Yksi Oulun suosituimmista uimarannoista on toista kesää pois käytöstä. Lämsänjärven vedenpinta on niin korkealla, että se ei enää täytä virallisen uimarannan kriteerejä. Pitkä hiekkaranta on jäänyt täysin veden alle.
Oulun kaupungin isännöitsijä Jarmo Savukoski sanoo, että kaupungilla ei ole nyt toimintasuunnitelmaa uimarannan käyttöönottamiseksi. Jos vesi laskeutuisi takaisin tavalliselle tasolle, Lämsänjärvi täyttäisi yhä Savukosken mukaan uimarannan kriteerit.
Suosittu selitys vedenpinnan kohoamiselle on ollut se, että järven maanalaiset uomat olisivat menneet tukkoon Poikkimaantien työmaan vuoksi.
Vesi- ja ympäristötekniikan tutkijatohtori Pertti Ala-aho Oulun yliopistosta ei kuitenkaan pidä tätä todennäköisenä syynä.
Tutkijan mukaan Lämsänjärven vedenpinnan korkeus riippuu vesisateista ja pohjaveden määrästä, sillä järvessä ei ole tulo- eikä lasku-uomaa. Viime vuodet ovat olleet keskimääräistä sateisempia, jolloin myös järveä ympäröivät pohjavedet ovat olleet tavanomaista korkeammalla.