Barentsin alueen ensimmäinen pääministerikokous Kirkkoniemessä päättyi paremmin kuin moni uskalsi odottaa. Se olisi voinut jäädä pelkäksi korkean tason kymmenvuotisjuhlaksi, mutta toisin kävi. Kiitos tästä kuuluu pitkälti Venäjän pääministerille Mihail Kasjanoville, joka ilmoitti maansa olevan valmis vihdoin sitoutumaan ydinjätteiden käsittelyä koskevaan MNEPR-sopimukseen.
Juuri tätä ilmoitusta on odotettu jo useita vuosia, mutta on koettu pettymys toisensa jälkeen. Venäjän valtavan ydinjäteongelman ratkaisemiseen on varattu suuria summia ulkomaista rahaa, mutta etenkin vastuukysymysten aukiolo on estänyt käytännön toimet. Jos vihdoin päästään eteenpäin, se sitoo muun muassa Yhdysvaltoja, Kanadaa ja EU:ta vahvemmin mukaan Barentsin alueen kansainväliseen yhteistyöhön, jossa paljon riippuu juuri tästä sopimuksesta.
Tosin mikään ei ole varmaa ennen kuin sopimusteksti on lopullisen valmis ja nimet paperissa ensi syksynä Ruotsin Barents-puheenjohtajakauden päätteeksi. Pääministerit ovat tähän aikatauluun sitoutuneet, ja ellei se päde, mennään iso askel taaksepäin.
Kirkkoniemen tapaamisen ilmapiiri oli ilmeisen hyvä ja välitön. Barents-yhteistyö on kaivannutkin tällaista korkean tason tekohengitystä. Kymmenen vuoden aikana on saatu aikaan toimivat verkostot, mutta dynaamisuuden kannalta olisi välttämätöntä päästä tästä eteenpäin. Koko yhteistyön kantava ajatushan on juuri pohjoisten alueiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin parantaminen.
Tätä kohti on edetty kahdella raiteella, valtioiden välisessä Barentsin euroarktisessa neuvostossa ja alueneuvostossa. Pulmana on ollut työn rutinoituminen sen jälkeen, kun alkuvaiheen nopeiden suurten toiveiden epärealistisuus havaittiin. Kymmenvuotisjuhla antoi hyvän pohjan tavallaan uudelle alulle pääministerien kautta. Mitenkään vähäinen tekijä kasvaneen mielenkiinnon taustalla ei ole alueen suurten energiahankkeiden tuleminen aiempaa lähemmäs.
Pääministeri Paavo Lipponen lupasi samalla lisää tukea suomalaisten maakuntaliittojen Barents-työhön. Lupaus on erittäin tarpeellinen, sillä on hyvin turhauttavaa ja myös Suomelle noloa olla mukana yhteistyössä ilman resursseja hankkeiden toteuttamiseen.
Pohjoisen kolme maakuntaliittoa ovat Barents-yhteistyön toteuttajina ainutlaatuisessa asemassa Suomessa. Tämän tosiseikan pitäisi vaikuttaa siihen, että valtion lähialuevaroja suunnattaisiin suoraan liittojen oman päätösvallan alaisuuteen. Silloin Suomen alueet olisivat tasavertaisemmassa asemassa muiden kanssa.
paakirjoitus@kaleva.fi