Yhdysvaltain keskuspankki täyttää tässä kuussa sata vuotta. Presidentti Woodrow Wilson vahvisti joulukuun 23. päivänä 1913 allekirjoituksellaan lain, jolla perustettiin keskuspankkijärjestelmä, Federal Reserve System, lempinimeltään Fed.
Merkittävin syy keskuspankin perustamiselle oli vuoden 1907 paniikiksi kutsuttu pankkikriisi. Pankit alkoivat kaatua, kun tallettajat eri puolilla maata alkoivat samanaikaisesti nostaa talletuksiaan. Keskuspankin puuttuessa maassa ei ollut ketään, joka olisi voinut turvata pankkijärjestelmän toiminnan tarjoamalla näille lyhytaikaista luottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi.
Keskuspankkijärjestelmä muodostuu kolmesta osasta. Keskuksena toimii keskuspankin johtokunta, jonka seitsemän jäsentä nimittää liittovaltion presidentti. Lisäksi järjestelmään kuuluu kaksitoista alueellista keskuspankkia. Nämä ovat muodollisesti yksityisiä, pankkien omistamia yhtiöitä, mutta käytännössä omistajat eivät voi vaikuttaa aluekeskuspankkien toimintaan.
Kolmas ja samalla tärkein ja näkyvin keskuspankin toimielin on rahapolitiikasta päättävä avomarkkinakomitea. Siihen kuuluu seitsemän johtokunnan jäsentä sekä alueellisten keskuspankkien pääjohtajat. Näistä viidellä pääjohtajalla kerrallaan on äänioikeus. Päätöskokoonpano vaihtuu sovitun vuorottelujärjestelyn mukaisesti.
Yhdysvaltain keskuspankki henkilöityy johtokunnan puheenjohtajaan, joka toimii myös rahapolitiikasta päättävän avomarkkinakomitean puheenjohtajana. Nykyisen puheenjohtajan Ben Bernanken toimikausi päättyy tammikuun 2014 lopussa. Hänen seuraajakseen on tulossa Suomessakin muutamaan otteeseen vieraillut Janet Yellen (67). Yellen on Fedin ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.
Yhdysvaltain rahapolitiikka vaikuttaa monin tavoin muuhun maailmaan. Yhtenä syynä on se, että rahoitusmarkkinat toimivat globaalisesti, jolloin melkein kaikki rahapoliittiset tapahtumat vaikuttavat jollakin tavoin kaikkiin talouksiin. Yhdysvaltain rahapolitiikan merkitystä vahvistaa se, että dollari on edelleen merkittävin varanto-, sijoitus- ja laskutusvaluutta maailmassa.
Odotukset Yhdysvaltain tulevasta rahapolitiikasta välittyvät muihin maihin valuuttakurssien ja sijoitusvirtojen kautta. Fedin puheenjohtajan lausunnoilla ja arvioilla on taas suuri vaikutus näihin odotuksiin.
Bernanken edeltäjänä keskuspankin kipparina toimi 19 vuoden ajan Alan Greenspan. Jossain vaiheessa 2000-luvulla hänestä oltiin julkisuudessa tekemässä sankaria, jonka ansioksi luettiin matalan ja vakaan inflaation lisäksi myös nopea kasvu.
Jälkikäteen häntä on arvosteltu liian kevyestä rahapolitiikasta, joka oli yhtenä syynä kotitalouksien velkaantumiseen ja asuntomarkkinoiden ylilyönteihin. 87-vuotias Greenspan ottaa edelleen aktiivisesti osaa talouspoliittiseen keskusteluun.
Greenspanin edeltäjänä toimi 8 vuoden ajan Paul Volcker. Hän jätti nimensä historiaan 1970-luvulla korkeaksi ryöpsähtäneen inflaation nujertajana.
Ennätyskorkeilla koroilla ja lyhytaikaisella taantumalla inflaatiopeikko hävisi maisemista eikä ole sen koomin palannut.
Muuallakin kuin Yhdysvalloissa siirryttiin matalan ja vakaan inflaation aikakauteen. 86-vuotiaan Volckerin nimi on viime päivänä näkynyt otsikoissa sen takia, että Yhdysvalloissa ollaan parhaillaan panemassa toimeen Volckerin säännön nimellä tunnettuja uudistuksia riskipitoisen sijoitustoiminnan erottamiseksi perinteisestä pankkitoiminnasta.
Ben Bernanken kausi Fedin puheenjohtajana alkoi vajaat kahdeksan vuotta sitten, helmikuussa 2006. Ennen virkaanastumista hän oli toiminut neljä vuotta johtokunnan jäsenenä. Sitä ennen hänellä oli takanaan mittava yliopistoura.
Yliopistouransa aikana Bernanke oli perehtynyt 1930-luvun lamaan ja senaikaiseen talouspolitiikkaan hyvin perusteellisesti.
Pian siirryttyään keskuspankin johtokuntaan, hän piti marraskuussa 2002 kuuluisan puheensa, jonka otsikko vapaasti suomennettuna oli: ”Miten varmistua siitä, että ”se” ei tapahdu täällä”. Otsikon sana ”se” viittasi deflaatioon. Syvällinen tutustuminen 1930-luvun lamaan oli saanut Bernanken vakuuttuneeksi siitä, että talouspolitiikassa kaikkein tärkeintä on estää talouden suistuminen deflaatiokierteeseen eli alenevien hintojen ja supistuvan kokonaiskysynnän huonoon kehään.
Monet vieroksuivat aikanaan puheenvuoron sävyä, sillä deflaation riskiä ei vuonna 2002 pidetty kovin suurena. Lehman Brothersin konkurssin jälkeen syksyllä 2008 tilanne oli aivan toinen.
Silloin Bernanken neuvoille tuli käyttöä. Itse asiassa vuoden 2002 puheessa mainituista keinoista deflaation torjumiseksi miltei kaikki on otettu käyttöön. Keinoihin ovat kuuluneet muun muassa nollakorot ja massiiviset arvopaperiostot.
Mikä on tulos? Deflaatiopaholainen on onnistuttu pitämään loitolla. Bernanken tärkein tavoite on toisin sanoen saavutettu.
Sillä on merkitystä myös koko maailmantalouden kannalta, sillä Yhdysvaltain ajautuminen 1930-luvun kaltaiseen lamaan olisi väistämättä vetänyt muun maailman mukanaan samaan kuiluun.
Historian kokemuksista on kerrankin otettu opiksi. Siitä merkittävä kunnia kuuluu tänään 13. joulukuuta 2013 60 vuotta täyttävälle Ben Bernankelle. Samalla voi onnitella hänen johtamaansa, jouluaaton aattona sata vuotta täyttävää keskuspankkia.
Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.