Oulu Hyönteislajistossamme on tapahtumassa muutoksia. Ilmaston lämmetessä yhä useampi laji pystyy hyödyntämään yhä pohjoisempia elinympäristöjä.
Leviäminen pohjoisemmaksi voi olla hyvin nopeaa. Esimerkistä käy neitoperhonen, jonka talvehtivia kantoja oli 1960-luvulla Suomessa vain Ahvenanmaalla. 1970-luvun alussa laji kotiutui etelärannikolle, ja nyt 30 vuotta myöhemmin talvehtivia kantoja on ainakin Jyväskylän-Joensuun korkeudelle asti.
Valtaosa etelästä leviävästä lajistosta on harmittomia luontomme rikastuttajia, mutta joukkoon tulee mahtumaan myös epätoivottuja tulokkaita. Ajankohtainen laji jälkimmäisestä ryhmästä on koloradonkuoriainen, joka on paha perunantuholainen. Viime kesänä esiintymiä löytyi Etelä-Karjalasta ja Etelä-Savosta lähes 200. Toistaiseksi lajin ei kuitenkaan tiedetä talvehtineen Suomessa.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset puhuttivat perhos- ja hyönteistutkijoita ja -harrastajia vuotuisessa talviseminaarissa Kirkkonummella 8.-9. helmikuuta.
Uusia lajeja
Kehityskulku on näkynyt perhoslajistossamme monin tavoin. Maalle uusina tavattavien lajien lukumäärä on selvästi kasvanut. Trendi näkyy selvästi 1990-luvulta alkaen. Suomen tunnetun perhoslajiston määrä oli vuonna 1960 alle 2 100 lajia ja nyt miltei 2 500 lajia.
1980-luvulle asti jopa valtaosa uusista lajeista voidaan selittää harrastuksen lisääntymisellä ja tehostuneella havainnoinnilla, mutta myöhemmin suurin osa uusista lajeista on aitoja tulokkaita. Esimerkiksi vuonna 2002 Suomesta löydettiin yhteensä 13 maalle uutta perhoslajia.
Toisena ilmiönä useat meillä aiemmin vain satunnaisesti tavatut lajit ovat muodostaneet etelärannikolle ja Kaakkois-Suomeen lisääntyviä kantoja. Kolmas seuraus lämpenemisestä on se, että moni kymmenen vuotta sitten vain etelärannikolla lisääntynyt laji on muodostanut kantoja huomattavasti pohjoisemmaksi runsastuen samalla selvästi etelärannikolla.
Vielä yhtenä seurauksena ovat monet lämpimällä 1930-luvulla tänne ilmestyneet eteläiset lajit, jotka sittemmin katosivat, mutta ovat nyt leviämässä ja vakiintumassa tänne uudelleen.
Ravintokasvikin rajoittaa
Yksittäisen lajin leviämiselle voi tietysti olla muitakin selityksiä kuin lämpenevä ilmasto. Sattumasta ei kuitenkaan ole kyse, kun samankaltainen tilanne havaitaan suurella joukolla lajeja.
Ne perhoslajit, joilla ravintokasvin tai elinympäristötyypin niukkuus ei ole leviämisen este, ovat lähes säännönmukaisesti levinneet pohjoisemmaksi viimeisen 5-10 vuoden aikana.
Neitoperhosen tapauksessa leviäminen on riippuvainen nokkosesta, joka on toukan ravintokasvi. Nokkonen on yleinen Oulun korkeudella, ja mahdollisesti neitoperhosen talvehtivia kantoja esiintyy tulevaisuudessa Perämerenkin rannoilla.
Tuntureilla eläville lajeille ilmastonmuutos sen sijaan on suuri uhka, sillä metsänrajan noustessa ylemmäs perhosten elinalueet pienenevät.