suunnalla puiston puurypäs. Sinikka ja Yann ovat muokanneet kotinsa ammattilaisten kädellä. Lukaalin 96,5 neliötä on otettu tarkoin käyttöön. Se on ollut pakonkin sanelemaa, onhan kodissa asunut parhaimmillaan neljä lasta.
Johan, 26, on juuri valmistunut muotoilijaksi ja Sarista, 21 tulee tekstiilitaiteilija. Kotona ovat vielä Nils, 15, ja seitsemänvuotias kuopus César. He kaikki puhuvat suomea ja omaavat kaksoiskansalaisuuden. Myös Sinikka on halunnut säilyttää Suomen kansalaisuuden.
Työnsä lomassa kotona pyörähtävältä Yannilta on pakko kysyä, onko suomettaren kanssa helppo elää ja onko Sinikka kova naisasianainen. Sellaisiksi pohjoismaalaiset naiset Ranskassa usein mielletään.
"Ei liian feministi mutta hyvin naisellinen", heittää Yann. "Hän puolustaa hyvin omia oikeuksiaan ja se on mieleeni. Kaikissa todellisissa parisuhteissahan on hankauksia päinvastoin kuin niissä, joissa uppoudutaan passiiviseen hiljaisuuteen."
Pariisilaiselämä
stressaa
Sinikka teki aikoinaan tutkimuksen aiheesta "lapsen tila" ja sen myötä toimisto on toteuttanut monia lapsille suunnattuja rakennuksia; leikkikoulun, musiikkikoulun ja päiväkoteja. Seuraavan tutkimuksen aihe oli "vanhusten tila" ja sen seurauksena alettiin rakentaa vanhainkoteja ja monitoimikeskuksia senioreille.
"Pariisilainen elämä on kovin kiireinen ja stressaava", Sinikka kertoo. "Vastapainoksi on tosi hyvä päästä Lapin rauhaan. Lapsillekin ranskalainen elämänmuoto on joskus rasittava. Koulupäivät ja -viikot ovat pitkiä. Aamulla opinahjoon mennään kello 8.30 ja pois päästään aikaisintaan 16.30. Siinä välissä on kahden tunnin ruokatauko, jolloin osa lapsista palaa kotiinsa syömään. Keskiviikko on periaatteessa vapaapäivä, mutta silloin ollaan kuitenkin koulussa erilaisen kerhotoiminnan parissa. Lauantaina on taas aamupäivällä koulua, vaikka tänään me kyllä pinnattiin", kertoo Sinikka.
Suomalaisuus on näkyy niin kodissa, ajatusmaailmassa kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Sinikka pitää yhteyttä suomalaisiin ystäviin ja kaikki lapset ovat käyneet keskiviikkoisin Pariisin suomalaista koulua. Joka ilta hän lukee suomalaista kirjaa. Lempikirjailija on huvittava ja rentouttava pohjoisen poika, Arto Paasilinna.
"Valmistan usein suomalaista ruokaa; kalakeittoa, lihasoppaa ja poronkäristystä. Ruisleipää syömme aina kun mahdollista, joskus leivon itsekin. Jouluksi valmistan piparit ja laatikot. Minusta tuntuu, että olemme ihan tavallinen suomalaisperhe vaikka asumme täällä Ranskassa", naurahtaa Sinikka.
Lapset ja vanhukset unohdettu
Perheen kotikieli on ranska. Yann opetteli aikoinaan suomea, mutta nyt kieli on ränsistynyt. Koko perheen koolla ollessa puhutaan ranskaa.
Sinikkaa suututtaa se, että Ranskassa on niin paljon lapsilta kiellettyjä paikkoja. "Kortteleiden pihoille lapset eivät saa mennä. Busseihin ei pääse lastenvaunujen kanssa, harvassa ravintolassakin on lastenistuimia ja -ruokalistoja. Kirjastotkin ovat harvinaisia. Lapsia ja vanhuksia ei oteta paljon huomioon kaupunkisuunnittelussa", hän harmittelee.
Kuitenkin Pariisin kaltaisessa miljoonakaupungissa on paljon positiivistakin: "Jos haluaa tutustuttaa lapsia korkeakulttuuriin, voi heidät viedä vaikka Matisse-Picasso -näyttelyyn. Siellä kuopus miltei nenä kiinni tauluissa ihmetteli, miten Picasso on voinut maalata niin monta taulua samana vuonna ja epäili, että näyttelyn järjestäjät ovat varmaan erehtyneet."
Kulttuurierot eivät Sinikan mielestä aiheuta erityistä kahnausta aviomiehen kanssa. "Me lasten kanssa haluaisimme aina lomalla Suomeen. Yann matkustaisi mielellään joskus muuallekin, vaikka Suomesta pitääkin."