Oulun ev.-lut seurakuntien ja konservatorion puhallinorkesterien kevätkonsertti. Junioripuhallinorkesteri, johtajana Mika Ryhtä, Nuorisopuhallinorkesteri II, johtajana Sauli Orbinski, Nuorisopuhallinorkesteri I, johtajana Esa Lappi sekä Puhallinorkesteri Viventi, johtajana Jukka Myllys. Madetojan salissa Oulussa 25.4
Seurakuntien ja konservatorion puhallinorkesterit pitivät perinteisen kevätkonsertin. Samalla tuli mieleen, että orkestereita voisi verrata pohjoisen voittajatarinaan, Oulun Kärppien organisaatioon.
Kummassakin organisaatiossa näkyy pitkäjänteisen juniorityön tulos, joka kiteytyy lopulta edustusjoukkueessa. Tässä tapauksessa puhallinorkesteri Viventissä.
Tällainen harrastus- ja kasvatusvastuun kantaminen on mitä parhainta nuorisotyötä Oulun kaupungissa ja se sietäisi huomioida laajemminkin.
Konsertin teemat risteilivät mielenkiintoisesti. Vasta pari vuotta soittaneet juniorit aloittivat vahvasti kappaleella Entrée, siirtyen rennosti Happo Calypsoon ja lopettivat Lavaleijoniin.
Nuorisopuhallinorkesteri II pääsi irti tyypillisestä puhallinorkesteri-imagosta tarttumalla elokuvasävelmään The Lord of the Rings, jossa oli jo kokonaisrakenteen haltuunottoa, orkestraalista kokonaissointia ja puhtautta sekä ennen kaikkea tulkinnan tunnetta.
Nuorisopuhallinorkesteri I näytti taidokkuuttaan Musettessa, mutta oli kuitenkin eniten puhallinorkesterimaisin esittäessään sinällään vaativan Muunnelmia suomalaisesta sävelmästä. Vaikka lopuksi kurkotettiin jälleen Hollywoodiin Pirates of the Caribbean -kappaleella jäi irtonaisuus taidon jalkoihin tällä kertaa.
Puhallinorkesteri Viventi vastasi luonnollisesti konsertin musiikillisimmasta elämyksestä ja hyvin vastasikin.
Yasuhide Iton Gloriosa, osat Oratio ja Cantus olivat todella hienoa kuultavaa.
Itää ja länttä yhdistävässä sävellyksessä oli hallittua rakenteen ja ilmapiirin haltuunottoa.
Tunnelmat vaihtelivat alun kuiskaavista putkikellojen äänestä koko orkesterilla ilmaistuun rujoon voimaan, jopa vimmaan. Kuljettiin mietiskelevän teeseremonian kautta uljaaseen huippukohtaan ja laskeuduttiin takaisin alun rauhaan.
Koko orkesteri toimi yhteen ihailtavasti, kuin japanilainen ajatus, mutta silti on syytä mainita erikseen Rina Olsenin kaunis, taidokas ja puhutteleva piccolosoolo, jossa hän ikään kuin bambuhuilua soittaen kokosi yhteen Gloriosan herkkyyden ja jännitteen.
Lopuksi kuultu Jean Sibeliuksen Finlandia op. 26 nro 7 oli laveaa ja nyansseiltaan hallittua kansallistunteen paatosta, mutta tuttuudestaan johtuen ei Sibelius säväyttänyt nyt niin kuin Iton Gloriosa.