Lapin poliisilaitoksen alueella on kadoksissa kolme alaikäistä nuorta, jotka eivät ole palanneet asuinpaikkoihinsa. Poliisi pyytää havaintoja kaikista heistä. Havainnot voi ilmoittaa hätäkeskuksen numeroon 112.
Kaikki kadonneet nuoret ovat 17-vuotiaita.
Joni Santamäki on ollut kadoksissa 19. kesäkuuta lähtien. Hän on liikkunut ainakin Hetan ja Muonion alueella. Santamäki on noin 180 senttiä pitkä ja hoikkavartaloinen. Hänellä on tummat, kihartavat ja pitkähköt hiukset. Hän pukeutuu löysiin farkkuihin ja huppareihin.
Myös Jarkko Nevalainen jätti palaamatta asuinpaikkaansa 19. kesäkuuta. Noin 175-180-senttinen Nevala pukeutuu yleensä tummiin huppareihin ja pitää huppua päässä. Hänellä on toisessa korvassa lävistys ja toisessa korvassa pieni kultainen koru. Katoamishetkellä Nevala oli kaljupäinen.
Paula Räisänen puolestaan katosi keskiviikkona 1. heinäkuuta. Hän poistui asuinpaikastaan kello 17. Hän liikkuu todennäköisesti Kemijärven alueella. Räisänen on hoikka ja noin 175 senttiä pitkä. Hänellä on tummat, pitkät ja paksut hiukset. Hän oli poistuessaan pukeutunut mustiin tiukkoihin housuihin ja mustaan toppiin. Hänellä on todennäköisesti mukanaan iso mustavalkoinen käsilaukku ja musta takki.
Juttua muokattu 2.7. kello 22.13. Jarkko Nevalaisen sukunimi korjattu.