Lampaat jä­tet­tiin hoi­dot­ta Kuu­sa­mos­sa

Kuusamolainen lammasfarmari jätti viime vuoden keväällä eläimensä hoitamatta joko tahallaan tai ainakin törkeästä huolimattomuudesta, mistä käräjäoikeus tuomitsi miehen tiistaina 600 euron sakkoon ja kolmeksi vuodeksi lampaidenpitokieltoon.

Hänen huonokuntoisessa lampolassaan oli kaksi kuollutta karitsaa muiden poljettavina, eikä elävätkään olleet enää parhaissa voimissaan.

42 likaisesta ja keritsemättömästä lampaasta kaksi heikointa jouduttiin lopettamaan ja samalla kaksi karitsaa, jotka jäivät emättömiksi. Karitsoja lampolassa oli kaikkiaan 18.

Lampola oli liian hämärä ja kostea, ja lisäksi asukkien haittana oli seinästä törröttäviä nauloja.

Miehen eläinsuojelurikos sisälsi myös säädösten vastaista koiran kohtelua: häkki oli jäänyt siivoamatta ulosteista ja häkin verkot olivat rispaantuneet koiraa vahingoittavaan kuntoon.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä