Mieleen muistuu 1980-luvun alkupuolelta jonkun opiskelijakämpän seinältä juliste, joka mukaili Tuulen viemää -filmin mainosta. Margaret Thatcher nojasi vasten Ronald Reagania, ja alla oli teksti: "Nainen lupasi rakastaa miestä maailman loppuun asti. Mies lupasi järjestää asian." Taustalla kohosi sienipilvi.
Tämä oli vallitseva kuva Ronald Reaganista Suomessa ja laajalti muuallakin Yhdysvaltain ulkopuolella. Mies vaikutti tyhjäpäiseltä pelleltä, väärältä mieheltä väärässä paikassa, vaaralliselta tapaukselta siinä virassa. Hän oli aloittamassa täysin kaistapäiseltä tuntunutta Tähtien sota -ohjelmaa, joka ei olisi edes teoriassa voinut toimia.
Talouspolitiikka oli holtitonta. Nicaraguassa hallinto puuhaili laittomuuksia minkä ehti. Pikkuruinen Grenada vallattiin teatraalisella ja turhalla operaatiolla. Yksityiskohdilla ei ollut mitään erityistä väliä.
Ja niin sitten kävi niin, että Reaganin kahden presidenttikauden jälkeen maailma oli oleellisesti entistä turvallisempi paikka. Kylmä sota, molemminpuolisen ja kaikenkattavan ydintuhon uhka oli vihdoin väistynyt taakse.
Hän julisti Neuvostoliiton Pahan valtakunnaksi, ja kaikkien tyrmistykseksi tuo valtakunta alkoikin murtua ja muuttua sisältäpäin. Valtaan nousi Mihail Gorbatshov, joka ryhtyi yhdessä Reaganin kanssa urakalla lopettamaan kilpavarustelua. Se kehitys vei jälkikäteen katsoen luonnonlain voimalla siihen, että koko Neuvostoliitto ja sen imperiumi romahtivat kommunismin myötä. Aikalaiset eivät voineet kuin haukkoa henkeään.
Reagan teki kaiken toisin kuin normaali poliittinen logiikka olisi edellyttänyt, ja ilman tuota otetta kylmä sota olisi luultavasti jatkunut paljon pidempään. Se on opettavainen tarina miehestä, joka monen yllätykseksi olikin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Tänään perjantaina Reagan haudataan Washingtonissa, eikä amerikkalainen julkisuus ole ylisanoja säästellyt. Edesmenneestä presidentistä ollaan tekemässä myyttiä, yhtä maan suurista johtajista. Siinä vahvaa sivustatukea antaa nykyisen republikaanipresidentin George W. Bushin hallinto, joka täysillä liittää itsensä Reaganin kauden politiikkaan.
Eikä tuo kytkös ole mikään ihme. Uusimpien kyselyjen mukaan Bush on alakynnessä suosiossa kilpailijaansa John Kerryyn verrattuna - demokraattiehdokkaaseen, joka tuntuu toistaiseksi keskittyvän lähinnä pitämään oman linjansa pimennossa. Mutta monille äänestäjille riittää, että Bushin linja on liiankin hyvin tiedossa.
On selvää, että Bush haluaa historian toistavan itseään. Että varustautumalla ankarasti ja puhumalla vapaudesta ja demokratiasta ihme todella toteutuisi Lähi-idän suunnalla ja roistovaltiot muuttuvat demokratioiksi.
Yksi Reaganin kauden opetuksista on, että lopputulos voi todellakin yllättää kaikki. Tähän mennessä kehitys näyttää tosin yllättäneen Bushin ja muutkin, mutta toisin kuin oli tarkoitus. Harvoin on historia itseään toistanut, mutta tämä episodi on yhä kesken. Emme edes tiedä, missä kohdassa jaksoa olemme.
Reaganin kohdalla sen sijaan lopputekstit jo rullaavat silmien edessä. Hevosrattaat vierivät tänään Washingtonissa, jossa presidentin mukana muistetaan kokonaista ajanjaksoa poikkeuksellisen tunteikkaasti.
Niihin tunnelmiin täällä ei päästä. Silmäkulmia ei pyyhitä viimeisen Reagan-elokuvan päättyessä. Mutta mistään B-luokan näyttelijästä ei tässä ollut kyse. Tarvitaan ammattimies, jotta yleisö näytöksen jälkeen miettisi vielä pitkään: kuinka hän oikein teki tuon?